Itselläni ei ole lapsia, olen vasta 18-vuotias. Tiedän kuitenkin, että haluan vanhempana lapsia. Ensin haluan opiskelut pois alta ja muutama vuotta töitä, jotta voin tarjota parhaan mahdollisen elämän tulevalle lapselleni.
Näin tänään joukon kehitysvammaisia lapsia rannalla, mahdollisesti jokin kerho heille. Tai, ei kaikki heistä ollut enää lapsia, uskoisin muutaman olevan jo yli 20 vuotiaita. Kun näin heidät rannalla rupesin tuntemaan kovaa sääliä heitä kohtaan. Tiedän, ettei heidän sääliminen auta mitään, eivätkä he edes sääliä kaipaa mutta silti... Ajattelin omaa elämääni ja heidän elämiä: Itse olen kovalla vauhdilla valmistumassa ylioppilaskirjoituksiin, sen jälkeen korkeakouluun, matkoja ulkomaille, normaaleja nuorten aikuisten juttuja ja sitten työelämään ja oman perheen perustamiseen. Näillä lapsilla, jotka eivät syntyneet terveinä ei ole mahdollisuuksia kokea elämän riemuja samalla tavalla kuin minulla on. Ja siksi minusta tuntuu, että olisi epäreilua luoda pieni avuton lapsi, joka ei koskaan pystyisi tekemään elämästään "elämisen arvoista".
Joten kysymys onkin, olisiko teistä oikeudenmukaista tehdä abortti jos saa tietää, että lapsi tulee olemaan kehitysvammainen? Kaikki vastaukset ovat tervetulleita, siksi asiasta täällä kysynkin. Kuitenkin olisi mukavaa, jos asiallinen sävy voitaisiin pitää, olen vain nuori, joka pohtii tällaista asiaa :)
Näin tänään joukon kehitysvammaisia lapsia rannalla, mahdollisesti jokin kerho heille. Tai, ei kaikki heistä ollut enää lapsia, uskoisin muutaman olevan jo yli 20 vuotiaita. Kun näin heidät rannalla rupesin tuntemaan kovaa sääliä heitä kohtaan. Tiedän, ettei heidän sääliminen auta mitään, eivätkä he edes sääliä kaipaa mutta silti... Ajattelin omaa elämääni ja heidän elämiä: Itse olen kovalla vauhdilla valmistumassa ylioppilaskirjoituksiin, sen jälkeen korkeakouluun, matkoja ulkomaille, normaaleja nuorten aikuisten juttuja ja sitten työelämään ja oman perheen perustamiseen. Näillä lapsilla, jotka eivät syntyneet terveinä ei ole mahdollisuuksia kokea elämän riemuja samalla tavalla kuin minulla on. Ja siksi minusta tuntuu, että olisi epäreilua luoda pieni avuton lapsi, joka ei koskaan pystyisi tekemään elämästään "elämisen arvoista".
Joten kysymys onkin, olisiko teistä oikeudenmukaista tehdä abortti jos saa tietää, että lapsi tulee olemaan kehitysvammainen? Kaikki vastaukset ovat tervetulleita, siksi asiasta täällä kysynkin. Kuitenkin olisi mukavaa, jos asiallinen sävy voitaisiin pitää, olen vain nuori, joka pohtii tällaista asiaa :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Näillä lapsilla, jotka eivät syntyneet terveinä ei ole mahdollisuuksia kokea elämän riemuja samalla tavalla kuin minulla on."
Miten tiedät ettei ole, tai miten vammaiset kokee elämänsä? Useinhan kai ainakin downit on elämän iloisia ja tuntuu nauttivan siitä elämästä minkälainen ainoanastaan on mahdollista saada. Jotkut eivät edes tajua omaa tilaansa.
Vammoja on erilaatusia, ja oma kantani riippuu ihan siitä miten syvästä kehitysvammasta on kyse.
Totta, voi hyvinkin olla että he ovat mahdollisesti jopa "onnellisempia" kuin me, joilla on elämässä myös huolia rahasta, tulevaisuudesta etc... Mutta silti, ajatus siitä että oma lapseni olisi aina riippuvainen jostakin toisesta, hän ei koskaan saisi vapautta päättää omasta elämästään, hän ei rakastuisi ja kokisi kaikkia mahtavia asioita, joita muilla on mahdollisuus kokea. En vain voi kuvitella antavani sellaista elämää omalle lapselleni...
toisaalta kenelle tahansa voi tapahtua elämässä sellasta että onkin yhtäkkiä riippuvainen muiden avusta, ja harva tervekään kai elämässä edes aikuisena pärjää aina ja täysin ilman muiden apua.
Oisko sillon oikein että muut saa päättää että elämä on liian huonoa elettäväksi?
Jokainenhan itse tiedostaa jaksaako hoitaa kehitysvammaista lasta joka hetki elämässään. Itse en halua lapsia, mutta silti kunnioitan jokaista joka on synnyttänyt vammaisen lapsen ja jaksaa hoitaa häntä kaikella rakkaudella. Samoin kunnioitan heitä jotka tekevät töitä kehitysvammaisten parissa. Itse en siihen pysty.
Mutta mitä pohdintaasi tulee niin onko kehitysvammaisen lapsen elämä huonoa? Harvemmin. On paljon lieviä kehitysvammoja joiden kanssa pystyy elämään suht normaalia elämää. Ja he ovat onnellisia elämäänsä. He käyvät töissä ja elävät parisuhteissa etc etc. Ei heitä pidä sääliä.
Hyvä vastaus :) Se sai myös minut ajattelemaan, onko asia sittenkin niin, etten itse kykenisi kohtaamaan arkea vammaisen lapsen kanssa. Siis ongelma onkin minussa, ei vammaisessa lapsessa, jos ymmärrät mitä tarkoitan....
Siis lapsi olisi onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, mutta itse ajattelisin mistä kaikesta hän tulee jäämään paitsi... Säälisin häntä... Eikä se olisi oikein kenellekään lapselle...
Oli lapsi vammainen tai ei, jos on abortista kysymys. Siitä vammaisuudesta ei ole kysymys vaan siitä että kykeneekö pariskunta hoitamaan todennäköisesti mahdollisesti vammaisen lapsen ilman että yhteiskunta on tilivelvollinen hoitamaan sen lapsen. Suomi maksaa olemattomasti vammaisen ihmisen hoitamisesta!! Kaikki osaa varmaan hoitaa vauvaa ja jaksaakin, mutta jaksaako hoitaa sellaista "ikuista vauvaa" onkin toinen asia!!
Itse suosittelisin avovaimolleni aborttia, mikäli hän odottaisi meille vammaista lasta silläkin olettamuksella tai mahdollisuudella, että lapsi syntyisi täysin terveenä lääkärin sanojen jälkeen.
Luotan lääketieteeeseen sen verran kovin, että siitä johtopäätös ei muutu minulta toiseksi, vaikka esimerkiksi isoäitini kuoli "hoitovirheeseen" eikä täysin normaalisti, mutta se ei saa minut epäluottamukseen lääketieteen suhteen! Kaikkien täällä on kuoltava ja laitokseen vammanen lapsi kuitenkin joutuisi Suomen yhteiskunnassa, koska vanhempien on mahdoton hoitaa vammaista lasta!!
Sitä en ymmärrä, että joku antaa mahdollisuuden vammaiselle lapselle, mutta hylkää jo aikuisena elävät homoseksuaalit!!
Itse ajattelen asiaa samoin kuin pupu tupunakin. Näen abortin hyväksyttävänä lapsen ollessa vammainen, mutta tämä pohjaa siihen, että vanhemmat itse parhaiten tietävät onko heillä resursseja ja kykyä huolehtia vammaisesta lapsesta.
En osaa ajatella tällaista asiaa siltä kantilta, tulisiko se lapsi itse kokemaan elämänsä onnelliseksi vaiko ei. Oman kokemukseni mukaan useimmat kehitysvammaiset eivät ole sen onnettomampia kuin muutkaan, jos heille antaa mahdollisuuden nauttia elämästään. Onnea on monenlaista ja se kumpuaa niin monenlaisista tekijöistä meillä terveilläkin. Uskon että kehitysvammaisetkin löytävät omat onnenlähteensä. Ja toisaalta, ei meistä kukaan voi lapselleen onnea takaamaan, vaikka tämä olisi tervekin. Parhaamme lastemme hyvinvoinnin eteen voimme tehdä omien kykyjemme mukaan, mutta lopulta kai jokainen on oman onnensa seppä.
Olet mielestäni oikeassa, kiitos kommentistasi! :)