Eräs tuttavani on jo lapsena saanut MBD -diagnoosin ja käynyt koulunsa "apukoulussa". Koulussa hän ei menestynyt mitenkään erityisen mallikkaasti, ainoastaan kielet olivat hänelle ns. helppo nakki. Autokoulussa hän reputti reilusti yli kymmenen kertaa ennen kuin sai kortin käteensä.
Ylivilkkautta, keskittymishäiriöitä ja jatkuvasti kaikenmaailman "velmuilua" ja "koiruuksia", kertoo äiti hänen lapsuudestaan.
Nuoruuden ja aikuisuuden kynnyksellä kun ns. normaali nuori alkaa irrottautua kodistaan ja vanhemmistaan, ei hän siihen kykene. Toisaalta on niin itsenäinen, mutta toisaalta mistään asioista ei osaa huolehtia itse. Rahan ja ajantajua ei ole laisinkaan edelleenkään vaikka 30 ikävuotta alkaa lähestyä. Ei myöskään mitään käsitystä ja huolta siitä, että elämässä voisi olla rutiini, työpaikka, toimeentulo. Hän elää muiden "siivellä" ilman mitään omantunnontuskia.
Huomasin, että hän on myös tietyllä tavalla "tunnevammainen". Ei aina ymmärrä hyvän ja pahan, oikean ja väärän eroa. Ei ymmärrä jos itse on tehnyt väärin. Syyllistää muista. Ei osaa pyytää anteeksi.
ADHD:ta sairastava voi olla todella vaikea tapaus. Hän voi olla sellainen, joka ei koskaan kykyene ns. normaaliin elämään esim. kumppanin kanssa tai edes yksin, niin että huolehtisi itse omasta toimeentulostaan. Hänestä voi myös tulla lähes tasapainoinen ja työelämässä pärjäävä aikuinen.
Kirjoitin tämän siksi, että avaimet ovat hyvin pitkälle teidän käsissänne vanhemmat. Omalta tuttavaltani on puuttunut hyvä, rakastava ja elämään ohjaava perhe ympäriltään ja hänestä on tullut ADHD:n ja elämän koulima syrjäytynyt nuori aikuinen. Te vanhemmat voitte antaa lapsellenne ne eväät joilla lapsenne pärjää ADHD:sta huolimatta tulevaisuudessa.
Voimaa ja enkeleitä elämäänne.
Ylivilkkautta, keskittymishäiriöitä ja jatkuvasti kaikenmaailman "velmuilua" ja "koiruuksia", kertoo äiti hänen lapsuudestaan.
Nuoruuden ja aikuisuuden kynnyksellä kun ns. normaali nuori alkaa irrottautua kodistaan ja vanhemmistaan, ei hän siihen kykene. Toisaalta on niin itsenäinen, mutta toisaalta mistään asioista ei osaa huolehtia itse. Rahan ja ajantajua ei ole laisinkaan edelleenkään vaikka 30 ikävuotta alkaa lähestyä. Ei myöskään mitään käsitystä ja huolta siitä, että elämässä voisi olla rutiini, työpaikka, toimeentulo. Hän elää muiden "siivellä" ilman mitään omantunnontuskia.
Huomasin, että hän on myös tietyllä tavalla "tunnevammainen". Ei aina ymmärrä hyvän ja pahan, oikean ja väärän eroa. Ei ymmärrä jos itse on tehnyt väärin. Syyllistää muista. Ei osaa pyytää anteeksi.
ADHD:ta sairastava voi olla todella vaikea tapaus. Hän voi olla sellainen, joka ei koskaan kykyene ns. normaaliin elämään esim. kumppanin kanssa tai edes yksin, niin että huolehtisi itse omasta toimeentulostaan. Hänestä voi myös tulla lähes tasapainoinen ja työelämässä pärjäävä aikuinen.
Kirjoitin tämän siksi, että avaimet ovat hyvin pitkälle teidän käsissänne vanhemmat. Omalta tuttavaltani on puuttunut hyvä, rakastava ja elämään ohjaava perhe ympäriltään ja hänestä on tullut ADHD:n ja elämän koulima syrjäytynyt nuori aikuinen. Te vanhemmat voitte antaa lapsellenne ne eväät joilla lapsenne pärjää ADHD:sta huolimatta tulevaisuudessa.
Voimaa ja enkeleitä elämäänne.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuttu juttu. Seurustelin kaksi vuotta ADHD:ta sairastavan miehen kanssa. Lopulta en enää jaksanut. Aivan kuin Kiian kuvaamaa oli myös hänen elämänsä. Ei jaksanut keskittyä mihinkään kunnolla. Ja koti oli kyllä kunnossa ja vanhemmat huolehtivaisia ja varmasti yrittivät kaikkensa. Ei se aina siitä kiinni ole milllainen koti on taustalla. Olemme olleet nyt kolmisen vuotta erossa ja sen verran olen kuullut, että hän on päässyt opiskelemaan ja kuulemma menestyykin ihan ok. Se on hyvä, sillä kunnon ammatin hän tarvitseekin, jotta voi tehdä rahaa, mikä oli hänen elämässään tärkeintä. Se että on RIKAS.