Miksi urheilutalo on suljettuna viikonloppuisin? Ainut mahdollisuus olisi silloin käydä pelaamassa sulkapalloa, sekä kuntosalilla. Ja kuntosalilla on aivan helvetin kuuma, joten tukalaa on siellä kesällä muutenki. Taitaa tämä kaikki olla yhden miehen aikaansaannosta taas kerran...
Ei ihme että väki siirtyy kaupungin muille saleille.
Ei ihme että väki siirtyy kaupungin muille saleille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Urheilutalo on kiinni viikonloppusin, koska diktaattori on päättänyt niin. Salin puolella on kuuma, koska diktaattori ei hommaa sinne ilmastointilaitetta.
Luulis, että urheilutalon tarkoitus olis palvella kaupunkilaisten tarpeita. Olisko aika kaupungin johdossa jonkun puuttua tähän asiaan ja selvittää mistä näissä kirjoituksissa on kyse. Saattais löytyä kohtuu pitkä jono tyytymättömiä entisiä ja nykyisiä urheilutalon asiakkaita, jotka toivois edes tasapuolista kohtelua vuorojen yms. asioiden suhteen. Asiakaspalvelu lienee liikaa pyydetty. Tuollaisen paikan aukiolo ajoissa tulisi varmaan ottaa huomioon se, että lomalla monella olisi jopa enemmän aikaa urheilla, eikä tehdä päätöksiä vain henkilökunnan lomia ajatellen. Siihen nähden paljonko tästä yleisesti puhutaan, on hämmästyttävää ettei tähän kukaan osaa puuttua.
Käsittämätöntä on miksi viikonloppuisin ovat ovet kiinni. Urheilutalon tarkoitus luulisi olevan kaupunkilaisten liikuntaharrastus paikka ja varsinki huonommalla säällä olisi hyvää aikaa treenata sisällä, mutta ei onnistu kun ei ole salikorttia. Sulkapallosta puhumattakaan. MItään säästöä tällä ei varmasti saada. Luulisi että jonkun nuoren kesätyöllistäminen ei niin kallista ole. Jos tätä rakennusta ruvetaan vielä remonttaamaan, vähenee sen jälkeen varmasti väki ainakin kuntosalinpuolella, kun vakiotreenaajat huomaavat että muualla on paremmat puitteet. Ja todellakin kun on tullut arki iltoisin käytyä salinpuolella, on siellä aivan tukalan kuumaa kun ilmastointilaitteesta ei ole tietoakaan.