Äiti yritti tehä itsemurhan...

Etsi ruoka-aineita mitkä viilentävät kehoa.

Nyt siitä on puoli vuotta kun kirjotin tuon tekstin... Olen siis se sama aloittaja :)
Enää en ole kantanut äidistä niin suurta vastuuta. Olen aloittanut elämään ns "omaa elämää" vihdoinkin. Äiti ei enää suunnittele itsemurhaa. Ja nyt kun vaihdoin koulua, sain muutamia kavereita. Tosin kyllä mua vähän syrjitään :( Ja itsetunto on noussut, mutta olen edelleen se sama ruma tyttö.

En enää ole oikeastaan masentunut melkein ollenkaan. Vaikka epäilinkin, etten selviäsi, selvisin kuitenkin kaikesta tuosta :) 3 vuotta kestäneestä tuskasta...
En ahkenut apua, mutta olen nyt selvinnyt. Enkä ole enää ujo, mutta pelkään vähän tutustua uusiin ihmisiin :s Mutta joo, olen kuin eri ihminen! Kiitos kaikille vastanneille!

Kiitos :) Toivon samaa sinullekkin.

Ja joo, nyt ihan vaan aikani kuluksi ja jos jotakin kiinnostaa, voin kertoa mitä on viime aikoina tapahtunut elämässäni jne.

No, päivänmäärästä huomaa, että kirjoitin tuon tekstin silloin kun oli kesäloma. Kuten kerroin, olin vaihtamassa koulua. Mua jännitti tosi paljon. Ekana päivänä en saanut yhtäkään kaveria ja minua syrjittiin... Sitten kyllä rinnakkaisluokkalaiset ottivat minut mukaan leikkeihinsä, ja tutustuin heihin. Meistä tuli hyvä kavereita :)
Meidän luokkalaisiin en kyllä viitsinyt tutustua. Olin vain liian ujo puhumaan heille, tai pyytämään minnekkään. Samalla ihastuin yhteen poikaan, joka oli kiva minulle. Se oli erilaista kuin mikään edellinen ihastumiseni.
Luokkalaiseni puhuivat minusta pahaa ja kukaan ei päästänyt minua mukaan. Se pahoitti mieleni. Jäin myös aina ilman paria, koska kaikki 4 kaveriani olivat toisella luokalla. No, kärsin sitten aikani. Sitten aloin tutustumaan vasta luokkalaisiini. Minua ei enää syrjitty niin paljon. Mutta silti kaikki puhuivat minusta pahaa selän takana. Kuinka läski ja ruma olen, kuinka hirveä ja ällöttävä. Kaverini kertoivat, että pojat vihasivat minua. Minulla tuli todella paha mieli. Mutta päätin sitten yhtenä päivänä, etten vain halua välittää muiden mielipiteistä itsestäni.

Sehän muutti paljon. Opin, että asenne on se tärkein, ja tämä kaikki tosiaan on vain korvien välistä kiinni. En sitten välittänyt, vaikka yksi pojista tuli haukkumaan minua läskiksi. Nauroin vain päin naamaa, ja sanoin, etten aio laihduttaa kiloakaan tämän pojan vuoksi. Mutta sitähän minä tarkoitinkin. Miksi vaivautuisin? Sehän on vain yksi mielipide minusta, ja minähän kritiikin kestän! Olin kuullut sitä jo ykkösestä asti. Mutta nyt vitosella, en välitä siitä yhtään. Elän elämäni miten haluan. Siihen ei muiden tarvitsi puuttua, eikä siihen tarvitse mitään sanoa. Olen vain oma itseni.

No, vähitellen aloin pääsemään yli ujoudestani. Oikeastaan, se tapahtui yhdessä päivässä; olin torstaina tuppisuu, perjantaina jouduin käytävään meluamisesta :D Ihastumiseni loppui siihen poikaan. En tykännyt enää hänestä, koska hänkin puhui minusta pahaa. Tiesin, että ansaitsen parempaa.No, tutuistuin sitten yhteen toiseen luokkalaiseeni poikaan. Aluksi halusin olla kaveri, ja oletin hänenkin haluavan. Luokkalaisemme alkoivat heti pilkkaamaan meitä. Se oli kamalaa. Ja koulunkäyntinikin alkoi mennä huonommin. Sain jälkkää koska puhuin jne. Kaikki alkoivat hyväksymään minua, mutta todistus huononi.

No, olen nyt korjannut asian. Yritän parantaa koulussa, enkä melua. Taas minusta puhutaan pahaa, mutta.... Ihastuin tuohon "kivempaan" poikaan, jonka kaveri halusin olla. Nimetäänpä tuo poika nyt vaikka "Matiksi" selvyyden vuoksi. Juttelin Matin kanssa tunnilla, ja Matti taisi pitää minusta. En ollut kuitenkaan varma, että halusiko hän vain olla kaverini vai ei. Myönsin tuossa hiihtolomalla, että tykkään Matista, ja kuinkas ollakaan.... Hänkin tykkää minusta :)

Joo, tällä tavalla viime aikoina ollaan eletty. Edelleenkin kaikki kristisoi minua, ja minua vähän syrjitään, mutta kaikki on hyvin. Masennus alkoi paranemaan.
Ja äidinkin masennus alkoi paranemaan :)

Kiva jos jaksoitte lukea tämän! Ja toivon tämän antavan kaikille masennuksesta kärsiville edes vähän toivoa! :) Minäkin aluksi luulin, etten selviä, mutta selvisinpäs silti. Ja olen siitä ylpeä ^_^

Masentunut Typerys kirjoitti:

Kiitos :) Toivon samaa sinullekkin.

Ja joo, nyt ihan vaan aikani kuluksi ja jos jotakin kiinnostaa, voin kertoa mitä on viime aikoina tapahtunut elämässäni jne.

No, päivänmäärästä huomaa, että kirjoitin tuon tekstin silloin kun oli kesäloma. Kuten kerroin, olin vaihtamassa koulua. Mua jännitti tosi paljon. Ekana päivänä en saanut yhtäkään kaveria ja minua syrjittiin... Sitten kyllä rinnakkaisluokkalaiset ottivat minut mukaan leikkeihinsä, ja tutustuin heihin. Meistä tuli hyvä kavereita :)
Meidän luokkalaisiin en kyllä viitsinyt tutustua. Olin vain liian ujo puhumaan heille, tai pyytämään minnekkään. Samalla ihastuin yhteen poikaan, joka oli kiva minulle. Se oli erilaista kuin mikään edellinen ihastumiseni.
Luokkalaiseni puhuivat minusta pahaa ja kukaan ei päästänyt minua mukaan. Se pahoitti mieleni. Jäin myös aina ilman paria, koska kaikki 4 kaveriani olivat toisella luokalla. No, kärsin sitten aikani. Sitten aloin tutustumaan vasta luokkalaisiini. Minua ei enää syrjitty niin paljon. Mutta silti kaikki puhuivat minusta pahaa selän takana. Kuinka läski ja ruma olen, kuinka hirveä ja ällöttävä. Kaverini kertoivat, että pojat vihasivat minua. Minulla tuli todella paha mieli. Mutta päätin sitten yhtenä päivänä, etten vain halua välittää muiden mielipiteistä itsestäni.

Sehän muutti paljon. Opin, että asenne on se tärkein, ja tämä kaikki tosiaan on vain korvien välistä kiinni. En sitten välittänyt, vaikka yksi pojista tuli haukkumaan minua läskiksi. Nauroin vain päin naamaa, ja sanoin, etten aio laihduttaa kiloakaan tämän pojan vuoksi. Mutta sitähän minä tarkoitinkin. Miksi vaivautuisin? Sehän on vain yksi mielipide minusta, ja minähän kritiikin kestän! Olin kuullut sitä jo ykkösestä asti. Mutta nyt vitosella, en välitä siitä yhtään. Elän elämäni miten haluan. Siihen ei muiden tarvitsi puuttua, eikä siihen tarvitse mitään sanoa. Olen vain oma itseni.

No, vähitellen aloin pääsemään yli ujoudestani. Oikeastaan, se tapahtui yhdessä päivässä; olin torstaina tuppisuu, perjantaina jouduin käytävään meluamisesta :D Ihastumiseni loppui siihen poikaan. En tykännyt enää hänestä, koska hänkin puhui minusta pahaa. Tiesin, että ansaitsen parempaa.No, tutuistuin sitten yhteen toiseen luokkalaiseeni poikaan. Aluksi halusin olla kaveri, ja oletin hänenkin haluavan. Luokkalaisemme alkoivat heti pilkkaamaan meitä. Se oli kamalaa. Ja koulunkäyntinikin alkoi mennä huonommin. Sain jälkkää koska puhuin jne. Kaikki alkoivat hyväksymään minua, mutta todistus huononi.

No, olen nyt korjannut asian. Yritän parantaa koulussa, enkä melua. Taas minusta puhutaan pahaa, mutta.... Ihastuin tuohon "kivempaan" poikaan, jonka kaveri halusin olla. Nimetäänpä tuo poika nyt vaikka "Matiksi" selvyyden vuoksi. Juttelin Matin kanssa tunnilla, ja Matti taisi pitää minusta. En ollut kuitenkaan varma, että halusiko hän vain olla kaverini vai ei. Myönsin tuossa hiihtolomalla, että tykkään Matista, ja kuinkas ollakaan.... Hänkin tykkää minusta :)

Joo, tällä tavalla viime aikoina ollaan eletty. Edelleenkin kaikki kristisoi minua, ja minua vähän syrjitään, mutta kaikki on hyvin. Masennus alkoi paranemaan.
Ja äidinkin masennus alkoi paranemaan :)

Kiva jos jaksoitte lukea tämän! Ja toivon tämän antavan kaikille masennuksesta kärsiville edes vähän toivoa! :) Minäkin aluksi luulin, etten selviä, mutta selvisinpäs silti. Ja olen siitä ylpeä ^_^

Lue lisää

Luin noi kaikki tekstit ja samaistuin tuohon viimeiseen parhaiten:) itsekkin aloin "kovistelemaan" koulussa kun esitin eräälle pojalle. Se oli aivan typerää. Aloin itsekkin meluamaan tunnilla ja kiusaamaan/haukkumaan muita jopa ystäviäni! Pystyin sanomaan mitä vai kaikille, välittämättä heidän tunteista. Se oli kamalaa.. :( Huomasin kuinka monet uudet "hyvät ystäväni" olivat ystäviäni koska, oli siistiä hengailla kovan tytön kanssa. Lopulta kun tämä poika lähti yläasteelle, kaikki nuuttui:) muutuin takaisin kivaksi kaikkien kaveriksi:) koulussa menee nyt hyvin, niinkuin sinullakin!;) Älä pelkää, et ole ainoa joka tekee tyhmiä pelkän pojan takia:) Virheistä oppii!;)

No, kyllä tuosta pääsin yli ihan hyvin, nyt kun äiti ei enää halua tehdä itsemurhaa ja niin edelleen. Mutta nyt mun elämä on alkanu taas menee alamäkeen. Poika, josta tykkäsin, ja jota sanoin siis tuossa edellisessä viestissä "Matiksi", tuntuu nyt siltä ettei välitä musta enään yhtään. Olen kärsinyt monta päivää siitä, että hän on snaonut minulle pahasti tai pahoittanut mielensä. luulin, että Matti muuttuisi, mutta ei sitten muuttunutkaan. Tänään ajattelin katsoa, että miten Matti reagoi siihen jos enään puhu hänelle enkä aktsele häntä tunnilla. Silti tuntuu pahalta, kun Matti haukku mua ja sano et oon pilannu sen elämän. En ollu tehny mitään pahaa Matille ja menin vähän hämilleen. Olen aina juoksenut hänen perässään ja ajattelin nyt, etTen dramatisoi. Kun Matti sanoi, että olen pilannut hänen elämänsä, vastasin siihen että "se on sitte moro". Se oli ihan hiljaa aluks. Sit se taas alko valittaa siitä kuinka sen elämä on pilalla. Sanoin siihen että "en mä oo mitään sulle tehny". Sit se oli taas hiljaa ja lähti.

Uskon, että me erotaan ennen pitkään. Tää tuntuu pahalta, koska en oo ikinä ennen eronnu. Mut tiiän et selviin kyllä tästä varmaan ihan kunnialla, eli en itke että nyt elämä on pilalla tai mitään :D

Mutta mun elämä on muutenkin menny huonommin... Koulussa en jaksa enää välittää läksyistäni tai ylipäätään mistään muustakaan vaikkei se liittyisikään kouluun. Käyn nykyään taas psykologilla. Toivon sen auttavan.

Että sellasta täälläpäin.

Masentunut typerys kirjoitti:

No, kyllä tuosta pääsin yli ihan hyvin, nyt kun äiti ei enää halua tehdä itsemurhaa ja niin edelleen. Mutta nyt mun elämä on alkanu taas menee alamäkeen. Poika, josta tykkäsin, ja jota sanoin siis tuossa edellisessä viestissä "Matiksi", tuntuu nyt siltä ettei välitä musta enään yhtään. Olen kärsinyt monta päivää siitä, että hän on snaonut minulle pahasti tai pahoittanut mielensä. luulin, että Matti muuttuisi, mutta ei sitten muuttunutkaan. Tänään ajattelin katsoa, että miten Matti reagoi siihen jos enään puhu hänelle enkä aktsele häntä tunnilla. Silti tuntuu pahalta, kun Matti haukku mua ja sano et oon pilannu sen elämän. En ollu tehny mitään pahaa Matille ja menin vähän hämilleen. Olen aina juoksenut hänen perässään ja ajattelin nyt, etTen dramatisoi. Kun Matti sanoi, että olen pilannut hänen elämänsä, vastasin siihen että "se on sitte moro". Se oli ihan hiljaa aluks. Sit se taas alko valittaa siitä kuinka sen elämä on pilalla. Sanoin siihen että "en mä oo mitään sulle tehny". Sit se oli taas hiljaa ja lähti.

Uskon, että me erotaan ennen pitkään. Tää tuntuu pahalta, koska en oo ikinä ennen eronnu. Mut tiiän et selviin kyllä tästä varmaan ihan kunnialla, eli en itke että nyt elämä on pilalla tai mitään :D

Mutta mun elämä on muutenkin menny huonommin... Koulussa en jaksa enää välittää läksyistäni tai ylipäätään mistään muustakaan vaikkei se liittyisikään kouluun. Käyn nykyään taas psykologilla. Toivon sen auttavan.

Että sellasta täälläpäin.

Lue lisää

Luin nää kaikki viestits läpi. Hyvä kun asiat on alkanu paranemaan sun äitis ja istes kannalta! Ja tiedän tunteen, ei ole kiva olla tuppisuu kun muuy nauraa yhteisille jutuille yhdessä, eli sekin on kiva että olet 'sosialistunut' . Itse olen vieläkin tuppisuu yhdeksännen luokan lopussa, enkä osaa puhua muille luokkalaisilleni kuin kaveriporukalle, ja on niin typerää kun en osaa olla oma itseni koulussa.. Mutta ajattelen että se asia muuttuu sitten kun menen kauppaopistoon opiskelemaan ja otan uuden asenteen ja puhun enemmän :) 'Matin' kannattaisi unohtaa, kun sanoi sulle tolla tavalla että olet pilannut hänen elämän jne. vaikka sen vaikeaa olisikin. Ansaitset parempaa :) Pojatkin on järkevämpiä ja asiallisempia peruskoulun jälkeen varmasti XD Pärjäile nyt sitte:)

No, nyt sitte "Matti" jätti mut ihan lopullisesti.... Oon surullinen, mutta kyllä tässä pärjätään :) Vähän isompana löydän jonkun kivan pojan. Ei sitä näin aikaisin tarvii viellä seurustella.

Mut en oikee tiiä et pääsenkö täst ihan helposti yli.. :/
Ku rakastin "Mattia" niin paljon... Mut koitan selvitä :)
Kiitos vastanneille :))

Masentunut typerys kirjoitti:

No, nyt sitte "Matti" jätti mut ihan lopullisesti.... Oon surullinen, mutta kyllä tässä pärjätään :) Vähän isompana löydän jonkun kivan pojan. Ei sitä näin aikaisin tarvii viellä seurustella.

Mut en oikee tiiä et pääsenkö täst ihan helposti yli.. :/
Ku rakastin "Mattia" niin paljon... Mut koitan selvitä :)
Kiitos vastanneille :))

Lue lisää

Yleensä nuo teini-ihastukset tulevat ja mevät. Alussa masentaa kun ei ole tottunut käsittelemään sydänsurjua. Selviät kun olet avoin luonne. Osaat käsitellä murheitasi.