KOKEMUKSIA KIITOS! Herpes ja raskaaksi tulo

Sain mieheltäni jokuaika sitten todennäköisesti herpestartunnan. Tai niin oletan... Mieheni kun on herpes "kantaja". Lääkärissä olen käynyt jatkuvista kirvelyistä yhdynnässä ja muutenkin limakalvolla, älyttömästä valkovuodosta ja "hilseilystä" sekä pienistä haavaumista. Mitään rakkuloita ei vielä ainakaan ole. Lääkäri vaan ilman sen kummempia testejä on aina määrännyt jotain uutta voidetta ulkoiseen tulehdukseen... Nyt siis taas lekuriin menossa, tällä kertaa vaadin testejä. Alkaa käydä sietämättömäksi.

Te siis joilla on herpestartunta, onko se vaikuttanut lapsettomuuteen pysyvästi. Jostain luin että aktiivisena aikana voi raskaaksi tulo olla vaikeaa, mutta entäs kun aktiivinen aika ei ole päällä? Emme vielä ole yrittäneet lasta, vaikka mieheni onkin vähän vanhempi, olen itse vasta 20. Kuitenkin KAMALINTA mitä minulle voitaisiin sanoa on, etten voi koskaan saada lasta. Se on ollut ikuinen haave ja siitä tämä hätä. Nyt siis tahtoisin kokemuksia ja infoa asianomaisilta. Terveyskeskuslääkäreiltä sitä kun ei tunnu saavan...
41877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei herpes vaikeuta raskaaksi tuloa, tosin kivuliaana aikana ei seksiä paljon voi harrastaa, siten se vaikuttaa.

Pyydät veren vasta-ainetestin, sillähän se selviää onko sinulla herpesvirus/viruksia.

Ei herpeksessä välttämättä mitään rakkuloita tule.

Käänny alan asiantuntijan puoleen, tässä tapauksessa se on iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri.

Miksi tuolla alussa sana kantaja on sitaateissa? Sitä joko on viruksen kantaja tai ei....

Veritesti ei sitten näytä oikeaa tilannetta kuin aikaisintaan 3 kk mahd.tartunnasta. Ja julkinen ei mielellään veritestiä tee.....se kun on aika kallis. Ja muutenkin kannattaa keskittää hoito alan erikoislääkärille, ei arvauskeskuksen yleislääkärille.

Mitä testejä sinulle on tehty? Joitakin kuitenkin kun kerran lääkityksiäkin on määrätty

Äänestä

Älä niistä sitaateista välitä. Itekkin kattelin jälkeenpäin että mikähän tonkin tarkotus oli kun iltamyöhään kirjoitteli :D

Ei kerrassaan mitään muuta kun joku aistinvarainen hajutesti? Ja joku muu pikatesti pumpulipuikolla? Ei sen enempää selitellyt. Totesi vain että "näyttäisi olevan vaan joku ulkoinen tulehdus..." Lääkkeeksi vaan jotain Dalacin geeliä. Eipä sekään auttanut.

Tuosta mieheni tilasta... Hän tosiaan on testeissä käynyt, mutta HETi tartuntaepäilyn jälkeen. Ei mitään oireitakaan ollut, mutta oli syytä epäillä että vastakkaisella puolella sairaus oli... Tuli vaan mieleen mitä sanoit tuosta kolmesta kuukaudesta. Huuliherpes hänellä ollut koko ikänsä, ei millään usko että sekin voipi suuseksin välityksellä tarttua, ja tukeutuu tiukasti tuohon heti otettuun testiinsä. Se kun tietenkin oli negatiivinen. Että saa nähsä mihin suuntaan suu taipuu oman lääkärikäyntini jälkeen...

Äänestä

Kyllä hänen kannattaisi uskoa että se huulessa oleva herpes tarttuu suuseksissä tai käsien välityksellä genitaalialueelle....

Mutta älä tuota raskautumisasiaa murehdi, ei herpes siihen vaikuta. Ja jos, siis jos nyt olisitkin saanut sen genitaalialueellesi niin sitten ennen syn.annetaan lääktys jotta se ei syn.yhteydessä tartu vauvaan, joskus tehtiin automaattisesti aina sektio jos äidillä oli aktiivisessa vaiheessa oleva herpes synnytyksen aikaan, mutta niin ei ole enää.

Se Dalacin ei kyllä auta kun se on antibiootti, siis jos kyseessä on herpes...

Tsemppiä sinulle, toivon mukaan se ei ole herpes siellä genitaalialueella, se kun saattaa äityä kovinkin kipeäksi, mutta tosiaan, älä sitä sure että se raskaaksi tulemiseen vaikuttaisi, ei vaikuta. Paitsi siten ettei sitten oikein seksiä voi harrastaa aktiivivaiheessa olevan herpeksen kanssa.

Hyvää loppukesää!

Äänestä

Kyllä vaan siitä huuliherpeksestä voi suuseksistä tarttua herpes myös genitaalialueelle, eli kannattaisi miehesi uskoa, että hän se on sen sinne tartuttanut, jos siis kyse herpeksestä on. Itselläni tuo genitaaliherpes juurikin tarttui mieheltäni huuliherpeksestä, en ikinä ennen kuin olin mieheni kanssa ollut sairastanut ko. tautia missään muodossa. Kun tuo huuliherpes miehestäni tarttui seurustelumme alkuaikoina noin 10v sitten, se tuli ensin juurikin tuonne genitaalialueelle ja oli erittäin kipeä ja rakkulainen, en pystynyt oikein edes liikkumaan ilman, että alapäähän sattui joka ikinen askel, kun jokin vaate sinne osui, vaikka olisi ollut ilman housuja hameen kanssa, niin itkua väänsin, kun hame osui rakkulaiseen ihoon. Sain siloin herpes lääkityksen suun kautta sekä jotain herpes rasvaa, tais molemmat olla ihan sitä zoviraxia, tosin vahvempaa, mitä huuliherpekseen käytetään ja ne auttoivat. Tämän lisäksi herpes on ollut minulla silmän lähellä useampaankin kertaan, mutta ei koskaan huulessa. Kuitenkin lääkärin mukaan kyse on samasta viruksesta, mikä on huuliherpeksessä.
Tämä alapään herpes on uusinut tuon ekan tulehduksen jälkeen pari kertaa, eka kerran muutama vuosi ekan aktiivivaiheen jälkeen ja sitten pari viikkoa synnytyksen jälkeen, mutta kummallakaan kerralla ei ollut niin kipeä kuin ekalla kertaa ja ne paranivat suun kautta otettavalla zovirax lääkityksellä.
Raskaaksi tulemiseen ei genitaaliherpes vaikuta, muutenkuin siten, että aktiivivaiheessa seksiä ei saa harrastaa. Raskauden aikana joutuu loppuraskaudesta sitten estolääkitykselle noin rv 36 0 alkaen ja lääkitystä syödään synnytykseen saakka. Itselläni tuo lääkitys aloitettiin 36 1 ja vauva syntyi alakautta rv 42 0 (joo käynnistetty synnytys oli, mutta herpeksellä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä), synnytyksen jälkeen tuo herpes sitten aktivoitui noin parin viikon päästä ja söin sen lääkekuurin zoviraxia, sillä parani ja tuota lääkettä saa siis syödä myös imetyksen aikana.
Tsemppiä sinulle, tiedän että voi tehdä todella kipeetä, jos kyse on genitaaliherpeksestä! Muista aina mennä heti lääkäriin, jos havaitset herpesrakkuloita alapäässä, jotta tauti ei äidy pahakisi, lääkkeet auttavat parhaiten, mitä nopeammin ne on otettu (ja tämä ihan lääkäriltä kuultu ohje)...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


worried kirjoitti:

Sain mieheltäni jokuaika sitten todennäköisesti herpestartunnan. Tai niin oletan... Mieheni kun on herpes "kantaja". Lääkärissä olen käynyt jatkuvista kirvelyistä yhdynnässä ja muutenkin limakalvolla, älyttömästä valkovuodosta ja "hilseilystä" sekä pienistä haavaumista. Mitään rakkuloita ei vielä ainakaan ole. Lääkäri vaan ilman sen kummempia testejä on aina määrännyt jotain uutta voidetta ulkoiseen tulehdukseen... Nyt siis taas lekuriin menossa, tällä kertaa vaadin testejä. Alkaa käydä sietämättömäksi.

Te siis joilla on herpestartunta, onko se vaikuttanut lapsettomuuteen pysyvästi. Jostain luin että aktiivisena aikana voi raskaaksi tulo olla vaikeaa, mutta entäs kun aktiivinen aika ei ole päällä? Emme vielä ole yrittäneet lasta, vaikka mieheni onkin vähän vanhempi, olen itse vasta 20. Kuitenkin KAMALINTA mitä minulle voitaisiin sanoa on, etten voi koskaan saada lasta. Se on ollut ikuinen haave ja siitä tämä hätä. Nyt siis tahtoisin kokemuksia ja infoa asianomaisilta. Terveyskeskuslääkäreiltä sitä kun ei tunnu saavan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu