raskauden tod.näk. vaikka kuukautiset tuli?

yhdynnästä on tarkalleen 16 pv. käytän e-pilsuja enkä ole unohdellut niitä koskaan ja oikeaan aikaankin olen ne ottanut. kondomia emme käyttäneet. kuukautiset alkoivat ajallaan, mutta vuoto oli enimmäkseen ruskeaa, ruskeampaa kuin ennen (miksi?) ehkä myös hieman niukempaa. alavatsakipujakin on, kivut ovat samanlaisia kuin kerran jolloin oli jotain virtsatulehduksen oireita. koko ajan pissahädän tunne vaikkei siellä paljon nestettä olisikaan. pissaaminen ei kuitenkaan satu, ehkä aamupissalla hieman vaikeampi saada alulle. päässä on höntti tunne, vähän semmonen että meinaa huipata mutta ei huippaa :p ja väsyttää. voisiko nää kuitenkin olla myös virtsatulehdus oireita? vai voinko olla mahollisesti raskaana? se ei olisi toivottua koska olen juuri ja juuri parikymppinen :/
oon tänään juonut karpalomehua ja vettä litroittain ja juossut vessassa jotta näkisi lähteekö alavatsakivut pois ja voisko se olla mahollisesti virtsatulehduksesta
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


huhhu kirjoitti:

yhdynnästä on tarkalleen 16 pv. käytän e-pilsuja enkä ole unohdellut niitä koskaan ja oikeaan aikaankin olen ne ottanut. kondomia emme käyttäneet. kuukautiset alkoivat ajallaan, mutta vuoto oli enimmäkseen ruskeaa, ruskeampaa kuin ennen (miksi?) ehkä myös hieman niukempaa. alavatsakipujakin on, kivut ovat samanlaisia kuin kerran jolloin oli jotain virtsatulehduksen oireita. koko ajan pissahädän tunne vaikkei siellä paljon nestettä olisikaan. pissaaminen ei kuitenkaan satu, ehkä aamupissalla hieman vaikeampi saada alulle. päässä on höntti tunne, vähän semmonen että meinaa huipata mutta ei huippaa :p ja väsyttää. voisiko nää kuitenkin olla myös virtsatulehdus oireita? vai voinko olla mahollisesti raskaana? se ei olisi toivottua koska olen juuri ja juuri parikymppinen :/
oon tänään juonut karpalomehua ja vettä litroittain ja juossut vessassa jotta näkisi lähteekö alavatsakivut pois ja voisko se olla mahollisesti virtsatulehduksesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu