En tiedä mitä tehdä. Minua ahdistaa jatkuvasti. Välillä on parempi fiilis ja silloin pystyn ottaa itteeni niskasta kiinni ja saada töitä tai aloittaa uuden koulun, mutta jossain vaiheessa annan aina ahdistuksen voittaa- "okei jään tän päivän kotiin", ja sitten ahdistaa entistä enemmän, jään kotiin ja tuhat asiaa koulussa tai töissa ahdistaa mua niin että loppujen lopuksi koulu potkii mut ulos siksi etten ole paikalla tarpeeksi tai työnantaja sanoo ettei tämmöinen käy. Mitä teen? Ei ole kohta varaa pitää asuntoni eikä mun elämästä tule yhtään mitään. :(
Ahdistus hallitsee elämäni
nuori nainen
3234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tilaa aika ammatiauttajalle. Ja ei kai töihin lähtemien aina niin herkkua ole. Pitää vain lähteä. Kannttaa selvitää mistä ahdistuksessa on kysymys?
Voi kauheeta. Ymmärrän.
Kuvailit "okei jään tän päivän kotiin". Minulla menossa nyt kolmas päivä kotona sisällä ahdistuneisuuden ja siitä seuraavan lamaannuksen ja väsymyksen takia. Kummallista arkuuttakin pukkaa. Juuri noin se menee, että alkaa ahdistaa entistä enemmän, kun suunnittelemiani asioita en edes tee ja toimita, vaan peräännyn, annan myöden ahdistukselle. En käsitä tätä. Koen kai turvattomuuden tunteita aiheuttavia tekijöitä tässä elämänvaiheessani, ihan kriisiä. Eiköskin ahdistustaipumus kuitenkin ole jotakin kaukaa tulevaa asiaa.
Just mietin, miten saisin vaikka tukihenkilön tavata kerran viikossa ja esim. pakollinen kävely hänen kanssa. Mä olen työelämästä jo pois ja näitä toimettomia päiviä jää paljon, enkä niiden aikana saa tehtyä edes kodin hommiani.
Olen siis ulkonaisesti eri elämänvaiheessa kuin aloittaja, jolla työt ja opiskelut hoidettavana.
Osui eilen jostakin korviini, että "paras lääke ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen on auttaa muita". Toisaalta tiedän, ja toisaalta en usko, että tämmöisenään minulla oisi mitään kapasiteettia. Menin vähän sekaisin kun tuon kuulin. Sillä kuitenkin haluaisin tästä oireistosta ja montusta ylöspäin.
Mitä mieltä olet(te) voiko ulospäinsuuntautuneisuudesta ja toisten ihmisten auttamisesta olla itselle apu oireisiin? Nyt tuntuu, että enhän uskaltaisi.
hmm...