Tunnen itseni niin heikoksi ja surkeaksi kirjoittaessani tätä viestiä. Totuus vain on, että olen suoraan sanottuna tullut tieni päähän. Täytän maanantaina 16. Luulisi, että elämä hymyilee. Nyt on kesäloma, minulla on kavereita, olen ihan nätti, urheilullinen, vanhempani ostivat minulle asunnon Helsingistä, missä alotan lukion.. Kaiken pitäisi olla täydellistä. En vain nauti elämässäni mistään. Aamuisin herään uuteen päivään masentuneena. Ei kiinnostaisi nousta, koska en pidä elämästäni. Vihaan elämääni. En saa mistään asiasta nykyisin minkäänlaista ilontunnetta tai mielihyvää. - Paitsi viinasta, ja siitäkin vain hetken. Sen jälkeen tulee paha mieli ja olo ja yritän kaikkea tyhmää. Pari kertaa olen yrittänyt kännipäissäni tappaakki itseni. Ennen urheilu tuotti minulle mielihyvää, mutta nykyisin siitäkin on tullut minulle tavoite. Minun pitää aina polttaa ainakin 600-800 kcal, muuten olen surkea ihminen. En nauti siis urheilustakaan. Viime vuonna vielä nautin kesälomasta, kun sai tehdä mitä halusi, milloin halusi. Nyt vihaan joka ikistä päivää. Haluaisin joka päivä vetää perseet, että unohtaisin tämän kaiken. Vanhemilleni en voi kertoa tästä, koska pelkään, että he laittaisivat minut psykiatrille. Olen käynyt pienestä lähtien kaikilla ammattiauttajilla. Olen erittäin kyllästynyt niihin. - Mikään ei auta. Pelkään mitä minulle käy, kun koulut alkaa. Jos en edes kesälomalla osaa nauttia mistään, mitä minulle käy kun koulut alkavat. Jaksanko edes ensimmäistä lukiokuukautta, ennen kuin romahdan täydellisesti? Mikä minulla on, kun en nauti mistään, mitä teen? En myöskään jaksa ketään kavereitani enää. Tuntuu, että he kaikki ovat hylänneet minut, kun minulla on vaikeaa. En kuitenkaan osaa kertoa, että mikä minua vaivaa, koska pelkään, että he pitäisivät minua sairaana. En ole sairas... enhän??
ei tässä oo mitää järkee
nuori tyttö
23430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Miksi olet käynyt ammattiauttajilla pienestä lähtien?
Olen ollut pienestä lähtien perfektionisti. Aina on pitänyt olla täydellinen joka asiassa. Sen takia varmaan nytkin olen tässä jamassa.
On taidettu taas lellia meidän nuoriso täysin pilalle. Mieti ny vittu miten hyvin sulla asiat on?? Sulla on koko helvetin tulevaisuus aivan auki ja mitä sä teet? nyyhkit tuntemattomille, että voi voi kun on elämä perseestä vaikka ei mitään huolia oo... Sä teet tilanteestas täysin toivottoman ku masennukselles ei ole mitään vitun syytä etkä halua mitään apua. Mitä sä luulet että kukaan vois sulle siinä tilanteessa sanoo joka sua helpottas. Sä teet itse elämästäs helvettiä ku pidät tommosta pikku teini prinsessan luonnetta päällä ihan omasta halustasi. Ota niskastas kiinni ja ala ajattelemaan rakentavammin, kunnioita sitä mikä sulla on ja ota siitä kaikki irti, älä jää pillittämään turhan takia vaan mene ulos ja elä!
Eli kukaan, kenellä on ulkoisesti asiat hyvin, ei voi olla masentunut? Masentunut saa vain olla, jos kotona on esim. perheväkivaltaa, alkoholismia yms.?
Aplle: älä välitä tuollaisista kommenteista! Itselläni masennus johtuu vanhempien huonoista väleistä, sekä omista huonoista väleistä vanhempiini. Masennuksen syy ei tarvitse olla mikään suuri.
Tsemppiä!
Masentunut "saa" olla? Oudosti ilmaistu. Ei masennus kenenkään lupaa kysy ja kukaan tuskin päättää olevansa masentunut. Uskoisin, ettei vakava masennus keneenkään iske vain yhden stressitekijän vuoksi, eiköhän taustalla ole monta faktoria.
Masentunut mieliala ja varsinainen masennus on kaksi eri asiaa.
Mitäköhän ap muuten tarkoitti sillä, kun sanoi nauttineensa viime kesästä, mutta nyt ei kuulemma "saa tehdä mitä haluaa".
Jos ap:n elämä on noinkin helppoa, mitä hän kertoi - jos siis kertoi kaiken oleellisen - apua varmaan löytyisi helposti, kun vaan juttelisi jonkun kanssa. Jutteluapu saattaisi ratkaista aika paljon. Itse ainakin olisin paljon paremmassa kunnossa, jos asiat olisivat kuin ap:lla.
Sinultakin puuttuu ``se jokin`` joka sais elämän tuntumaan taas elettävälle. Sitä minäkin etsin. Että sitä etsiessä, ei vaan voi muuta kun valitella. :(
Tuntuu järjettömältä, että joku potee hirveää olemisen tuskaa, kun tiedossa on opiskelupaikka, vanhempien OSTAMA kämppä HELSINGISTÄ, kavereita, ulkonäköä...
Näemmä sitä löytyy joka ajoneuvoon porukkaa. Pistää miettimään, mitä ihmettä tuollaisen ihmisen pitäisi saada, jotta tuntisi elämänsä elettäväksi? Lottovoitto? Kullattu portti oman yksityiskartanon eteen? Julkisuutta ja ihailua?
Jos joku on itsemurhan partaalla, vaikka noin on asiat kunnossa, niin sitten on vain saanut helkatin huonot geenit alttiudeksi sairastumiselle.
Voi v*ttu, ei pelkkä raha tee ihmistä onnelliseksi. Auttaahan se monissa asioissa, mutten pään sisällä! Minulla ei ikinä ole ollut juuri mitään omaisuutta tai rahaa, kaikki on mennyt päin hanuria aina, mutten todellakaan usko pelkän _rahan_ auttavan näissä jutuissa.
Ihan ymmärrettävää koska mikään luetelluista asioista ei tuo aitoa onnea.
Ihminen tarvitsee loppujen lopuksi vain elämänkumppanin jota rakastaa aidosti ja joka rakastaa takaisin, sekä lapsia.
No siinäpä se tulikin lyhyesti summattua! Niin tietysti, miksei sitä ole heti tajunnu!? Siis se on OIKEASTI KOKO HOMMAN YDIN!
Ymmärrän täysin tilanteesi. Olen 30 vuotias nainen. Olen saanut aina kaiken mitä haluan. Vielä tänä päivänäkin isä ostaa minulle melkein mitä vaan. Autonkin se osti vaikka en sitä olisi edes tarvinnut. Voi olla että minä olen ollut myös täydellisyyttä tavoitteleva typerys, mutta se on kasvatuksen tulos. Isä eikä äiti ole osasannut osoittaa rakkauttaan sanoin, perheemme on muutenkin ollut outo. Isälle en koskaan riittänyt tälläisenä, en ole tarpeeksi lukenut. Olen kultalusikka suussa syntynyt avuton nainen, koen tästä suurta häpeää. Nyt vasta olen tajunnut että onnellinen voi vain olla eikä onnelliseksi tulla, kun osaa nauttia siitä mitä sinulla on nyt eikä sitä mitä on huomenna, tulet pienin askelein huomaamaan että elämä on ihan yksin kertaista sellaisena kuin se on. Nautin nykyisin aivan pienistä asioista, kuten lenkkeilystä, ruuan laitosta, työnteosta, jopa siivouksesta. Kaikesta mitä teen itse ja nään käden tuloksen. Oppele ottamaan elämä rennommin ja anna itsellesi lupa riittää sellaisena kuin olet. Ketään ei tarvitse miellyttää eikä kellekkään mitään todistella. On lupa olla myös heikko toisten silmissä. Se vikahan tässä nyky yhteiskunnassa juuri onkin että kaikki tavoittelee vaan kuuta taivaalta ja ovat helvetin itsekkäitä.
Hanki apua tuohon päihdeongelmaasi.
Aloita auttamaan muita ihmisiä, keskitä huomiosi heihin. Autettavia riittää, enkä tarkoita taloudellista apua vaan pienikin teko ja vapaaehtoinen voi olla uusi alku sinulle.
Ei oo järkee ei, varsinkin kun onnellisuutta haetaan materiasta ja ei tehdä itse asioiden eteen mitään, tukeudutaan hoitojärjestelmään ja syödään nappeja sekä kirjoitetaan tänne, voi voi ja ai ai.
Tuossa selitys valtaosaan pahaa oloa, ei kun tekemään asialle jotain.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jiddu_Krishnamurti
Hei!
Ymmärrän sinua, koska itselläni on ollut myös aina perfektionismia ja olen kärsinyt siitä. Olen tällä hetkellä 35- vuotias, joten osa perfektinismista on jo karissut pois. Kyse kohdallasi on varmaan siitä, että koet ettet tule rakastetuksi sellaisen kuin olet vaan että sinun tulee ansaita rakkaus olemalle täydellinen. Että silloin olisit van rakastettu. On ihana, että kirjoitat tänne avoimesti ja rehellisesti tuntemuksistasi. Paranemisen alku on se, että tiedostaa rehellisesti omat haasteensa. Kehoitan sinua lukemaan kirjan: Paulo Coelho: Veronica päättää kuolla. On myös elokuvana. Itse tykkäsin elokuvasta. Siitä voisit saada vähän ajattelemisen aihetta..ehkä sinulla olisi syytä kuunnella itseäsi, sitä mikä sinä olet ja mitä sinä haluat. Ei sitä mitä muut haluaa sinun olevan/ tekevän. Voimaa ja valoa sinulle :)
Täydellisyys ei ole inhimillinen ominaisuus.
Muuta "tee parhaasi" muotoon "tee".
Kuinka se paino, ja pituus.
Terve, normaali paino on tärkeä.
Sinulla on iso elämänmuutos. Halusitko itse Helsinkiin lukioon - entä oman asunnon ? Melko varmasti innostut koulusta ja kavereista.
Asuuko perheesi lähellä, että voit käydä usein kotona ?
Ehkä tämä on vain vaihe elämässäsi. Uskon että parinvuoden sisällä asiat ovat aivan erimallilla.
Siinäpä täydellinen esimerkki pilalle lellitystä ihmisestä, jonka "masennus" johtuu täydellisen elämän tuottamasta apatiasta. Kun ei ole ongelmia tuottamassa haasteita, sitä aletaan sitten keksimällä keksimään draamaa, jotta elämä muistuttaisi enemmän Salattuja Elämiä.
Monelle masentuneelle tämä neuvo "ota itseäsi niskasta kiinni" ei ole kohdallaan. Sinulle se on neuvo kohdallaan. Sinulla ei ole mitään muuta ongelmaa kuin idioottimainen asenteesi.
Sinut pitäisi laittaa pariksi kuukaudeksi kaatopaikalle johonkin kehitysmaahan keräämään muovinpalasia elannoksesi. Ehkä sitten oppisit arvostamaan VANHEMPIESI OSTAMAA ASUNTOA HELSINGISSÄ.
Tajuatko sinä, että tässä maassa on vitullinen määrä nuoria, joille oman asunnon saaminen on työn ja tuskan takana? Monet nuoret joutuvat odottamaan omaa asuntoaan vuosia, koska A) heillä ei ole rikkaita vanhempia ja B) asuntojonot ovat vitulliset eikä nuoret niissä loista.
Itse olen päälle parikymppinen ja vuosia jonottanut omaa asuntoani. Mitään varmuutta omasta asunnosta ei ole.
Tiedätkö miltä tuntuu, kun joku vitun prinsessa itkee elämäänsä VAIKKA ON VANHEMPIEN OSTAMA ASUNTO HELSINGISSÄ!??!! On oma rauha ja elämä. Ei huolta vuokrasta, ei häädöstä. Ei huolta yhtään vitun mistään mutta silti pillitetään ja ruikutetaan tyhjästä.
Anna se asunto ihmisille, jotka sitä arvostaisivat ja painu itse vittuun.
Sama tunne täällä joka aamu...
Teitä pilalle lellittyjä on Suomessa paljon.
Mikään ulkoinen ei tuo ihmiselle kestävää iloa tai onnea. Ilo tulee ihmisestä ei mistään muualta, sen voi löytää itsestään. Mikään muu ei auta eikä tuo helpotusta.
Ap:n pitäisi varmaan menettää ne kaverinsa ja vanhempansa nii sit huomais miten onnellinen saa olla heistä... Siis en toivo, et niin käy, mut tajuatte kai pointin....
Joo mut toivottavasti löytää jostain apua ja sen elämänilon. Joskus kai ihmisen täytyy menettää jotain ennenkuin tajuaa miten hyvin asiat ovatkaan. Joten yritäpäs nyt arvostaa niitä asioita mitkä sulla on!!!! Silmänräpäyksessä elämä voi muuttua; joku läheinen voi kuolla, saattaa itse sairastua vakavasti jne.
Nimimerkillä: Olisinpa osannut nauttia edesmenneeni ystäväni seurasta enkä olisi rypenyt omassa masennuksessani.....
no jos et halua asua omassa kämpässä Helsingissä, niin anna se kämppä minulle :D ottaisin sen vastaan ilomielin enkä enää valittaisi kuinka elämä on ankeaa...