Voi kun ei lopettaisi Turun liikennettä

Kesälentoja

On ollut niin kiireistä, ettei ole ehditty oikein minnekään. Suunnitelmia on ollut, mutta aina tullut jotain.
Voin sanoa Tampereelta Ryanairilla lentäneenä useitten lentojen kokemuksella, että olemme olleet ERItTTÄIN tyytyväisiä Ryanairiin. Joskus aioimme lentää Roomaan Liverpoolin kautta, mutta jouduimme ostamaan uudet liput Lontoon kautta. Olemme ostaneet priority boardingin, joten koneeseen on päästy hienosti. Kaikki on ollut hyvin.
Haluan vielä kiittää Ryanairia Rooma-Frankfurt -lennosta (vuosien takaa). Meille sattui kentälle tultaessa haaveri ja ehdimme juuri ja juuri. He odottivat meitä, mistä olemme tosi kiitollisia. Siis chekkauksesta soitettiin, että pääsemmekö vielä, sillä he eivät sulkeneet porttia ennen aikojaan. Täsmällisesti kone lähti. Moni yhtiö ei varmaan palvelisi asiakkaitaan. Palvelu on aina ollut loistavavaa, olemme sitten lentäneet tunnin etuajassa Kaunakseen tai Skavstaan tai muualle. Voin sanoa, että paljon on Ryanairilla lennetty ja on hyvää sanottavaa. Kaikki toimii, ei mitään moittimista, paremmin ei voisi olla. KIIIIITOS!

3

350

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • <z<<<z

      Tuolla joku Ryanair tietävä väitti ettei olisi loppumassa ja ennusteli lisä tietoja viikolla 30 tai 31...

      :D Mutta en paljoa laittaisi tämän tietolähteen varaan!

    • Plussaa

      Ei todellakaan ole ehditty. Tarkoitus olisi lähteä, minne täältä sitten pääseekään. Helsinkiin on monen tunnin matka, ensin 2,5 t bussilla ja siihen vielä vara-aika. Perillä ruuhkavarat ja siinä se. Viimeksi yövyimme lentoasemalla aikaista lähtöä varten. Kallista.

      • yt54jku

        Wizzairin Gdansk jatkuu joka tapauksessa talven yli, että jos ette sitä vielä ole kokeilleet niin kokeilkaa ja kaupungista voi sitten jatkaa eteenpäinkin.

        Ja nämä nykyiset lennot Ryanairilla jatkuu aina lokakuun loppuun joka tapauksessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe