En tiiä minne tai kelle muullekaan tämän kertoisin. Alkaa olla voimat ihan totaallisesti loppu. Olen käynyt puhumassa asioistani, mutta se ei muuta mielipidettäni tai "päätöstäni". Suunnittelen ja jossittelen jatkuvasti. Elämässäni on enää yksi ainoa valopilkku, jonka vuoksi luulen jaksavani ja jonka vuoksi olen tähänkin asti jaksanut. Mutta kun sattumien summana olen menettänyt kaiken, pelkään alituisesti, että minulta viedään pois jopa tämä viimeinen syy elää.
Olen "nuori", parin kympin paremmalla puolella. Ulospäin olen kuten kuka tahansa muu. Positiivinen, sosiaalinen, paljon ystäviä - jotka ei tiedä tästä mitään -, oon kihloissa (siinä se valopilkku).
Viime vuonna mulle tuli totaallinen burnoutti. Kaikki meni kirjaimisellisesti päin mäntyä enkä enää jaksanut. Halusin vaan nukkua ja olla olematta. Itsemurha-ajatukset tuli kuvioihin ja olen miettinyt niitä enemmän ja vähemmän jo vuoden päivät.
Ne pahenee aina vain koko ajan. Ja tiedän että vaikka menisin hoitoon, en saisi niitä mielestäni. En mitenkään. Jos menetän ton elämän viimeisen toivon mikä mulla on, mulla ei oo mitään. Ei enää.
En jaksais elää pelossa koko ajan. Mitä ihmettä mä voin enää tehdä?
Tuntuu että kaikki on veitsenterällä. Että kaikki voi romahtaa milloin vain. Ja mä vaan mielessäni suunnittelen et mitä mä sitten teen. Yritän miettiä "parempia" ratkaisuja, mut mieleen ei tuu muuta kuin se yks. Mä en vaan näe muita uloskäyntejä, vaikka miten kovasti yrittäisin.
Oon menettäny ystävän samalla tavalla ja tiiän mitä surua se aiheuttaa ja olen jo etukäteen pahoillani, koska tiedän, että olen niin lähellä aiheuttaakseni läheisilleni sen saman. En haluaisi sitä, mutta...
Mulla alkaa olla keinot pikku hiljaa vähissä.
Olen "nuori", parin kympin paremmalla puolella. Ulospäin olen kuten kuka tahansa muu. Positiivinen, sosiaalinen, paljon ystäviä - jotka ei tiedä tästä mitään -, oon kihloissa (siinä se valopilkku).
Viime vuonna mulle tuli totaallinen burnoutti. Kaikki meni kirjaimisellisesti päin mäntyä enkä enää jaksanut. Halusin vaan nukkua ja olla olematta. Itsemurha-ajatukset tuli kuvioihin ja olen miettinyt niitä enemmän ja vähemmän jo vuoden päivät.
Ne pahenee aina vain koko ajan. Ja tiedän että vaikka menisin hoitoon, en saisi niitä mielestäni. En mitenkään. Jos menetän ton elämän viimeisen toivon mikä mulla on, mulla ei oo mitään. Ei enää.
En jaksais elää pelossa koko ajan. Mitä ihmettä mä voin enää tehdä?
Tuntuu että kaikki on veitsenterällä. Että kaikki voi romahtaa milloin vain. Ja mä vaan mielessäni suunnittelen et mitä mä sitten teen. Yritän miettiä "parempia" ratkaisuja, mut mieleen ei tuu muuta kuin se yks. Mä en vaan näe muita uloskäyntejä, vaikka miten kovasti yrittäisin.
Oon menettäny ystävän samalla tavalla ja tiiän mitä surua se aiheuttaa ja olen jo etukäteen pahoillani, koska tiedän, että olen niin lähellä aiheuttaakseni läheisilleni sen saman. En haluaisi sitä, mutta...
Mulla alkaa olla keinot pikku hiljaa vähissä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oli se syy sun pahaan oloon sitte mikä tahansa, niin täältä pois lähteminen ei ole mikään ratkaisu. Tiedän, kuulostaa tosi kliseiseltä, mutta niin se vain on.
Etkö voisi kihlatullesi jakaa tätä asiaa? Hänen luulisi ymmärtävän sinua. On myös olemassa paljon palstoja, joissa törmäät varmasti muihin samanhenkisiin ja samoissa aatoksissa kamppaileviin ihmisiin. Usein pahaan oloon auttaa myös täysin vieraan kanssa jutteleminen.
Tiedän, että tuntuu hankalalta kuvitella, että olisi mitään muuta keinoa päästä siitä pahasta olosta, olen itse kokenut täysin samaa. Mutta jollakin ihmeen kaupalla sitä on vaan polskittu eteenpäin tässä kakka maailmassa.
Toivottavasti ajatukset piristyvät ja löydät sen elämisen kipinän vielä
Hyvä että on ainakin tämä yksi paikka vaikka anonyyminä kirjoittaa. Olet ihmien ja kirjoitustasi lukee ihan oikeita ihmisiä. Varmaan kuormaasi lisää se että kannat tuotasisimpäsi tuskaa salaisesti. Sinä joudut koko ajan kuin näyttelemään, että kaikki on hyvin. Niin varmaan monet itsemurhan tehneet tekevät ja kuolema tulee sitten läheisille täsyin mykistävänä yllätyksenä. Kannattaisi sinun kyllä avautua jollekin läheiselle ihan sanallisestikin. Et kerro tarkemmin, mitä kaikkea sinulle arvokasta olet joutunut menettämään. Valopilkkuna sinulla on kihlattu. Eikö sekin jo riitä ja aina voi niitä pilkkuja tulla sittenkin lisää. Yritä nyt vain suunnata ajatuksia kohti elämää ja valoisampaa vaihtoehtoa. Onko tuo ikävä vaihtoehto piirtynyt aivoihisi kuin jokin pakkomielle. Hermoratoihin on syöpynyt kuin levy pakoilleen. Itsemurha on ikävin ratkaisu niin itsellesi kuin läheisillesikin.
Meille on annettu tämä yski elämä ja sillä on aina jokin merkitys. Jokaisella on joskus omat koettelemuskensa. Olen lukenut jostakin tutkimuksen, että noin 10 % keistä on joskus niin vakavan ongelman edessä, että miettii omaehtoista kuolemaa, mutta vain 1 % toteuttaa suunnitelman käytännössä.
Kyllä sinä selviät. Luota että asiat voivat saada myös onnellisen yllättävän käänteen.