Käsittämätöntä toimintaa kaikissa etelän vetelien mailla, eletään kuin pellossa, veroja ei haluta maksaa, toisaalta yli puolet elää kuin kroisokset, sitten laitetaan kylmästi ja laskelmoidusti maksumieheksi hyvin hoitaneiden maiden veronmaksajat, kuten Suomen, joilla ei pitäisi olla minkään valtakunnan velvotteita tukea eurollakaan, nimittäin tukemiselle ei tule loppua, jatkuu hamaan tappiin, ellei Suomen politikot lähinnä kokoomus, demari, jotka diktatoorisesti sanelevat muille hallituspuolueille mitkä avustuspaketit pitää runnoa läpi, ja muut hallituspuolueet tottelevat, kuin lampaat..
Hallituspuolueet kuin lampaita, määkivät
kun Katainen käskee.
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Keskustakin oli tukemassa näitä etelän veteliä kun olivat hallituksessa. Perussuomalaiset ovat olleen tätä tukemista vastaan. Eivät menneet edes hallitukseen.
Kait nyt pitäisi uuden hallituksen sitten hoitaa maan asioita, eikä opposition.
Velka kasvaa kohisten.
Velankasvu alkoi kasvaa räjähdymäisesti keskustan hallituskauden aikana. 2007 >
http://velkakello.fi/