Tuleva kokki, en tiedä pystynkö toimimaan ammatissani

valmistun kohta kokiksi, olen sairastanut epilepsiaa viitisen vuotta. Olin jo suurimman osan opinnoistani saanut suoritettua kun diagnoosi tuli, ja päätin kuitenkin jatkaa ne loppuun vähän myöhässä. En varmaankaan pysty ikinä tekemään kokkina työtä, saan poissaolokohtauksia säännöllisesti eikä lääkkeistä ole löydetty sopivaa yhdistelmää.

Vielä ei ole mitään sattunut, mutta pelkään että joskus telon itseni tai muita kun kuitenkin ammatissa ollaan tekemisissä kuumien vesien yms kanssa.

Pitääkö alkaa suosiolla opiskelemaan jotain muuta alaa? Onko muita samassa tilanteessa olevia tai keittiössä työskenteleviä?
2238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielestäni epilepsia ei ole este keittiössä työskentelylle - etenkin kun kohtauksesi ovat poissaolotyyppiä (kuten minullakin). Usein saat varmaankin melko hyvissä ajoin deja vu-tyyppisen tuntemuksen (aura) ja siinä kohtaa tajunnantasosi on vielä kunnossa, eikö? Tuntemuksen tultua siirryt pois kuumien hellojen äärestä vaikkapa istumaan - tärkeää on, että tulevat työkaverisi tietävät sairaudesta ja siitä, kuinka tällaisissa tilanteissa tulee toimia. Työnantaja ei sinua saa missään nimessä sairauden takia sorsia - jos näin on, jätä moinen paikka omaan arvoonsa. Hän nimittäin syyllistyy laittomaan toimintaan. Ainoastaan lääkäri tai terveydenhoitaja pystyy määrittämään, onko terveytensä puolesta soveltuva työhön. Itse siis kysyisin vielä varmistuksen asialle neurologilta.

Oletko muuten keskustellut neurologisi kanssa muista mahdollisista hoitomuodoista kuin lääkkeet? Leikkaus olisi tällainen. Aluksi tulisi tietysti ottaa selvää, missäpäin aivoja epilepsiakohtauksen aikaansaava pesäke sijaitsee, koska kaikille tämä hoitomuoto ei tule kysymykseen. Mutta tutkimus kannattaa, ehdottomasti!

Äänestä

jos tuntuu että et uskalla tai pysty oman terveytesi takia tekemään kyseistä työtä, kannattaa keskustella lääkärin kanssa mahdollisista aloista mitä "suositellaan". itse olen valmistunut sähköasentajaksi, mutta valitettavasti en saa kyseistä ammattia harjoittaa koska yleisin kohtaustyyppi on poissaolokohtaukset ilman ennakkovaroitusta, joten korkeat paikat sekä mahdollisesti muiden hengen vaarantaminen ei tule kyseeseen.

tämän takia olisinkin kiinnostunut tietämään aloista, joita epileptikkojen on turvallista tehdä? itsekin pitäisi hommata täysin uusi ammatti..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanna_lko kirjoitti:

valmistun kohta kokiksi, olen sairastanut epilepsiaa viitisen vuotta. Olin jo suurimman osan opinnoistani saanut suoritettua kun diagnoosi tuli, ja päätin kuitenkin jatkaa ne loppuun vähän myöhässä. En varmaankaan pysty ikinä tekemään kokkina työtä, saan poissaolokohtauksia säännöllisesti eikä lääkkeistä ole löydetty sopivaa yhdistelmää.

Vielä ei ole mitään sattunut, mutta pelkään että joskus telon itseni tai muita kun kuitenkin ammatissa ollaan tekemisissä kuumien vesien yms kanssa.

Pitääkö alkaa suosiolla opiskelemaan jotain muuta alaa? Onko muita samassa tilanteessa olevia tai keittiössä työskenteleviä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu