Nälkä hiipii Suomeen syksyllä 1695. Ruotsin valtiovallan avustustoimet kärsivät surkeista säistä. Myrskyt piiskaavat Itämerta ja talvi tekee tuloaan. Laivoja uppoaa ja viljalasteja vajoaa syvyyksiin.
Kun jäämassat sulkevat meritiet, Suomi on motissa, ja haaveet apuviljasta kuolevat.
Paikallisia viljavarastoja on vähän ja tiestö olematon. Isoja tavaraeriä saattaa siirrellä vain reellä tai veneellä. Syksyn ja alkutalven läpitunkematon pimeys tekee liikkumisesta vaikeaa.
Kaikki toivo ripustetaan seuraavaan, vuoden 1696 kesään. Sitä ei tule. Sade jatkuu viikosta toiseen ja tulvavesi peittää rantapellot ja -niityt. Kostean ja vihreäksi jääneen laihon tuhoaa lopullisesti halla.
Kun nälkä yltyy, kansa turvautuu ruokaan, jonka aikalaiskirjoittajat määrittelevät luonnottomaksi. Ihmiset syövät sammalta ja koiran raatoja.
Ne jotka saavat ostaa pilaantunutta viljaa, kuvittelevat itsensä onnekkaiksi, kunnes menehtyvät kosteudessa siinneisiin homemyrkkyihin.
Käräjiä pidetään. Kauheus tiivistyy tapauksiin, joissa vanhemmat ovat surmanneet lapsensa ja valmistaneet ruumiista ruokaa uunissa.
Yhä useampi hylkää maatilkkunsa ja liittyy valtakuntaa vaeltavaan kerjäläisten armeijaan. Maankiertäjien mukana kulkevat taudit.
Huippuunsa kuolinvuodet yltyvät keväällä 1697. Ruumiita on niin paljon, ettei läheskään kaikkia ehditä säällisesti haudata.
Kun jäämassat sulkevat meritiet, Suomi on motissa, ja haaveet apuviljasta kuolevat.
Paikallisia viljavarastoja on vähän ja tiestö olematon. Isoja tavaraeriä saattaa siirrellä vain reellä tai veneellä. Syksyn ja alkutalven läpitunkematon pimeys tekee liikkumisesta vaikeaa.
Kaikki toivo ripustetaan seuraavaan, vuoden 1696 kesään. Sitä ei tule. Sade jatkuu viikosta toiseen ja tulvavesi peittää rantapellot ja -niityt. Kostean ja vihreäksi jääneen laihon tuhoaa lopullisesti halla.
Kun nälkä yltyy, kansa turvautuu ruokaan, jonka aikalaiskirjoittajat määrittelevät luonnottomaksi. Ihmiset syövät sammalta ja koiran raatoja.
Ne jotka saavat ostaa pilaantunutta viljaa, kuvittelevat itsensä onnekkaiksi, kunnes menehtyvät kosteudessa siinneisiin homemyrkkyihin.
Käräjiä pidetään. Kauheus tiivistyy tapauksiin, joissa vanhemmat ovat surmanneet lapsensa ja valmistaneet ruumiista ruokaa uunissa.
Yhä useampi hylkää maatilkkunsa ja liittyy valtakuntaa vaeltavaan kerjäläisten armeijaan. Maankiertäjien mukana kulkevat taudit.
Huippuunsa kuolinvuodet yltyvät keväällä 1697. Ruumiita on niin paljon, ettei läheskään kaikkia ehditä säällisesti haudata.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Se cauhia euron hätä
Mirkka Lappalaisen synkkä ilme ei pidä, kun häneltä kysyy, hirvittääkö euron kriisi. Nauru murtautuu esiin ihan väkisin.
Niin, voiko historiasta oppia jotakin? Ongelmien mittasuhteista? Ilmastonmuutoksen vaaroista?
Voi, tietysti voi.
Lappalaisen kirjoitustyö oli kiihkeimmillään, kun otsikot Euroopan talouskriisistä alkoivat turvota ja kerätä huutomerkkejä peräänsä. Mutta kun historioitsija kurkisti ulos ikkunasta, maisema oli ennallaan. Kaaos ei haissut, ei maistunut.
Lappalainen päivittelee suhteellisuudentajutonta uhkajournalismia.
– Nykyihminen on yhtä huolissaan tulevaisuudestaan kuin 1600-luvun talonpoika.
Samalla, kun kohut keräävät klikkauksia, todelliset ongelmat hautautuvat.
Erityisesti ilmastonmuutoksen unohtaminen on Mirkka Lappalaisen mielestä suuri virhe. Perustotuus pysyy: kun ilmasto sekoaa, leipä katoaa.
Menneisyyden yllä leijuu kitkerä kalman katku. Miten historiaan uppoutuminen muovaa tutkijan maailmankuvaa?
Mirkka Lappalainen on pannut merkille, että monet kollegat ovat huumorintajuisia pessimistejä.
– Semmoinen taidan olla itsekin.