suurin este? Eikö se ole pelko.
Pelon tähden me emme uskalla elää ja tulla sellaisiksi ihmisiksi kuin haluaisimme. Pelko saa meidät ajattelemaan, että en kelpaa ja en uskalla ja tuo toinenkaan ei minun kanssani jaksa ja halua olla, kun olen tälläinen.
Mitä mustasukkaisuus on? Eikö se ole pelkoa menettämisestä, oman itsensä arvottomaksi tuntemista, kateutta siitä jos toinen onkin kivempi, kauniimpi, mukavampi, älykkäämpi, hauskempi, kaikella tavalla parempi ja kiinnostavampi ihminen kuin minä.
Kun pääsee omasta itsestään perille, ei välitä omista puutteistaan, eikä tuo niitä jatkuvasti esille itselleen ja muille vaan oppii hyväksymään ja ajattelemaan, että saan olla se mikä olen ja kelpaan, koska olen oppinut hyväksymään itseni ja toiset sellaisena kuin olemme.
Miksi pelkäämme? Mikä ajaa ihmistä jatkuvasti tuntemaan pelkoa erilaisista asioista? Miten pelon voi voittaa ja mitä sen voittamiseksi voi tehdä vai voiko mitään?
Mitä pelko lopulta on?
Pelon tähden me emme uskalla elää ja tulla sellaisiksi ihmisiksi kuin haluaisimme. Pelko saa meidät ajattelemaan, että en kelpaa ja en uskalla ja tuo toinenkaan ei minun kanssani jaksa ja halua olla, kun olen tälläinen.
Mitä mustasukkaisuus on? Eikö se ole pelkoa menettämisestä, oman itsensä arvottomaksi tuntemista, kateutta siitä jos toinen onkin kivempi, kauniimpi, mukavampi, älykkäämpi, hauskempi, kaikella tavalla parempi ja kiinnostavampi ihminen kuin minä.
Kun pääsee omasta itsestään perille, ei välitä omista puutteistaan, eikä tuo niitä jatkuvasti esille itselleen ja muille vaan oppii hyväksymään ja ajattelemaan, että saan olla se mikä olen ja kelpaan, koska olen oppinut hyväksymään itseni ja toiset sellaisena kuin olemme.
Miksi pelkäämme? Mikä ajaa ihmistä jatkuvasti tuntemaan pelkoa erilaisista asioista? Miten pelon voi voittaa ja mitä sen voittamiseksi voi tehdä vai voiko mitään?
Mitä pelko lopulta on?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voisitko sä tulla lypsämään mua?
Aikoinani minua harmitti, kun muut lähelläni sanelivat minulle mikä on oikea ja mikä väärä tapa elää. Jatkuva itseni kontrolloiminen elänkö, teenkö nyt oikein tai väärin aiheutti valtavasti stressiä ja kun lopputulos aina kuitenkin oli se, että tein niin tai näin se oli aina väärin. Olen ajatellut niin, että elämäni on minun omani ja ellen saa elää sitä niin kuin itse haluan, toteuttaa omia haaveitani, tehdä niitä asioita joista pidän ja olla tekemättä niitä joista en pidä en ala kenenkään ohjeiden tai pillin mukaan hyppimään. Haluan omannäköiseni elämän ja päästä kaikista turhista taakoista ja peloista, joita muiden taholta minuun syötetään.
Miksi pitäisi olla sellainen, tälläinen, tollainen, miksi toiset saavat määrätä meitä, sitä en ole koskaan voinut ymmmärtää?
pidä tuosta kiinni, nyt sä olet asian ytimessä.
Parisuhteet eivät ole kaikkia varten.
En minä itsekään löydä seuraa sitä etsimällä,
sain tarpeekseni narsistinaisen kanssa olemisesta
ja elämisestä. Nykyään elän vain itselleni ja nautin
siitä. Elämä on liian lyhyt suremiseen :(
Parisuhteessakin täytyy saada olla oma itsensä en tarkoita sitä, että olen itsekeskeinen ja siksi kelpaamaton parisuhteeseen, kun pidän kiinni omista ajatuksistani ja toimintatavoistani, ehei, olen oikein hyvä parisuhdekumppani, kun minua osataan oikein käsitellä :)
En kuitenkaan halua itsekeskeisesti elää vain itselleni en sitä tarkoittanut, mutta tahdon että voin olla vapaa kaikesta mikä riistää minun oikeuttani olla minä. Haluan olla toselle mieliksi, mutta oikealla tavalla miten sen nyt sanoisi,..en alistumalla kaikessa vain toisen tahtoon ja hänen parhaakseen, vaan katsoa että se myöskin sopii minulle. Tahdon olla rehellinen, tahdon luottaa ja itse olla luottamuksen arvoinen. Olen tavallaan päässyt jo tuosta ihmisuhdekahleajatuksesta eroon, että olisin vain jonkun toisen jatke ja jotain ihmistä varten olematta itse mitään. Siihen en halua alistua enää, tiedän aikuisena mikä on minulle parasta ja hyvää.
Päivän tinki tuli täyteen nyt marjapuskia koluamaan ja marjat pakastamaan :)
enää mitään, mutta ei se silti ratkaisi olemassaolemisen ongelmaa.
Kuten hyvin tiedät, kun joku ongelma on ratkaistu tulee toinen tilalle.
En minä peloistani ole päässyt mihinkään, en alkuunkaan. Minulla pelot ovat syvällä, liian syvällä ja niiden kaivaminen ja esiintuominen on vaikeaa ja pelottavaa, ja on todellisia ongelmia, joita kannattaa tosissaan pelätä ja ottaa vakavasti. En tarkoita, että pelkäämättä jättämisellä asiat ja olemassaolon ongelmat olisi ratkaistu vaan sitä, että ajatustapaansa muuttamalla voi saada selville oman käyttäytymisensä syyn ja voisi vaihtaa ajatuksiaan niin, että pelko vaikka se olisikin olemassa ei kuitenkaan hallitsisi liikaa vaan se olisi nyt tietoisesti kohdattu ja käsitelty.
Kaikkia pelkoja ei kannata kantaa mukanaan, elämään mahtuu niin paljon turhia pelkoja, että niiden kantamiseen tarvitaan isot ja leveät hartiat, joita harvalla on. Minusta turhimpia pelkoja ovat juuri ihmissuhdepelot ja itsensä väärin näkeminen, joka aiheuttaa "vääränlaisia" pelkoja. Ketä meidän pitää/tulisi pelätä? Sitä kun miettii, niin ymmärtää, että ihmisen ei tarvitse pelätä toista ihmistä, eikä se pelko tule edes toisista ihmisistä vaan itsestä se on lähtöisin. Pelkäämme lopulta omia pelkojamme.
Ootko sä Sinden kaksoissisko?
Pelko hallitsee minunkin elämääni. Olen tuntenut pelkoa teinistä nuoreksi aikuiseksi asti (Onko 24 vielä nuori?) Tiedän, että syy pelkooni on torjutuksi tulo. Minulla on ehkä vähän vainoharhainen mielikuva, että jos annan vain mennä, minusta aletaan kertoa juoruja ym ja että elämästäni tulisi vieläkin helvetillisempää. Pelkoni on siis pelkuruutta ja halua välttää ongelmia. Mutta ei elämä ilman ongelmia ole elämää, tiedän tämän, mutta en vain pysty muuttumaan. Yksinäisyys ja erakkomainen luonteeni vain pahentavat asiaa. Sitten kun ajattelen, millaista olisi ollut jos olisin syntynyt jonnekin Afrikkaan ja joutuisin kongolaiseen vankilaan jostakin surkeasta syystä, alan inhota itseäni ja "ongelmiani" vieläkin enemmän. Älytöntä itsesääliä, mutta pitää olla sarvikuonon sydän että jaksaa motivoitua ryhdistäytymään näin yksinäisenä.
Mitä tehdä...
Pelko on vain energiaa.