Minusta täällä Lieksassa on ihan hyvä olla ja elää. En jaksa murehtia toisten ihmisten asioita loputtomiien eivätkä ne minulle kuulukkaan. Minulla on pienipalkkainen työ josta saan elantoni ja laskuni maksettua - kuitenkin elän suht.koht onnellista elämää ja joskus jää jotain sukanvarteenkin.
KesäLieksa on ihana. Meillä on muualta tulleita ihmisiä täällä oleilemassa ja -meillä on ihania kesätapahtumia ympäri Lieksaa sekä sen läheisyydessäkin eikä kaikissa kerkeä edes käymään vaikka haluaisikin. Sitten meillä on ihana puistomainen kaupunki ja lisäksi meillä on halvemmat elinkustannukset kuin tuolle etelän ihmisillä ja mitkä harrastusmahdollisuudet. Mitä syytä minulla olisi yleensä valittaa - ei mitään.
Toivon sydämestäni että positiivisuuden ja yhteenhiileen puhaltamisen tuulet puhaltaisivat jatkossakin Lieksan yllä.
KesäLieksa on ihana. Meillä on muualta tulleita ihmisiä täällä oleilemassa ja -meillä on ihania kesätapahtumia ympäri Lieksaa sekä sen läheisyydessäkin eikä kaikissa kerkeä edes käymään vaikka haluaisikin. Sitten meillä on ihana puistomainen kaupunki ja lisäksi meillä on halvemmat elinkustannukset kuin tuolle etelän ihmisillä ja mitkä harrastusmahdollisuudet. Mitä syytä minulla olisi yleensä valittaa - ei mitään.
Toivon sydämestäni että positiivisuuden ja yhteenhiileen puhaltamisen tuulet puhaltaisivat jatkossakin Lieksan yllä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Oli kiva lukea positiivista palautetta Lieksasta. Olin lomalla 3 viikkoa Lieksassa.
Kiitokset Lieksan kaupungille hienosti hoidetuista nurmikoista. (todella isot alueet)
Myös totta on se, että elin kustannukset ovat Lieksassa edullisimmat. (Hyviä asuntoja saa noin 30000 - 40000 euroa. Täällä Hki-Espoo akselilla samanlaiset asunnot maksavat noin 150000 - 250000 euroa. Eli Lieksasta kannattaa ostaa sijoitusasuntoja ja laittaa vuokralle, koska kysyntää riittää. Todennäköisesti johtuen siitä, että ei ole rakennettu uutta tuotantoa ja kaupunki on vuokrannut suomeen muuttaneille henkilöille asuntoja. Ainut haittapuoli oli iso pupulaatio hyttysiä, jotka olivat koko ajan kimpussa
Hyttysistä viis - kaunis on kaupunki. Hyvin mahtuu asumaan. Edullisia asuntoja on todellakin niin vuokrattavia kuin myytäviäkin. Kauppoja on riittäviin - ainoa miinus on että se posti otti ja lopetti toimintansa. Vaan onneksi sekin asia on Lieksassa hoidossa. Lisäksi peruspalvelut ovat ihan ok. Täällä saa jopa lääkäriaikoja ilman suurempia jonotuksia.
Ilmeisesti Lieksa kaupunkina on kokemassa suurta murrosta - koska täällä koko ajan tapahtuu jotain. Saneerattavaa sitä varmaan riittää useammalle vuosikymmenelle - niin se vain. on . Mitä sittentuovat tulevaisuuden vuodet tullessan se on ennustajillekin varmaan arvoitus. Toivottavasti tämä tekemisen meininki jatkuisi mahdollisimman pitkään - sillä emme me kaikki mahdu sinne Kehä3 viereen. Ehkä joskkus vielä ymmärrämme sen että näissä puitteissa on kuitenkin hyvää - elinmahdollisuuksista on tulevaisuudessa pidettävä rittävän lujasti kiinni.
Näin sitä pitää kirjoittaa.Lieksa on todella hyvä paikka elää ja olla.Positiivisia asioita löytyy vaikka kuinka paljon.Negatiivisiakin asioita on ,mutta niinhän on joka paikassa.Joensuusta tahdotaan Kuopioon,Kuopiosta Oulussa on kaikki paremmin,meiltä haikaillaan Helsinkiin,Helsingistä Tukholmaan jne.
Ruoho näyttää olevan vihreämpää aidan toisella puolella.
Mutta kuten sanottu,meillä asiat suhteellisen hyvin ja kaupungin ilmekin kaunistuu
uusitun Pielisentien myötä,vähitellen totumme maanhanmuuttajiin ja sitä rataa.
Ollaan iloisia ja kiitollisia siitä mitä meillä on.Älkäämme riidelkö ja piruilko,vaan
tehdään yhdessä entistä parempi Lieksa.
Kaupungin kulttuuritarjonta on vailla vertaansa.
Ooppera vierailee parikin kertaa vuodessa, operetteja esitetään monta kertaa talvessa ja ammattiteatterin esityksistä vaihtelevin ohjelmin saamme nauttia useammankin kerran viikossa.
Kävelykadulla ja torilla on värikästä vilskettä... ainakin kesäisin.
Pimeämpänä aikana on useita konsertteja jopa viikoittain.
Täällä voi keilata, golfata, löytyy moottorirataa, ampumahiihtostadionia, - Lykynlampea, Pärnää ja muita hiihtelypaikkoja.
Opiskelijoille on yliopistoa, korkeakoulua ja maakunnan monipuolisin ammatti- ja aikuisopisto.
Terveydenhuolto toimii ja sairaala on tuossa ihan vieressä - mäellä... ja lentokenttä...
... no sviddu nääs. Väärä lista. Tuohan olikin Joensuuta...
Mitäs Lieksassa on?
No eipä juur mittään muuta kun... kurjuutta ja kansa joka yrittää elää säälillä, lakaisee ongelmansa maton alle ja on niin kuin mikään ei olisi pielessä.
Sellaisella asenteella varustettu kansa on kohtalonsa rakentanut ja kurjuutensa ansainnut.
Niin ei riitälemällä, piruilemalla, kateellisuudella ja yhteistyikyvyttömyydellä saada ainakaan aikaiseksi mitään hyvää. Enempi semmoisesta on pitkässä juoksussa haittaa kuin hyötyä.
Olen uisein ajatellut että jos kaikki tuhlattu energia joka tnykyisin käytetään riitelyyn, piruiluun, kateellisena panetteluun ym. käännettäisiinkin toisinpäin - mitä sillä saataisiin aikaiseseksi. Uskon että paljon posiivista, isot yhteisöt jotka toimivat pyytettömästi yhdessä saavatkin aikaan paljon hyvää aikaiseksi. Yleensä kaikkea aloitteellisuut taja aktiivisuusitätta tulisi ruokkia eikä polkea heti maan rakoon. On tuskastuttavaa seurata sitä miten toisten aloitteellisuus poljetaan nk. maan rakoon- kun otetaan käyttöön vanha ajatus näin meiillä on aina tehty ja tullaan jatkossakin tekemään.
Jotenkin toivoisin. että pääsisimme vihdoin sille kehityksen asteelle, että osaisimme yhdessä yhteisöt, yksilöt toistamme tukien vielä asioita eteenpäin. Puhalletaan yhdessä Lieksan yltä pois kaunan ja panettelun tuulet niin saamme asioita vietyä eteenpäin.
Hyvä nimimerkki:ja mikä parasta,kyllä olet kulkenut silmät ja korvat kiinni,jos
et Lieksasta ole kulttuuritarjontaa löytänyt,melkein kaikkea edellämainitsemaasi
löytyy,teatteria nyt ei ihan viikottain,mutta kuitenkin.Ai niin ja keilarata puuttuu....
toistaiseksi,huhujen mukaan sekin tulossa.
Ja esim.Kansalaisopiston tarjonta on monipuolinen,ainoana Pohjois-Karjalassa
toimii siellä mm.Qi Gong ryhmä ja muitakin ainutlaatuisia ryhmiä on.
Harvassa pikkukaupungissa on kahta kesäteatteria ihan vain mainitakseni
joitain "helmiä".
En voi muuta kuin ihmetellä,miksi valitat.
Toisaalta jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen.
Kiitos positiivisista kirjoitus/ajatus maailmastanne, paitsi tuo viimeinen. Kustaan luona on käynyt vieraita etelästä ja he kaikki antoivat Lieksasta hyvät arvosanat ja Kustaa on samaa mieltä, että täällä liikaa tuijotetaan omaan napaansa. Kyllä täällä on hyvä elää ja kaunis luonto, hyvät ihmiset ja jokaisella meistä on mahdollisuus olla oman onnensa seppä.
Vaen mistä työtä ja toimeentuloo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
On jotain positiivistakin Lieksassa, nimittäin läänin suurin työttömyys? Kiva että edes jossain lajissa ollaan ensimmäisiä!
Työttömyys alkoi heti nousta kun meillä ei ole sitä kansanedustajaa enää joka etelässä panisi työllisyysaioihin vauhtia!
Työttömyys on noussut koska mamut näkyy tilastossa.
Rauhallinen, hyvä paikka pienen kaupungin peruspalveluineen. Kiitos siitä kuuluu meille kaikille. Vaikka täällä aina uudet asiat ovatkin niin vaikeita omaksua - se vie oman aikansa - kaikesta huolimatta en asuisi missään muualla kuin Lieksassa. Täällä on hyvä perheellisen asua ja elää. Ja jos nurkat alkavat välillä ahdistaa niin käväsee välillä muualla ja toteaa että on ihmeen hyvä kotiin tulla taas.
Olen asunut Lieksassa syntymästäni saakka. Lapsuuteni vietin Lapaliellä jonka jälkeen muutin kaupunkialueelle. En ole koskaan haaveillutkaan muuttavani pois täältä. Matkustella voin toki muuallakin maailmalla mutta Lieksa on se ainoa paikka jota voisin kutsua kodiksi. Aina pyörällä kun ajelee ympäri Lieksaa niin ei voi kun huokaista onnesta miten rikas ympäristö meillä täällä todella on. Toinen Lieksalaisten rikkaus on myös me ihmiset, harvoissa paikoissa voi tuntemattomien kanssa kadulla heittää vitsiä, hymyillä tai jutella muuten vain.
Tuossa olen samaa mieltä. Mikäpä se voittaa pienen vitsinheiton aina sopivassa kohdassa- ei mikään. Joskus tilanteet muuttuvat jo silkaksi komiikaksi ja mieli on taas iloinen pitkän aikaa.
Otetaan yksi esimerkki. Vähän aikaa sitten olin tanssahttelemassa Vuonislahdessa- hiki, itikat , musiikkia ja paljon ihmisiä- myös muitakin kuin Lieksalaisia.
Hikeä kuivatessa viereeni istahti rouvashenkilö joka toivotteli yhtä kuumissaan mutta iloisena kuin minäkin hyvät Jussit - no sitten vaan se lipsahti ilman sen kummempia ajattelematta että niinhän se on vielää meillä "tytöillä" on ikuinen juhannus heleman alla :). No siitä sitä riitti vähäksi aikaa pilke silmäkulmassa jutttua jos monenlaista ja ihan tuikituntemattoman kanssa ja vielä ihan selvinpäin. Että ilo elä vielä Karjalassa.
Tommonen navanalus huumori on moukkamaista.
Varmaan nauraa räkätit päälle, etkä osannu hävetä tippaakaan.
Lieksa on muuten Kainuuta. Oli ainakin vielä 1900- luvun alkupuolella, eikä se sadassa vuodessa muutu miksikään.
Eikä ole Kainuuta. Vaikka ihmiset toki ovat yhtä kateellisia kuin Kainuussa. Ja hyvin uteliaita. Tuijottavat kaupoissa estottomasti. Nakkikioski/grilli puuttuu keskustasta. Muutoin ihan ok paikka, vaikkakin liian pieni.
Lieksako kainuuta? No voi kilin kellot...
Hienosti kirjoitettu ja ajateltu. Kustaa on aivan samaa mieltä.
Tämä oli "Hyvä me" kirjoittajalle
Muutin Lieksaan jokunen aika sitten, ihan paljasjalkaisena helsinkiläisenä.
Halusin viettää elämäni ehtoon rauhallisessa paikassa.
Kun piti päästä hammaslääkäriin sain ajan seuraavalle päivälle (hesassa seuraavalle vuodelle). Lääkäriin pääsin samana päivänä (hesassa pääsi heti yksityiselle) terkkariin parinviikon jono.
Ja tosiaan kauppareissulla ihmiset tulevat juttelemaan. Ihanaa!! (ei hesassa)
Asun Reunatiellä jossa on myös kaksi osaketaloa. Ihan rauhallista täällä on!
Asuntoni maksoi 25.000 e, (hesassa samanlainen 260.000 e)
Olen käynyt Kolilla, koskenlaskussa, teatterissa, elokuvissa, näyttelyissä, torilla ja nyt odottelen sitä syystapahtumaa. Toivottavasti myyntikojuja on paljon.
Hellekkin lopulta saapui uuteen rakkaaseen kotikaupunkiini, rannat kutsuu ja puhtaat vedet.
Mikäs täällä on ollessa!!!
Iloista olemista kaikille!!!!
Muutin Hesaan Laajasaloon. Muuttokuormaa purkaessa tuli useampi saman rapun asukas juttelemaan ja toivottamaan tervetulleeksi. Kaupoissa ja busseissa ihmiset iloisia palvelualttiita ja juttelevaisia. Johtuneeko kesästä vai mistä, mutta yhtään epämiellyttävää kokemusta ei vielä ole.
No nythän ae lopultakin selvisi. Kaikkea SIIS LÖYTYY!
Kerrankin hyvä aloitus - tästä tuli ihan hyvälle mielelle. Kiitos siitä että jotkut tuovat myös positiiviset asiat esille.
"Lieksako kainuuta? No voi kilin kellot..."
No kyllä vaan on.
Jos et tiedä kotipaikkasi historiaa niin mistä tiedät mikä tai kuka olet.
Siis vielä kerran!
Lieksa, Nurmes ja Valtimo kuuluivat hallinnollisesti vielä 1900- luvun alussa Kainuuseen.Muutos tehtiin käytännön syistä, mutta eihän se tee teistä yhtään enempää karjalaisia.
Kyllä minä oon itteni ihan iloisena Karjalaisena pitänyt vielä tähän päivään asti ja tulen sitä pitämään tulevaisuudessakin. Vaan onhan meitä niin monta eri sukujuurta ja suvut on aikojen saatossa menneet sekaisin ja sikin sokin jotta ei niistä saa selvää erkkikään. Vaan mitäpäs tuosta - jostain sitä jokaikinen on lähtösin ja ei kai tuota näilläköön leveyksillä hyvin pitkälle tarvinne kaivelle niin jokkainen on varmaan sukkuu toisilleen tavalla tai toiselle.
Ei toinperrään helle hellii taitaa ihan tosisssaan lämmitellä - näin se nuo ilimat muuttuu. Se on kaunis hellepäivä nyt. Moi vaan.
On niitä ystävällisiä ihmisiä Etelässäkin? Mulla Hesan asemalla tulivat juttelemaan mukavia ja sitten huomasin myöhemmin kukkaroni kadonneen?
Useampi ihminen kun puhuu ympärillä mukavia, niin sitä huomiokyky herpaantuu!
Liekkö Lieksassa jo noin ystävällisiä ihmisiä?
Erityiskiitokset Karaoke kerholle ja ilmeisesti Tukipisteelle todella hienosti järjestetyistä tansseista viime perjantaina makasiinilla. Erityisen hyviä laulajia oli ja tanssijoita palvelevat biisivalinnat.
Kaikenlainen tekeminen ja järjestäminen on tosi positiivinen ilmiö tämän kesän Lieksassa. Tuo aseman "herääminen henkiin" on niistä tosi hieno esimerkki. Mitkä mahdollisuudet toteuttaa kaikenlaista mukavaa. Hienoa Päivi Putkonen kun olet niin yhteistyökykyinen muiden järjestäjien kanssa. Yhteistyössä on voimaa. Mukavat oli tanssit ja lämmintä piisasi. Tullaan toistekin tanssahtelemaan kun vain järjetetään. Lämmin kiitos mukaville järjestäjille.
Nyt on tosi hyvää tuulta ilmassa - sillä loma alkaa..