Sanon ihan suoraan että en vittu mene sinne kouluun vaikka pääsisinkin. Kestä tätä tunnetta enää! Odottlelen tässä nyt sitä että tuleeko kirje vai ei. Olen varasijalla 2 ja aloitus paikkoja on 18 ja ensi sijaisia on 34/84 mutta silti jännittää ihan vitusti vaikka on todella epä todennäköistä että pääsen. Kylmä hiki vaikka on kuuma, vatsaa menee kuralle 4 kertaa päivästä, en pysty jännitykseltä nukkumaan tai tekemään mitään muutakaan. Ei koulu tälläisen ihmisen paikka ole jos näin paljon pelottaa. Kolme päivää ollut KOKO ajan tälläistä, menen kohta psykoosiin jos tämä jatkuu. Karenssilla uhkailu ei auta asiaa ja olen valmis vaikka sitten karenssiin.
Mieluiten jatkaisin työharjoitteluilla tai muulla kurssi jutuilla mutta koulun aloittaminen tuntuu ihan mahdottomalta juuri nyt. Olen 23v poika/mies ja olen kolme koulua jättänyt kesken juuri tämän takia ja en halua neljättä kertaa kokea sitä massiivista jännitystä ja paskalla ravaamista, unettomuutta ja joka päiväistä paniikki häiriötä jonka koulu aiheuttaa. Jotenkin työharjoittelut sujuu aina hyvin kun saa itsenäisesti puuhastella vaikka sosiaalisissa tilanteissa olisinkin mutta kouluun en taida pystyä ehkä enää koskaan.
Mieluiten jatkaisin työharjoitteluilla tai muulla kurssi jutuilla mutta koulun aloittaminen tuntuu ihan mahdottomalta juuri nyt. Olen 23v poika/mies ja olen kolme koulua jättänyt kesken juuri tämän takia ja en halua neljättä kertaa kokea sitä massiivista jännitystä ja paskalla ravaamista, unettomuutta ja joka päiväistä paniikki häiriötä jonka koulu aiheuttaa. Jotenkin työharjoittelut sujuu aina hyvin kun saa itsenäisesti puuhastella vaikka sosiaalisissa tilanteissa olisinkin mutta kouluun en taida pystyä ehkä enää koskaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen samanikäinen myöskin poika/mies ja mua pelottaa jos mut valitaan syksyllä alkavalle kurssille johon kuuluu osana myöskin työharjoittelua. Mulla myös vakava sosiaalisten tilanteiden pelko ja sen takia koko elämä yhtä tuskaa. Voin sanoa ihan suoraan että koko elämä ei ole tarkoitettu mua varten.
Myös minä menen varmaan kohta psykoosiin kaikkien näiden vastoinkäymisten ja epäonnistumisien johdosta.
Eipä tässä osaa sanoa mitä tällaisen ongelman kanssa voi tehdä. Paska tilanne kun ei oikein mitään pysty tekemään mut toisaalta on vain pakko elää ellei päädy tekemään itsemurhaa.
Jos sinusta tuntuu noin kauhealta, niin olisiko sittenkin parasta olla vielä työharjoittelussa. Ei varmaan tule karenssia, jos on tuollainen syy. Voisitko kertoa, millainen koulus olisi edessä. Sinun kannattaa selvitellä, mistä nuo pelot ja jänittämien johuu: pelkäätkö sosiaalisia tilanteita, vai epäonnistumista?
Luulin pystyväni menemään kouluun kun hain kevään yhteis haussa mutta nyt kun hetki koitaa niin kävi näin ja pelko sai voiton, taas. Asun vanhempieni luona ja jos he näkevät kirjeen jossa minut hyväksytään kouluun ja sanon sitten heille etten mene niin lennän kotoa 100% varmasti ulos.
Pelot alkoi ihan yhtäkkiä kun hain kouluun jonne en halunnut mutta painostuksen takia menin sinne ja paniikki häiriöt alkoivat ihan yhtäkkiä. Kauhea jännityksen tunne ja aina ennen kouluun menoa jouduin käymään 3 kertaa ripuloimassa, en voinut nukkua ilman uni lääkkeitä ja koko koulussa oleminen tuntui niin tuskaiselta että hikoilin massiivista koko vartalo hikoilua niin että kaikki vaatteet olivat liki märät. Myöhemmin hain uudestaan kouluun ja sama alkoi uudestaan. Sitten en mennytkään enää kouluihin muutamaan vuoteen ja nyt olen tässä tilanteessa taas. Pelkoni liittyy siihen meneekö vatsani sekaisin ja siitä etten usko pärjääväni, enkä jaksa pitkiä päiviä.
Pää asia on se ettei vanhempani tiedä koulu asioistani mitään tai muuten mulle käy huonosti.
Jos vanhempasi ovat vastuullisia ja järkeviä, niin eivät he sinua kotoa pois heitä, jos syysi on tuo pelko eikä vain tahallinen laiskuus ja välinpitämättömyys. Muksi et kerro kotona, että sinulla on tuollaisa ongelmia. Häpeätkö, luuletko että sinua ei odeta todesta. On raskasta kantaa ongelmia yksin. Mistähän sinulle on jäänyt tuollainen koulupelko. Koitko samaa jo peruskoulussa? Sinun kannattaa mennä ihan ongelmasi kanssa alan psyykksiin ongelmiin erikoisuneen ammattilaisen puheille.
Kun olet joutunut joskus keskeyttämään koulun tuollaisen vaivan vuoksi nniin sinulle on jäänyt pelko. Jos yrität ja mennä kouluun ja et ensimmäisinä päivinä syö turhanpaljon. Ei ole sitten niin suurta tarvettta juosta vessassa. Kerro miten kävi. Ollaan rinnalla hengessä mukana.
Mutta mitä jos menisit lääkärin vastaanotolle nyt? Ei tuo tilanne taida itsestään kadota.. Ensiksi varmaan tuputtavat lääkkeitä, mutta etenkin tuon ikäisenä on hyvä mahdollisuus päästä terapiaan mikä on paras hoitokeino tuollaiseen. Et varmaankaan halua olla samassa tilanteessa 10 tai 20 vuoden kuluttua?
Sinun tilanteessasi olisi parasta varata aika lääkärille. Kerro hänelle peloistasi ja pyydä saada aikoja terapiaan. lLääkäri todennäköisesti määrää sinulle lääkettä auttamaan pelkojasi lieventämällä niitä - ja tämä ei ole huono asia. Sinä et syö lääkkeitä lopun elämääsi! Et selvästi pysty toimimaan arkiaskareissa normaalisti ja siksi olisi erittäin hyvä asia, että pelkojasi saataisiin lievennyttä - vaikka sitten väliaikaisesti lääkkeiden avulla.
Jos koet opiskelun ylitsepääsemättömäksi haasteeksi, oletko harkinnut kuitenkin ottavasi paikan vastaan, mutta et vielä aloittaisi opintoja, ennenkuin pelkojasi on saatu lievennettyä? Monissa oppilaitoksissa on mahdollisuus ottaa myönnetty koulupaikka vastaan, mutta ilmoittaa itsensä poissaolevaksi vaikka koko lukuvuodeksi sairauksen takia. Se myös tarkoittaa sitä, ettet saa opintotukea, mutta saat sairauspäivärahatukea, koska olet sairaslomalla sen ajan, kuin sinulle myönnetään sairaslomaa.
Ajanvaraus lääkärille on sinusta varmaan myös todella vaikea asia, mutta takaan sinulle, että kun olet päässyt vastaanotolle sitten hikisenä ja pyörtymispisteessä olevana, olet sen jälkeen tyytyväinen siihen, että olet ottanut askeleen eteenpäin. En sano, että voisit koskaan päästä 100% peloistasi eroon - mutta ne voidaan lieventää niin minimaaliseksi, etteivät ne enää koskaan haittaisi elämääsi.
Jännitin itsekin pari vuotta sitten koulun alkamista. Minulla oireeni ilmenivät itsemurha-ajatuksina ja paniikkikohtauksina. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Oltuani puoli vuotta koulussa romahdin täysin, koska en vain enää jaksanut. Pelkäsin ja itkin, etten ikinä uskalla hakea apua; minua helpotti matkassa terveydenhoitaja, joka kirjoitti lähetteen psykiatriselle poliklinikalle. Minulla meni noin 1.5 kuukautta, ennenkuin pääsin ensimmäiselle terapiaistunnolleni. Nyt käyty vuoden ajan terapiassa. Elämäni on hiukan helpottunut, mutta siitä olen varma, etten peloistani voi päästä ikinä eroon; voin vain oppia lieventämään niitä, kasvattamaan itsetuntoani, huolehtimaan itsestäni ja hyväksyä itseni sellaisena kuin olen.
Tsemppiä paljon täältä bittiavaruudessa. Netissä et koskaan ole yksin.
Toisaalta jos et missään nimessä halua olla sairaslomalla, en näe tilanteessasi parempaa vaihtoehtoa kuin alla olevat ehdotukseni. Muut palstalaiset, jos teillä on parempia ehdotuksia, ehdottakaa ihmeessä! Yritän olla ap:lle vain avuksi. Tiedän, millaista se on salata vanhemmilta pelkojaansa. Kaikki vanhemmat eivät ole automaattisesti ymmärtäväisiä, auttavaisia ja lämpimiä ihmisiä. Eri asia on, jos ap kuvittelee vanhempiensa kohtelevan häntä huonosti saadessaan tietää hänen peloistaan. Kukaan ei tiedä täällä, mikä asian todellinen laita on. Vain ap tietää.
1. Varaa aika lääkäriin pelkojesi takia.
2. Kerro lääkärille peloistasi (erityisesti koulupelostasi) ja pyydä saada lähete esim. kuntasi psykiatriselle poliklinikalle.
3. Et ota koulupaikkaa vastaan vaan jatkat työharjoittelua. Työharjoittelun ohessa käyt terapiassa riippuen terapeutistasi/terapiastasi 1-2 kertaa viikossa. Ensi vuonna haet opiskelemaan uudestaan, ellet ole oikeutettu ilmoittamaan itseäsi poissaolleeksi lukuvuoden ajaksi ja aloitat opinnot seuraavana vuonna.
Olen käynyt 6 vuotta psygolokeilla mutta en ole hyötynyt siitä yhtään. Olen syönyt mieliala lääkkeitäkin jo 5 vuotta mutta ei niistäkään apua. Siis vanhempani eivät todellakaan ota sitä mitenkään hyvin. He tietävät kyllä ongelmistani mutta ei se mitään muuta. He ovat katsoneet jo pitkään miten poljen paikallani elämässäni ja neljännen kerran koulun keskeytys tai menemättä jättäminen olisi todellakin se viimeinen niitti heille.
No ei ole sinun vika että on noita ongelmia. Vanhemmilta let geenit perinyt ja myös he ovat sinua kasvattaneet. Ovat kyllä itse taitamattomia jos eivät ymmärrä että jotkin asiat esim. opiskelu on sinulle ollut ylivoimaista. Olet kuitenkin arvokas ihan omana itsenäsi.
Jospa yrittäisit hieman valottaa sisintäsi heille. Jos et itse avaudu niin ei he välttämättä osaa arvat mitä sisimmässäsi koet.
Miten Sä, Aloittaja, tänään?
Millä mielin? Mitääs teet?
Nyt mullakin on täys paniikki päällä siitä kun jo viikon päästä alkais koulu. Aivan käsittämättömän ahdistunut olo. Taitaa jäädä menemättä koko kouluun. Olen samanikäinen kuin aloittaja.
Kattaa aloittaa: voi ottaa alussa ihan vain rennosti, ihan kokeilumielessä.