Kulutus: Uppoama- vs liukuvarunkoinen paatti

On tässä ollut veneen hankkiminen mielessä jo sen aikaa että
josko ensi kesäksi sitten.

Mutta en oikein vielä ole osannut päättää että millainen paatti.
Hintaluokkakin vähän auki riippuen tietyistä asioista mutta
se olisi varmaan 10 000 - 20 000e. Veneen pituus minimissään 6m ja
käyttö tarkoitus matkavene jolla voisi päräyttää vaikka viroon.
Takahyttiä ei varmaan koska kalastelu optio pitäisi olla eli kai
mielellään avotila takana. Makuupaikkoja tuskin tarvitsee 3 enempää
ja väliaikaisesti sitten voi koisia jossakin isompi porukka.

Aattelin että jos nopsalla (liukuvarunkoinen) veneellä ajelee 6 solmua niin viekö
se nyt sen enempää kuin 40hv uppoamarunkoinen samalla vauhdilla?
Menovettä alkaa mennä kierteellä tankissa vasta kun nopeuskin kasvaa.
Liukuvarunkoinen kiinnostaisi eniten mutta se polttoaineenkulutus ei
koska ei ole sitten varaa ajaa sillä veneellä niin usein.

Mulla oli joskus 4,25 metrinen 40hv avovene ja tiedän että
siinä kierro käy tankissa kun kaasu on pohjassa.
Espoosta hesaan meni puolisen tankkia eli 10L kun meni suurinpiirtein
kaasu pohjassa suurimmanosan matkaa.

Nimerkillä: Mökkeily ei oikein ruleta enää.
432561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Kun kerran aiot hankkia matkaveneeksi, niin ei missään tapauksessa liukurunkoista! Uppoumarunkoinen paitsi kuluttaa vähemmän, on myös paljon turvallisempi aallokossa. Liukuvarunkoiset on teini-ikäisiä finninaamoja ja vakoshortsisia aurinkolasit-ottalla-kaupunkilaishomoja varten.

Äänestä
  • Väitteellesi ei löydy mitään käytäntöä tukevaa tietoa!!

    Liukuvarunkoinen normaalissa perhevenekoossa tasan tarkkaan yhtä taloudellinen kuin uppoumarunkoinen matkavene (siis mitatessa kulutusta kuljettuun matkaan nähden). Ajo-ominaisuudet ovat yleensä uppoumarunkoista paremmat, etenkin kovassa kelissä. Ja sitten kun ominaisuudet alkavat loppua, niin saat ainakin veneen ja matkustajat nopeasti suojasatamaan.

    Äänestä

  • valittaja_lkv kirjoitti:

    Väitteellesi ei löydy mitään käytäntöä tukevaa tietoa!!

    Liukuvarunkoinen normaalissa perhevenekoossa tasan tarkkaan yhtä taloudellinen kuin uppoumarunkoinen matkavene (siis mitatessa kulutusta kuljettuun matkaan nähden). Ajo-ominaisuudet ovat yleensä uppoumarunkoista paremmat, etenkin kovassa kelissä. Ja sitten kun ominaisuudet alkavat loppua, niin saat ainakin veneen ja matkustajat nopeasti suojasatamaan.

    Saat myös veneesi nopeammin karille. Matkanteko on stressaavan tarkkaa navigointia, esteiden ja muiden veneiden väistelyä. Maisemat vilahtavat melkein huomaamatta ohi. Olet tietysti nopeammin grillaamassa ja saunomassa, mutta saatko siihen kaiken jäljellejäävän ajan kulumaan ? Liukuvat ovat mökkiveneitä. Veneilijät liikkuvat uppiksilla.

    Äänestä

  • Näih kirjoitti:

    Liukuvien matkaveneiden normaali mukava marssivauhti on yleensä parinkymmenen solmun kieppeissä. Jos siinä vauhdissa navigointi stressaa, niin se on osaamattomuutta.

    Liukuvan veneen vahvin puoli on ehkä se, että lomaan saa mahtumaan enemmän nähtyjä paikkoja. Jos tulee mieleen, että olisi kiva nähdä, millainen mesta tuolla 100 mpk päässä on, niin se selviää muutamassa tunnissa, uppoumaveneellä pitää varata pari päivää sinne pääsyyn.

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    ..eikä ole kiirus ja stressi seuraavaan satamaan varaamaan paikkaa, kun etappi menee hetkessä (vrt. uppis/tolppavene)

    Äänestä

  • liukuun vaan! kirjoitti:

    ..eikä ole kiirus ja stressi seuraavaan satamaan varaamaan paikkaa, kun etappi menee hetkessä (vrt. uppis/tolppavene)

    Purjehtimisen elämyksellisyys purjehtiminen tuulivoimalla vain tuulta ja vettä kuunnellen, voi jopa harmittaa päästä jo satamaan : )

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    Liukuvien matkaveneiden normaali mukava marssivauhti on yleensä parinkymmenen solmun kieppeissä. Jos siinä vauhdissa navigointi stressaa, niin se on osaamattomuutta.

    Liukuvan veneen vahvin puoli on ehkä se, että lomaan saa mahtumaan enemmän nähtyjä paikkoja. Jos tulee mieleen, että olisi kiva nähdä, millainen mesta tuolla 100 mpk päässä on, niin se selviää muutamassa tunnissa, uppoumaveneellä pitää varata pari päivää sinne pääsyyn.

    Kokeileppa myös vähän itsellesi tuntemattomammilla vesillä. Mitä enemmän on veneessä omaisuutta kiinni sitä stressaavampaa on meno. Voit olla tietysti huippu navigoija, mutta läheskään kaikki eivät sitä ole.

    Äänestä

  • Näih kirjoitti:

    Kokeileppa myös vähän itsellesi tuntemattomammilla vesillä. Mitä enemmän on veneessä omaisuutta kiinni sitä stressaavampaa on meno. Voit olla tietysti huippu navigoija, mutta läheskään kaikki eivät sitä ole.

    Jos et pärjää tuntemattomilla vesillä tuntematta epävarmuutta, niin kannattaa käydä muutama lisäkurssi, sekä harjoitella tutuilla vesillä.

    Sinä et ole pätevä kuljettamaan yhtään alusta, jos et tiedä missä olet! Ajat toisen veneen kylkeen, tai karautat karille, niin vakuutusrahijen perään on (äärimilleen vedettynä) ihan turha itkeä. Et osaa, etkä tiedä, joten pysy maissa :)

    Äänestä

  • Näih kirjoitti:

    Saat myös veneesi nopeammin karille. Matkanteko on stressaavan tarkkaa navigointia, esteiden ja muiden veneiden väistelyä. Maisemat vilahtavat melkein huomaamatta ohi. Olet tietysti nopeammin grillaamassa ja saunomassa, mutta saatko siihen kaiken jäljellejäävän ajan kulumaan ? Liukuvat ovat mökkiveneitä. Veneilijät liikkuvat uppiksilla.

    Karilleajo ei kyllä ole koskaan veneen ominaisuus, kyllä vika löytyy ruorin takaa.

    Äänestä

meidä uppis vie ALLE 2L/H ja nopeutta on silloin n.7solmua.
Laskeppa siitä kulutus matkaan nähden ja kerro mikä liukuva 27 jalkainen pystyy samaan, vaihdan heti omani siihen !!

Äänestä

Purjevene on uppis moottorilla ajaessaan, mutta moottoriajo on vain pakkopullaa ja mukavinta on purjeilla meneminen. Polttoainetta menee koko kesässä se mitä liukuvalla moottoriveneellä meni parissa tunnissa.

Äänestä
  • Eipäs nyt yleistetä, tuota polttoaineen kulutusta siis. 8-10 -metrinen liukuva moottorivene kuluttaa tunnissa tyypillisesti matkanopeudella 30-40 litraa. Harva todella käytössä oleva matkapurjevene selviytyy kesästä alle 100 litran kulutuksella. Toki on niitä intoilijoita, jotka eivät juuri missään olosuhteissa suostu ajamaan koneella, mutta järkevämpää on katsoa kokonaiskuvaa ja jonkinlaista keskiarvotapausta.

    Oman kirjanpitoni mukaan (35-jalkainen) kesän aikana kuljetuista maileista noin kolmannes on koneajoa. Ei tunnu hirveästi poikkeavan muiden samankokoisilla seilaavien lukemista. Käytännössä se kolmannes tarkoittaa 70-90h. Litroina 150-200. Osa kulutuksesta on tietysti lämppäriä, etenkin toukokuussa ja syys-lokakuussa sitä tarvitsee aika paljon.

    No, toisaalta, on tässä toinenkin puoli: keskiarvoista puhuminen on sikäli mahdotonta, että purjeveneitä on niin monenlaisia. Minäkin ajattelin tuon kirjoittaessani yhtä osajoukkoa, sanotaan nyt yksinkertaistaen alle 25-vuotiaita yli 30-jalkaisia. Niissä on yleensä melko tehokkaat sisäkoneet, vähintään n. 20 mutta usein n. 30 hv. Purjevenekannasta hyvin suuressa osassa on kuitenkin paljon heikommat moottorit, osassa jopa vain peräprutkut. Ja lisäksi hyvin pienet tankit, joten niitä ajetaan "väkisin" purjeilla monessa sellaisessa tilanteessa, jossa uudemmilla/isommilla on mukavampaa siirtyä rautagenuaan.

    Summa summarum: ei oikeastaan voi ylipäätään sanoa, paljonko purjevene kuluttaa polttoainetta.

    Äänestä

  • 11 kirjoitti:

    Eipäs nyt yleistetä, tuota polttoaineen kulutusta siis. 8-10 -metrinen liukuva moottorivene kuluttaa tunnissa tyypillisesti matkanopeudella 30-40 litraa. Harva todella käytössä oleva matkapurjevene selviytyy kesästä alle 100 litran kulutuksella. Toki on niitä intoilijoita, jotka eivät juuri missään olosuhteissa suostu ajamaan koneella, mutta järkevämpää on katsoa kokonaiskuvaa ja jonkinlaista keskiarvotapausta.

    Oman kirjanpitoni mukaan (35-jalkainen) kesän aikana kuljetuista maileista noin kolmannes on koneajoa. Ei tunnu hirveästi poikkeavan muiden samankokoisilla seilaavien lukemista. Käytännössä se kolmannes tarkoittaa 70-90h. Litroina 150-200. Osa kulutuksesta on tietysti lämppäriä, etenkin toukokuussa ja syys-lokakuussa sitä tarvitsee aika paljon.

    No, toisaalta, on tässä toinenkin puoli: keskiarvoista puhuminen on sikäli mahdotonta, että purjeveneitä on niin monenlaisia. Minäkin ajattelin tuon kirjoittaessani yhtä osajoukkoa, sanotaan nyt yksinkertaistaen alle 25-vuotiaita yli 30-jalkaisia. Niissä on yleensä melko tehokkaat sisäkoneet, vähintään n. 20 mutta usein n. 30 hv. Purjevenekannasta hyvin suuressa osassa on kuitenkin paljon heikommat moottorit, osassa jopa vain peräprutkut. Ja lisäksi hyvin pienet tankit, joten niitä ajetaan "väkisin" purjeilla monessa sellaisessa tilanteessa, jossa uudemmilla/isommilla on mukavampaa siirtyä rautagenuaan.

    Summa summarum: ei oikeastaan voi ylipäätään sanoa, paljonko purjevene kuluttaa polttoainetta.

    En itse ole koskaan päässyt yli sadan litran kulutukseen kesässä purkkarilla jossa 9 hp diesel vaikka lomatkin on vaan purjehdittu 4 - 6 viikkoa. Tankkitilavuus 25 litraa tankattu muutamaan kertaan ja talveksi tankki piripintaan.

    Äänestä

  • erilaisia kirjoitti:

    Tuohan vahvistaa sitä, mitä tuossa sanoin. Alitehoinen kone ja pieni tankki, sitten on pakko mennä purjeilla monessa sellaisessa kelissä, jossa isommalla koneella koneajo saattaa olla mukavampi ratkaisu.

    Ei kyse ole pakosta, ja löpöä on kanistereissa lisää varalla.
    Sanoisin pikemminkin että koneteho on ylimitoitettu verrattuna alkuperäisiin purjeveneisiin joissa ei ole lainkaan moottoria : )
    Moottoriajo on paikallaan jos tuuli loppuu tyystin ja silloin pieni diesel riittää mainiosti runkonopeudella ajamiseen. Kovassa kelissä taas reivatuilla purjeilla tai myrskypurjeilla seilaaminen on vakainta.

    Äänestä

  • suhteellista kirjoitti:

    Moottorittomat veneet eivät kelpaa vertailukohdaksi yhtään sen enempää kuin antiikin kolmisoutukaleerit. Ne yksinkertaisesti eivät ole nykyaikaa.

    Koneajo on saaristossa melko usein järkevin ja mukavin ratkaisu, kun tuulensuunta on pahasti vastainen. Muuten joutuu sahaamaan niin pirun lyhyttä tikkiä ja joissain paikoissa on samalla pahasti muiden jaloissa. Ja matka-aika venähtää helposti turhan pitkäksi. Useimmat kun ovat kuitenkin työssäkäyviä ja viikonloppureissusta pitäisi ehtiä kotiinkin jotenkin ihmisten ajoissa.

    Saaristossa on vielä sellainen inha juttu, että tuuli ja aallokko saattavat olla pahastikin eri suunnista. Seurauksena saattaa olla, että jomman kumman suunnan luovi on silkkaa vasta-aaltoon tamppaamista. Jollain 9 hv koneella tietysti vastatuuleen ajo on sekin aika toivotonta, mutta jos kone on asiallisesti mitoitettu eikä tuollainen alitehoinen rimpula, niin hyvin kulkee.

    Sinä harrastatkin purjeveneilyä et purjehdusta. Jokainen harrastaa tyylillään.

    Äänestä

Tänäpäivänä uppoamarunkoinen ja siinä pieni diesel, kulutus /-2l h, se on mukavaa menoa , eikä käy kukkaron päälle, nopeus 6-7 solmua, muistathan että rannoilla menovesi on huomattavan arvokasta, verrattuna muihin asemiin

Äänestä

Liukuva on kamala ajettava tuolla mainitsemellasi 6 kn nopeudella, kun ei mene hetkeäkään suoraan..

Entäs puoliliukuva, toimisi paremmin kaikilla nopeusalueilla (6-15kn)(20)
Kulutus runkonopeudella varsin kohtuullinen ja tarvittaessa kulkisi nopiammin kuin uppis.

Äänestä
  • Itsellä liukuvan jälkeen nyt puoliliukuva ja todella tyytyväinen. Pääasiassa ajellaan 7-8 kn ja sitten jos alkaa meno vituttaa niin voidaan ajaa 15 kn, jolloin tietysti menovettäkin menee sitten reilusti. Todella vakaata menoa koko nopeusalueella.

    Äänestä

Valinta on yksinkertainen; joko haluaa käyttää veneilyyn aikaa tai rahaa.

Riippuu vähän missä maisemissa veneilee. Täällä Selkämerellä varmaan tylsistyisi kuoliaaksi uppiksen kanssa. Täällä on käytännössä yksi väylä, ja sitä mennään pohjoiseen tahi etelään. Satamien tiheys noin 20 mpk välein. Uppoumarunkoisella on melkoinen rykäisy lähteä perjantai-iltana vaikka 50 mailin päähän - ja sunnuntaina takaisin. Samoja maisemia aina. Pisimmät legit rannikolla kestävät tuntikausia eikä mitään nähtävää.

Jossain Saaristomerellä tms onkin eri asia..

Äänestä
  • Tarkoitat kai runkoväylää. Totta on ettei selkämerellä ole juurikaan saaria, olen ajanut sen läpi eteläsä pohjoiseen mainitsemaasi väylää pitkin. Väylä kulki pahimmillaan n. 10 km päässä rannikosta ja itse en ainakaan uskaltaisi millään liukuvalla kipolla edes lähteä niin kauas. Jos keli yllättää, kuten merellä helposti käy, ollaan liukuvilla veneillä äkkiä merihädässä. Uppiksella pärjää vielä kohtuullisesti (koosta riippuen) 10-12 m/s tuulessakin selkiksellä, liukuvalla soitellaan jo rannikkovartiostoa apuun. Kyllä liukuvat veneet on tyynen kelin veneitä ja tarkoitettu pääasiassa järville/lammille yms. olosuhteisiin joissa veneiltä ei vaadita juuri muuta kun että sillä pitää päästä kovaa.

    Äänestä

  • Uppisveneilijä kirjoitti:

    Tarkoitat kai runkoväylää. Totta on ettei selkämerellä ole juurikaan saaria, olen ajanut sen läpi eteläsä pohjoiseen mainitsemaasi väylää pitkin. Väylä kulki pahimmillaan n. 10 km päässä rannikosta ja itse en ainakaan uskaltaisi millään liukuvalla kipolla edes lähteä niin kauas. Jos keli yllättää, kuten merellä helposti käy, ollaan liukuvilla veneillä äkkiä merihädässä. Uppiksella pärjää vielä kohtuullisesti (koosta riippuen) 10-12 m/s tuulessakin selkiksellä, liukuvalla soitellaan jo rannikkovartiostoa apuun. Kyllä liukuvat veneet on tyynen kelin veneitä ja tarkoitettu pääasiassa järville/lammille yms. olosuhteisiin joissa veneiltä ei vaadita juuri muuta kun että sillä pitää päästä kovaa.

    Oliko tuo joku aivopieru? Et uskalla liukuvalla matkaveneellä viiden (???) mailin päähän rannasta jos keli muuttuu nopeasti??

    Se on 10 minuutin matka! Uuppiksella noin tunti.

    Jos noin kovia pelkotiloja on niin kannattaa pysytellä rannoilla...

    Äänestä

  • Uppisveneilijä kirjoitti:

    Tarkoitat kai runkoväylää. Totta on ettei selkämerellä ole juurikaan saaria, olen ajanut sen läpi eteläsä pohjoiseen mainitsemaasi väylää pitkin. Väylä kulki pahimmillaan n. 10 km päässä rannikosta ja itse en ainakaan uskaltaisi millään liukuvalla kipolla edes lähteä niin kauas. Jos keli yllättää, kuten merellä helposti käy, ollaan liukuvilla veneillä äkkiä merihädässä. Uppiksella pärjää vielä kohtuullisesti (koosta riippuen) 10-12 m/s tuulessakin selkiksellä, liukuvalla soitellaan jo rannikkovartiostoa apuun. Kyllä liukuvat veneet on tyynen kelin veneitä ja tarkoitettu pääasiassa järville/lammille yms. olosuhteisiin joissa veneiltä ei vaadita juuri muuta kun että sillä pitää päästä kovaa.

    Nyt puhut kyllä pahasti läpiä päähäsi. Takana on 10 vuoden kokemus liukuvalla matkaveneellä (8 m, 3 tonnia) niin saaristosta kuin avomereltäkin. Merihätä ei ole ollut lähelläkään, vaikka joskus on tultu Tallinnasta 15 m/s tuulessa (sivumyötäinen, vastaiseen en ehkä olisi mukavuussyistä lähtenytkään).
    Jos säätiedotuksia on vähänkään seurannut, niin keli ei yleensä yllätä merelläkään ja toisaalta tunnissa on saarten suojassa tai satamassa 30-35 km päästä.

    Kumma juttu, jenkit ei moottoriveneissä juuri muuta harrastakaan kuin liukuvia ja heillä on paljon isommat meret vieressä. Ja muutama sellainen järvi, jotka pärjää kyllä Itämerelle...

    Äänestä

Bayliner 265 5.0mpi koneella on vienyt lokikirjan mukaan 13L/h. Tuossa on noin puolet matkasta tehty 5-6 solmun vauhdilla ja puolet 20-25 solmun nopeudella. Ajoaikaa on tässä otannassa ollut 21 tuntia. Mailia kohden on tullut keskikulutuksena 1,6L/nm. Jos lennättää perheen Espanjaan ja takaisin, tulee siinäkin jonkun verran lomalle hintaa.

Joo, luikerteleehan se kun ajelee hiljaksiin. Mutta sen kompensoi kyllä moottorin hiljaisuus, istuimen korkeus veden pintaan nähden ja se, että ei istuta ikkunoidussa kuumahkossa kopissa vaan on esteetön näkymä ympäristöön.

Plaanaaminen helpottaa Airistosyndroomaan, siis jos vene sijaitsee Turussa.

Äänestä

Meillä on ajettu kahden ja puolen kauden aikana 240 tuntia uppiksella ja dieseliä on kulunut 1125 litraa. Keskimäärin ajellaan 7-8 solmun matkanopeutta (ehkä 10% ajasta mennään 8-12 solmua.) Menee siis noin 0,625 litraa ainetta mailille ja tuntikulutus noin 4,7 l tunnissa. 9,5 metrinen suippopeppuinen paatti painaa noin 3200 kiloa varusteineen kesäkuntoisena. Koneena vanhan tekniikan 80 hp dieseli 70-luvulta.

Äänestä

Olen ajellut tuollaista 70 mailin matkaa niin plaanavalla kuin uppiksella ja aika samoihin menee "rasittavuudeltaan". Toisella menee 4 tuntia ja toisella 12, mutta liukuvalla ika menee kartan lukemiseen sekä ajeluun ilman maisemoiden ihailua ja jutusteluja. Ainakaan Suomenlahdella ei tarvitse kummallakaan altistua alle 12 m/s tuulella yli tunnin mittaiselle keikutukselle tai paukutukselle, kuin joillakin selillä, mikäli on pakko. Totuus on, että tuolla kelillä ei kaikilla liukuveneillä ajeta ihan 25 solmua vaan siinä liukukynnyksen rajalla n. 15 solmua tuulen suunnasta riippuen. Jos keli yltyy yli 12 m/s voi joillakin raskaasti kuormatuilla liukuveneillä käydä mahdottomksi ajaa liussa ja vettä alaa tulla kannelle reippasti. Jos on paljon kaukaloa veneessä, niin tilanne on todella vaarallinen. Likuvene pärjää merenkäynissä vain pysyessään liu'ussa. Siksi uppoumarunkoinen on kovissa keleissä liukuvarunkoista merikelpoisempi, vaikka senkin saa nurin väärin ajaen esim sivumyötäiseen hieman yli aallon etenemisnopeuden.

Äänestä
  • "liukuvalla ika menee kartan lukemiseen sekä ajeluun ilman maisemoiden ihailua ja jutusteluja."

    Tuo nyt on hölynpölyä. Itselläni on kokemusta niin liukuvista kuin upppumarunkoisistakin moottoriveneistä ja myös purjeveneistä. Sen perusteella sanon, että jos navigointi 20-30 solmun nopeudessa stressaa niin pahasti, ettei ehdi maisemia katsella ja jutustella, niin osaaminen ei kerta kaikkiaan riitä vesilläliikkumiseen. Silloin on paras tyytyä Vikingin ja Tallink-Siljan palveluihin. Helkkari, eihän 30 solmua ole kuin n. 55 km/h (ja 30 solmua on jo huomattavan korkea marssivauhti liukuveneellekin, 20-25 on paljon tyypillisempi)! Ettekö muka osaa maissa suunnistaa autolla siinä nopeudessa???

    Liukuvalla veneellä ei kaikissa olosuhteissa voi lähteä ajamaan vastatuuleen. Mutta myötäaaltoon tai sivumyötäiseen ei kovin usein sellaista keliä Suomen veneilykautena tule, ettei vene sitä kestäisi ja pysyisi pystyssä.

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    "liukuvalla ika menee kartan lukemiseen sekä ajeluun ilman maisemoiden ihailua ja jutusteluja."

    Tuo nyt on hölynpölyä. Itselläni on kokemusta niin liukuvista kuin upppumarunkoisistakin moottoriveneistä ja myös purjeveneistä. Sen perusteella sanon, että jos navigointi 20-30 solmun nopeudessa stressaa niin pahasti, ettei ehdi maisemia katsella ja jutustella, niin osaaminen ei kerta kaikkiaan riitä vesilläliikkumiseen. Silloin on paras tyytyä Vikingin ja Tallink-Siljan palveluihin. Helkkari, eihän 30 solmua ole kuin n. 55 km/h (ja 30 solmua on jo huomattavan korkea marssivauhti liukuveneellekin, 20-25 on paljon tyypillisempi)! Ettekö muka osaa maissa suunnistaa autolla siinä nopeudessa???

    Liukuvalla veneellä ei kaikissa olosuhteissa voi lähteä ajamaan vastatuuleen. Mutta myötäaaltoon tai sivumyötäiseen ei kovin usein sellaista keliä Suomen veneilykautena tule, ettei vene sitä kestäisi ja pysyisi pystyssä.

    Miten nokkela navigaattori oletkaan pimeässä ja sumussa kolmen metrin aallokossa ja 24 m/s myrskyssä Pohjanmaan rannikolla, mutta aloittaja tuskin on moinen merikarhu kuin Te, armoitettu Välittäjä LKV olette! Teillä lienee myös kokemusta monirunkoisista veneistä ja maaefektialuksista sekä sukellusvenistä torpeedoineen. Olisinpa yhtä taitava Veneensuunnittelija, Konemestari ja Kippari kuin Te!

    Äänestä

  • metrin aaltoa kirjoitti:

    Ammuit harhaan. En ole "välittäjä". Enkä väitä olevani "nokkela navigaattori", ihan vain perusjutut osaava, toki jo parikymmentä kesää vesillä harjoitellutkin. Mutta aika monta vuotta siitä ajasta liukuvalla matkaveneellä ja siksi tiedän, ettei navigointi sellaisen normaalissa matkavauhdissa ole mikään stressaava ongelma. Niissä harvoissa paikoissa, tai vaikkapa sumussa, joissa ongelmia voi tulla, voi aina hidastaa vauhtia.

    Äänestä

Peruskysymys tässä on:
Haluatko olla öykkäri vai et ?

Äänestä
  • Ja jos vastaus on "haluan olla öykkäri", ostat pienen purjepaatin ja rupeat kryssimään jokaisen vähänkin isomman edessä mahdollisimman ahtaissa paikoissa.

    Äänestä

Eiköhän liukuvat veneet seiso laitureissa nykyisten polttoaineiden hintojen takia , eikä siinä juuri navigointi taitoa vaadita

Äänestä
  • Jaa. Kyllä tuolla eilenkin pitkin Suomenlahden rannikkoa seilatessa osui vastaan tai ohittamaan jokseenkin yhtä paljon liukuvia moottoriveneitä kuin purkkareita. Kappaleittain ei tullut laskettua.

    Se "laitureissa seisominen" on osittain harhakuvaa, koska liukuva vene suoriutuu varsinaisesta matkasta kolmanneksessa tai neljänneksessä siitä ajasta, mikä uppoumaveneellä menee, joten eri kohteissa on enemmän aikaa olla paikoillaan. Ja veneilyhän on kesämökkeilyäkin, joten todelliseen käyttöaikaan pitäisi laskea kulkuajan lisäksi se aika, joka ylipäätään oleillaan/asutaan veneellä.

    Äänestä

  • 21 kirjoitti:

    Jaa. Kyllä tuolla eilenkin pitkin Suomenlahden rannikkoa seilatessa osui vastaan tai ohittamaan jokseenkin yhtä paljon liukuvia moottoriveneitä kuin purkkareita. Kappaleittain ei tullut laskettua.

    Se "laitureissa seisominen" on osittain harhakuvaa, koska liukuva vene suoriutuu varsinaisesta matkasta kolmanneksessa tai neljänneksessä siitä ajasta, mikä uppoumaveneellä menee, joten eri kohteissa on enemmän aikaa olla paikoillaan. Ja veneilyhän on kesämökkeilyäkin, joten todelliseen käyttöaikaan pitäisi laskea kulkuajan lisäksi se aika, joka ylipäätään oleillaan/asutaan veneellä.

    Jos taas menet rannikolta avomerelle niin liukuva moottorivene on harvinainen näky ja purjevene yleisin.

    Äänestä

  • 14+14 kirjoitti:

    Jos taas menet rannikolta avomerelle niin liukuva moottorivene on harvinainen näky ja purjevene yleisin.

    No tuohan johtuu siitä että rantoja pitkin kulkevia maisemaväyliä ei viitsi purjehtia. Jos purjehtii matkaa, niin parempi mennä kunnolla ulos missä on tilaa ja tuulta. Moottoriveneilijät voivat nauttia maisemista suojassa....

    Äänestä

No henkilökohtaisella tasolla sanoisin että omaan 9m matkaveneeseeni on mennyt tällä kaudella rahaa tuhansia euroja erilaisiin ylläpidollisiin asioihin. Dieseliä olen ostanut viidellä sadalla.

Niin että sillain pauttiarallaan polttoaineenkulutuksella ei tässä konkurssissa oikeasti ole merkitystä, vaikka se kova onkin.

Äänestä
  • Ainahan voit vuokrata veneen. Ehkä silloin voit sulkea pois ne vaihtoehdot joita nyt et ainakaan halua. Purjeveneen kohdalla tarvit varmaan kokeneemman kipparin avuksi koska vuokraaja saattaa vaatia kokemusta purjehtimisesta ennen vuokrausta.

    Äänestä

Pauttiarallaa, minulla mennyt kahdeksanmetrisen paattiin dieseliin noin parisataa, muita kuluja ei sitten olekkaan ollut kuin öljyt, suodattimet ja vakuutus ja laituripaikka 80euroo.. Kaljaan ja siiderii on kyllä mennyt, mutta niitä ei voi miinuspuolelle laskea

Äänestä

Vastatakseni kysymykseen eikä sen ohi kopioin ensin kysymyksen tähän

"Aattelin että jos nopsalla (liukuvarunkoinen) veneellä ajelee 6 solmua niin viekö
se nyt sen enempää kuin 40hv uppoamarunkoinen samalla vauhdilla?"

Noin niinkuin yleisellä tasolla sanottuna vie kyllä enemmän. Suurempi kone (liukuvassa veneessä) kuluttaa jo tyhjäkäynnilläkin enemmän kuin pieni kone (uppoumarunkoisessa veneessä). Lisäksi liukuvarunkoinen vene on optimoitu liukuvauhteihin, joten se ei toimi niin hyvin uppoumavauhdeilla kuin uppoumarunkoinen. Kuinka merkittävä tuo kulutusero sitten on riippuu veneestä ja tankkaajan lompakosta.

Muutenkin liukuvarunkoisilla on tapana olla kamalia ajettavia uppoumanopeuksilla, koska ne mutkittelevat. Tähän sääntöön kyllä löytyy poikkeuksia.

Äänestä

Liukuvan veneen perä imee venettä, osta hyvä mies pieniruokainen uppoamarunkoinen noin 20-30 hv dieselillä , niin ei tarvi olla sataman laiturissa ihmettelemässä polttoaineen hintoja, mutta tärkeää on koeajaa vene, eikä ostaa heti ensimmäinen paattia

Äänestä

Todenäköisesti veneeni tulee olemaan uppoamarunkoinen,
pitää olla varaa tosiaan ajaa myös ja kun oikeasti ei ole niin
kiire niiin joku muovirunkonen paatti 7-10 metrien voisi olla.

Toinen ropleema onkin sitten saada venepaikka tai sitten kiskoa paatti
ylös jollain trailerilla aina mutta mun autolla sitä rampista ylösveto
ei kyllä niin painavalle veneelle voi tehdä.

No joka tapauksessa lainaa tarvitaan ja varaan rahaa reilusti vielä
varalle millä voi kesäksi hankkia vaikka kalliinmankin venepaikan jostain
yhdeksi kesäksi edes. Näistä veneiden jäähdytys jutuista
ei ole mitään kokemusta että ne pitäisi olla kunnossa, mistäs
sen näkee onko ne kunnossa. Tai mistä saa sitten kaverin joka loppumetreillä
varmistaisi sitten että vene on asiallinen ja kannattaa ostaa?

Kattelin että olisi tuolla yllättävän edullisiakin noin 7 metrisiä paatteja
muutamalla tonnilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rantakippari.. kirjoitti:

On tässä ollut veneen hankkiminen mielessä jo sen aikaa että
josko ensi kesäksi sitten.

Mutta en oikein vielä ole osannut päättää että millainen paatti.
Hintaluokkakin vähän auki riippuen tietyistä asioista mutta
se olisi varmaan 10 000 - 20 000e. Veneen pituus minimissään 6m ja
käyttö tarkoitus matkavene jolla voisi päräyttää vaikka viroon.
Takahyttiä ei varmaan koska kalastelu optio pitäisi olla eli kai
mielellään avotila takana. Makuupaikkoja tuskin tarvitsee 3 enempää
ja väliaikaisesti sitten voi koisia jossakin isompi porukka.

Aattelin että jos nopsalla (liukuvarunkoinen) veneellä ajelee 6 solmua niin viekö
se nyt sen enempää kuin 40hv uppoamarunkoinen samalla vauhdilla?
Menovettä alkaa mennä kierteellä tankissa vasta kun nopeuskin kasvaa.
Liukuvarunkoinen kiinnostaisi eniten mutta se polttoaineenkulutus ei
koska ei ole sitten varaa ajaa sillä veneellä niin usein.

Mulla oli joskus 4,25 metrinen 40hv avovene ja tiedän että
siinä kierro käy tankissa kun kaasu on pohjassa.
Espoosta hesaan meni puolisen tankkia eli 10L kun meni suurinpiirtein
kaasu pohjassa suurimmanosan matkaa.

Nimerkillä: Mökkeily ei oikein ruleta enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu