Olen aina kammonnut sairaalaan joutumista. Pelännyt sitä kuin ruttoa, sillä ajattelin, ettei herkkä mieleni enää sitä kestäisi. Olla ja elää yksin, ja sitten vielä jos joutuisi kohtaamaan tuollaisenkin vastoinkäymisen.
No, niinpä sitten jouduin. Ihan varoittamatta täysin terve ihminen on yhtäkkiä monta viikkoa toisten avun varassa ja täysin kyykyssä yllättävän sairauden takia. Odotin kammoa ja paniikkia ja ahdistusta, mutta ei sitä tullutkaan. Sen sijaan vieruskaveri, jolla nyt kuitenkin kävi perhettä katsomassa, oli aivan hysteerinen samassa tilanteessa.
Kohtuullista, ajattelen nyt. Ei ollut ketään, jota olisin kaivannut tai odottanut, joten se ja sama olla sitten vaikka sairaalassa. Samat telkkari, lehdet ja läppäri sielläkin. Ja edes ne hoitajat ihan mua varten jokusen kerran päivässä. Sitä tunsi itsensä ihan merkitykselliseksi.
Kotiinpaluu onkin ollut sitten aika vaikeaa.....
No, niinpä sitten jouduin. Ihan varoittamatta täysin terve ihminen on yhtäkkiä monta viikkoa toisten avun varassa ja täysin kyykyssä yllättävän sairauden takia. Odotin kammoa ja paniikkia ja ahdistusta, mutta ei sitä tullutkaan. Sen sijaan vieruskaveri, jolla nyt kuitenkin kävi perhettä katsomassa, oli aivan hysteerinen samassa tilanteessa.
Kohtuullista, ajattelen nyt. Ei ollut ketään, jota olisin kaivannut tai odottanut, joten se ja sama olla sitten vaikka sairaalassa. Samat telkkari, lehdet ja läppäri sielläkin. Ja edes ne hoitajat ihan mua varten jokusen kerran päivässä. Sitä tunsi itsensä ihan merkitykselliseksi.
Kotiinpaluu onkin ollut sitten aika vaikeaa.....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä tuossa tilanteessa joutui aika perimmäisten kysymysten äärelle. Kuten että mitä ihmeen merkitystä tällä kaikella loppujen lopuksi on. Sitä jossain vaiheessa tukeutui elämän viedessä satunnaisiin asioihin, mutta nyt kun lapsi on muuttanut omilleen, ero miehestä tapahtui jo aikoja sitten ja elämäntilanteiden erilaisuuden vuoksi ne muutamatkin ystävät ovat etääntyneet entisestään, niin lopulta mun elämällä ei tunnu olevan enää mitään merkitystä. Kenellekään. Mitä nyt pomo lähetteli muutamia viestejä, että milloinka palaan töihin, täytyy tietää asioiden järjestelyn kannalta....
Olisi kiva saada vinkkejä, miten tästä vielä kasataan se elämän nälkä kun noita vuosia kuitenkin on aika hitosti jäljellä.
Tyhjän pesän kriisi. Kriisit on tehty käsiteltäviksi, myös tuo.
Tämän palstan meininki, sokea toista taluttaa. Täällä palstoilla notkuu mitä
eriskummallisempaa väkeä, sullekin saattaa alkaa joku teini esitellä teesejään.
Oletan että iältäsi 40 olet, mitä sulle on hyötyä 12-16 vuotiaan vinkeistä, et
sä niitä täällä pysty erittelemään kuka kukin on. Tai tuhannen tuiterissa tullaan
tänne palstoille julistamaan, näistä ei ikinä tiedä mikä tai missä kunnossa on.
Täällä todellakin kannattaa pitää tehokas filtteri päällä koko ajan ja suodattaa
suurin osa jutuista "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos".
Mut miksi se on niin? Miksi ihminen on ihmiselle susi, vaikka tällä palstalla luulisi ainakin olevan se yhteinen kokemus, että yksinäisyys ei todellakaan ole se maailman kivoin juttu. Eikö sen sijaan voitais kannustaa ja jeesata toisiamme eteenpäin, kun muitakaan meillä ei ole?!?