Juicen kuolema vuonna 2006 ei ollut mielestäni yllättävä. Jotenkin tuntui siltä että Juice itse ei enää halunnut elää. Hänhän oli jo kokenut kaiken. Viimeisinä vuosina ei enää jaksanut kuntoilla tai syödä terveellisesti. Oli väsynyt elämiseen ja joi paljon kaljaa (kori päivässä?).
Juicen kuolema ei yllättävä
7
892
Vastaukset
- öhhh---
Totta, mutta aika random juttu.. mistä sulle Juicen kuolema tuli yhtäkkiä mieleen...?
- jeff berlin
mielestäni ei ole realistinen arvioi juicen alkoholinkäytöstä, että hän olisi aivan viimeisinä vuosinaan juonut kaljaa jopa koria päivässä. Tällainen määrä on saattanut olla juicen alkoholinkulutuksen realiteetta joskus ennen maksakirroosia suunnilleen 80-luvun puolivälin paikkeilla, kun juicella meni erityisen lujaa ainakin alkoholinkulutuksen saralla ja myös menestystä mitaten. Näkisin kuitenkin asian niin, että myöhempinä vuosinaan juice käytti väkijuomia paljon maltillisemmin kuin näinä hurjina vuosinaan. Voi tietysti olla niinkin, että myöhemminkin oli aikoja, jolloin juice käytti alkoholia suhteellisesti enemmän ja sitten kuukausien ja vuosienkin jaksoja, jolloin juice joi hyvin maltillisesti ellei jopa vähäisiä annosmääriä alkoholijuomia. Kuitenkin mielestäni olisi syytä keskittyä juicen musiikillisiin mestariteoksiin ja varsinkin myöhempien vuosien osalta myös maanmainioihin runokirjoihin. Nämä ovat niitä asioita, joista juice tulisi muistaa, eikä keskittyä sellaisiin asioihin kuten alkoholinkulutus ja sen vaikutukset terveyteen ja elämäntapoihin yleensä.
- xf
Hyvä kirjoitus, olen täysin samaa mieltä. Sen verran kuitenkin terveyteen liittyen, että muistan hänen sairastaneen diabetesta, joka omalta osaltaan pakon edessä rajoittaa noita viihdepuolen touhuja.
Mutta vaikka mies on pois, musiikki elää. Kuuntelin kesän aikana joutessani aika paljon radio Suomi Popin kanavaa ja Juice on siellä ihan kestosuosikki. Tietysti itselläni on mittava kokoelma hänen tuotantoaan, osa omaa varastoa, osa perittyä. Tässä taannoin oli vieraita kun tuutista tuli "Rakkauden ammattilainen" ja siinä sen merkitystä sitten moni pohti tehden sen yleisen oletuksen, että kyse on "niistä" ammattilaisista. Palstallahan on aiemmin käyty aiheesta keskustelua ja tämä on yksi niistä monista Juicen piilomerkityksiä sisältävistä sanoituksista, joita jokainen voi tulkita omista lähtökohdistaan. - ohikulkuri
xf kirjoitti:
Hyvä kirjoitus, olen täysin samaa mieltä. Sen verran kuitenkin terveyteen liittyen, että muistan hänen sairastaneen diabetesta, joka omalta osaltaan pakon edessä rajoittaa noita viihdepuolen touhuja.
Mutta vaikka mies on pois, musiikki elää. Kuuntelin kesän aikana joutessani aika paljon radio Suomi Popin kanavaa ja Juice on siellä ihan kestosuosikki. Tietysti itselläni on mittava kokoelma hänen tuotantoaan, osa omaa varastoa, osa perittyä. Tässä taannoin oli vieraita kun tuutista tuli "Rakkauden ammattilainen" ja siinä sen merkitystä sitten moni pohti tehden sen yleisen oletuksen, että kyse on "niistä" ammattilaisista. Palstallahan on aiemmin käyty aiheesta keskustelua ja tämä on yksi niistä monista Juicen piilomerkityksiä sisältävistä sanoituksista, joita jokainen voi tulkita omista lähtökohdistaan.Itselläni ei ollut alun perin Juicen biiseistä mitään erityistä mielipidettä. Ei siis puolesta eikä vastaan. Jokunen kuukausi takaperin ne kuitenkin alkoivat niin sanotusti soida päässä ja aloin tutustua Juicen biiseihin. Vaikka yleensä olen kuunnellut raskaampaa kamaa, olen jotenkin jäänyt Juicen biiseihin koukkuun. Juice oli kyllä taitava laulunikkari, kun onnistui tekemään ihmisten mielissä soimaan jäävää kauraa.
- Itsemurha,
lopetti omasta vaatimuksestaan dialyysihoidot, kuolemahan siitä tulee kaikille
kahdesa viikossa.- diggarykh
2000 luvulla Leskisen terveys heikkeni vauhdilla. Sen huomaa vaikka Youtube pätkistä. Jos olisi elänyt pidempään, niin seuraava vaihe olisi ollut rullatuolipotilaana?? Elintavat olivat tosiaan hyvin epäterveelliset.
- Gkggdg445
diggarykh kirjoitti:
2000 luvulla Leskisen terveys heikkeni vauhdilla. Sen huomaa vaikka Youtube pätkistä. Jos olisi elänyt pidempään, niin seuraava vaihe olisi ollut rullatuolipotilaana?? Elintavat olivat tosiaan hyvin epäterveelliset.
Kun katsoo Youtubesta 1989 haastattelun Neil hardwickin ohjelmasta, niin näkyi olevan aika huonossa kunnossa, tosi sairaan näköinen. Ihme kun eli niinkin vanhaksi. Järki toimi kuitenkin joka haastattelussa joka haastattelussa vaikka kunto oli mitä oli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3910563Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12610132- 217921
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776334Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304902- 554727
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1174066Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1243423- 623137
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2213060