MITÄÄN EI MAKSETA !!!!

Viimeisimmän lakialoitteen mukaan yksityiset valvojat voisivat toimia vain viranomaisten apuna ja varat menisivät kunnille tai kaupungeille.
HYVÄ NIIN!!
Siihen loppuu sikailumaksuvaatimusten yksityinen laputtaminen, kun
rahat menee muille kuin huijareille.
12182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei lopu mihinkään valvonta pitkään aikaan.

Onhan lähes jokaisessa isommassa kaupassa myös oma vartija, vaikka he ei saakkaan itse sakottaa, saati että saisi pitää sakkotulot itsellään.

Eli ei homma mihinkään lopu, ainostaan tuon "en ajanut" porsaanreijän käyttö loppuu, koska kunnalliset maksut on omistajan vastuulla

Äänestä
  • Eihän tässä mistään valvonnan loppumisesta ole ollut kysekään. ainoastaan tämän pelleily & rahastustoiminnan loppumisesta.

    Meidän lainkuuliaisten kannalta on vain hyvä jos oikeasti pysäköintiongelmia vähentävä rehellinen valvonta lisääntyy.

    Nykyisia privaattisakottajie ja heidän tomintamalleja emme jää kaipaamaan. He itse käyttävät kakki mahdolliset tekosyyt lappujen jakamiseksi ja reklamaatioiden hylkäämiseksi. Samaa peliä voi pelata usempikin. Turha itkeä jos autoilijat "hyödyntävät" sitä ettei laki ole antanut avointa rahastusoikeutta näille firmoille.

    Äänestä

  • Tuo "en ajanut" ei ole mikään porsaanreikä, vaan puhtaasti lakiin perustuvaa tosiasiaa. Jos sopimuksia tehdään, niin ainahan pitää sopimuskumppanista olla kiistatonta tietoa, eikä sopimusmaksuja lähetellä kenelle sattuu/huvittaa maksettavaksi (esim. sopimuskumppanin äidille/isälle/siskolle/veljelle).

    Kyllähän se on selvääkin selvempi, että yksityisten parkkifirmojen toiminta loppuu uuden lain myöntä, sillä kukapa esim. taloyhtiö omakustanteisesti haluaa heidän valvontapalveluistaan maksaa.

    Äänestä

  • että sillee kirjoitti:

    Tuo "en ajanut" ei ole mikään porsaanreikä, vaan puhtaasti lakiin perustuvaa tosiasiaa. Jos sopimuksia tehdään, niin ainahan pitää sopimuskumppanista olla kiistatonta tietoa, eikä sopimusmaksuja lähetellä kenelle sattuu/huvittaa maksettavaksi (esim. sopimuskumppanin äidille/isälle/siskolle/veljelle).

    Kyllähän se on selvääkin selvempi, että yksityisten parkkifirmojen toiminta loppuu uuden lain myöntä, sillä kukapa esim. taloyhtiö omakustanteisesti haluaa heidän valvontapalveluistaan maksaa.

    Onhan, tuo "en ajanut" on ihan idioottimaista pelleily, koska kuitenin 90% tapauksissa kuljettaja maksaa hänelle osoitetun maksun, joka on tuulilasissa.

    Ja kun kunnallinen valvoja jatkossa määrää maksun, niin se on omistajan vastuulla jos kuski ei maksa.

    Ja onko vartioiden toiminta loppunut vaikka he ei saakkaan tise määrätä sakkoja? ei ole, kävin juuri citymarketissa, ja siellä oli ainakin 3 vartijaa töissä ja hienot huoneet heillä jne.

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Yksityisten pysäköinninvalvojien toiminta sehän se on todella idioottimaista pelleilyä. Firmat haluaisivat kerätä pysäköintisakkorahoja omaan pussiin, mutta laki ei salli moista. Puuha naamioidaan sopimukseksi, jossa he tarjoavat maksullista pysäköintiä, mutta antavat alennuksen niille jotka noudattavat ehtoja. Tosin lain mukaan maksullisen pysäköinnin yhteydessä ei voida käyttää pysäköintikiekkoa. Pysäköintioikeuden myynti pelastustielle ei ole ihan lain mukaista sekään. Moisen toiminnan rahoittamiseen ei ole mitään syytä, jotenka kaikki lain sallimat keinot maksusta vältymiselle ovat käytettävissä ilman huonoa omaatuntoa. Ei siinä ole mitään väärrä jos näennäiseen sopimukseen vetoavaa vaaditaan osoittamaan sopimuksen syntyminen ja sopimuskumppani.

    Äänestä

  • Minä en maksa kirjoitti:

    Oikeastaan korkein oikeus on todennut ettei kysymyksessä ole tosiallinen pysäköintivirhemaksu, ja sallinut maksut.

    Määrähänä kirjastot, autovuokraamot, videovuokraamot, hotellit jne. myös "rangaistusluontoisia" maksuja myöhästymisestä/hajottamisesta.

    Parkkifirmat vain kusi ITSE tämän homman lähettelemällä perintäkirjeitä, koska KKO totesi selvästi, että omistaja ei ole vasuussa maksusta, eikä hänen tartte selvittää kuljettajaa

    Eli jos parkkifirmat ois tyytynyt pelkkiin tuulilasiin laitettaviin maksuihin, olisi kaikki nyt ok

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Onhan, tuo "en ajanut" on ihan idioottimaista pelleily, koska kuitenin 90% tapauksissa kuljettaja maksaa hänelle osoitetun maksun, joka on tuulilasissa.

    Ja kun kunnallinen valvoja jatkossa määrää maksun, niin se on omistajan vastuulla jos kuski ei maksa.

    Ja onko vartioiden toiminta loppunut vaikka he ei saakkaan tise määrätä sakkoja? ei ole, kävin juuri citymarketissa, ja siellä oli ainakin 3 vartijaa töissä ja hienot huoneet heillä jne.

    Yksityisten parkkifirmojen ja yksityisten vartioiden toiminta on luonteeltaan hyvin erilaisia ja siksi esim. citymarketin kannattaa palkata heitä ennakoimaan vaaratilanteita sekä ehkäisemään niitä läsnäolollaan.

    Tulevaisuudessa uuden lain myötä esim. taloyhtiöt eivät itse tule rahoittamaan yksityisten parkkifirmojen valvontatoimintaa sen hyödyttömyyden vuoksi.

    Jokainen autoilija ihan varmasti tietää, että viranomaisten pysäköintivirhemaksun maksaa auton haltija/omistaja jos nyt oikea autolla ajaja sitä tahdo tehdä, joten turha tätä on kenellekään opettaa.

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Oikeastaan korkein oikeus on todennut ettei kysymyksessä ole tosiallinen pysäköintivirhemaksu, ja sallinut maksut.

    Määrähänä kirjastot, autovuokraamot, videovuokraamot, hotellit jne. myös "rangaistusluontoisia" maksuja myöhästymisestä/hajottamisesta.

    Parkkifirmat vain kusi ITSE tämän homman lähettelemällä perintäkirjeitä, koska KKO totesi selvästi, että omistaja ei ole vasuussa maksusta, eikä hänen tartte selvittää kuljettajaa

    Eli jos parkkifirmat ois tyytynyt pelkkiin tuulilasiin laitettaviin maksuihin, olisi kaikki nyt ok

    Jos haluat tulkita KKO:n päätöksiä niin panepa ne päätösnumerot esiin kirjoituksiisi, jotta voitaisiin todeta tosiasiallinen päätös itse luettuna eikä sinun tulkintojasi, jotka ovat useimmiten omasta päästäsi keksittyjä samoin kuin tilastosikin maksetuista ja maksamattomista valvontamaksuista.

    "Oikeastaan korkein oikus on todennut ette kysymyksessä ole tosiasiallinen pysäköintivirhemaksu, ja sallinut maksut." perustuu tietoon, joka kiistanalainen vanha juttu, joka nyt korjataan uudella tulevalla lailla, eli ei kannata vedota vanhentuneisiin riitaisiin juttuihin vaan pysyä ajassa mukana. Ajanmukaista tietoa saa internetistä yllin kyllin, jos niin haluaa, joten vältäpä noita sammakoita, joita myös valheeksi sanotaan.

    Mutta tällÄ hetellä asia on se, että pysäköintivirhe

    Äänestä

  • Totta.

    Mutta JOS vartijat saisi itse kirjoittaa sakkoja ja pitää tulot itsellään, niin silloin homma saattaisi riistäytyä käsistä kuten on käynyt yksityisellä valvonnallakin.

    Eli esim kassa "unohtaa" lydä koneelle jonkun tuotteen, ja vartija tulee "sattumalta" tarkastamaan tämän asiakkaan laukut, ja toteaa että siellä on varastettu tuote.

    Ja sopimuksessahan voisi olla että asiakas on velvollinen lunastamaan varastetut tuotteet itselleen 30 kertaisella hinnalla.

    Ja tietenkin valituksia varten olisi sitten kolme eri vakiovastausta joista aina sopivin annettaisiin palautteena

    Äänestä

Totta kai sinä maksat jos rikkeen tai rikoksen teet. Eiks niin?

Äänestä
  • Maksn toki heti kun oikeus määrää sakon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

dhj kirjoitti:

Viimeisimmän lakialoitteen mukaan yksityiset valvojat voisivat toimia vain viranomaisten apuna ja varat menisivät kunnille tai kaupungeille.
HYVÄ NIIN!!
Siihen loppuu sikailumaksuvaatimusten yksityinen laputtaminen, kun
rahat menee muille kuin huijareille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu