syylän poisto jalkapohjasta

millainen toimenpide?

Minulla on syylä jalkapohjassa. Aluksi se oli pieni, eikä vaivannut. Nyt on kasvanut suuremmaksi ja tuntuu astuttaessa. Miten pääsisin siitä eroon?
Leikkauksella? Millainen toimenpide se on?

61

70839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hele

      terveysasemalla ensimmäisenä neuvottu leikkaustoimenpiteisiin kun lapsella oli syylä jalkapohjassa.Apteekista saa verruxin nimistä voidetta ja sitten siihen voi ottaa jäädytyshoitoa joko terkkarilla tai nykyisin voi ostaa apteekista kotiinkin mutta on aika arvokasta.Ne kestää jopa vuosia pahimmillaan ja saattavat toisaalta hävitä ihan itsestään.Meillä kävi näin kun olin kyllästynyt jo koko syylään ja sanoin tytölle että nyt annetaan olla niin sepä hävisikin sitten itsestään....joku on puhunut ilmastointiteipistä hyvänä kotikonstina,sitä emme kokeilleet....

      • -----------

        ainakaan mun syylään. Olen kynsisaksien kanssa raapinut sitä kovaa ihoa pois ja välillä tuntuu ettei siihen mitään enää tule mutta aina vaan uudestaan. Ei mulla kyllä yhtään satu se. On ollut jo 3 vuotta, ja yleensä siinä ajassa luulisi lähtevän jo pois mutta ei..ilmastointiteippikään ei tehonnut mutta ehkä pitäisi olla kärsivällisempi


      • sanni
        ----------- kirjoitti:

        ainakaan mun syylään. Olen kynsisaksien kanssa raapinut sitä kovaa ihoa pois ja välillä tuntuu ettei siihen mitään enää tule mutta aina vaan uudestaan. Ei mulla kyllä yhtään satu se. On ollut jo 3 vuotta, ja yleensä siinä ajassa luulisi lähtevän jo pois mutta ei..ilmastointiteippikään ei tehonnut mutta ehkä pitäisi olla kärsivällisempi

        Kokeileppa hautoa toluvedessä ja sitte rapaa saksenkärellä mitä irti lähtee. Laitoin ite vielä auringonhattu-uutetta pumpulipuikolla syylään. Näillä konsteilla sain pois.


      • alkuperäinen
        sanni kirjoitti:

        Kokeileppa hautoa toluvedessä ja sitte rapaa saksenkärellä mitä irti lähtee. Laitoin ite vielä auringonhattu-uutetta pumpulipuikolla syylään. Näillä konsteilla sain pois.

        Verruxia olen kokeillut - ei apua,
        raaputtanut saksilla ja ties millä - ei apua
        ilmastointiteippi - ei apua
        Mutta nyt kokeilenkin tuota auringonhattu-uutetta ja toluvettä.
        Kiitos kaikille avusta!


      • Syylän Hoito - http://track.healthtrader.com/track.php?c=cmlkPTI4NTY5OSZhaWQ9MjQ1ODMyNTI


      • Anonyymi

    • syylätön sylvi

      Käyppä kurkkaamassa seuraavalle sivulle: http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2002/121102_c.htm

      Kokemusta on leikkauksesta. Kirurgi totesi syylän juurien olleen jalkapohjassani tosi syvällä. Arveli, että saattaa ilmaantua takaisin, koska ei ollut varma löytyikö kaikki. No tulihan se takaisin. Kun luin ilmastointiteippihoidosta päätin kokeilla. Itseltäni lähti kahdessa viikossa jalkapohjasta syylä, joka oli jopa kertaalleen leikattu. Nyt on ilmastointiteippihoidolla ollut kaksi vuotta poissa.
      Yritin samaa lapselleni 6 v. En saanut teippiä pysymään hänen kantapäässään, vaan aina illalla se oli vaellellut minne milloinkin sukkahousuissa, vaikka kiinnittelin sitä tosi huolellisesti muilla laastariteipeillä varmistellen. No eihän se sitten voinut toimia, kun ei ollut oikeassa paikassa tarpeeksi pitkään. Häneltä syylä on kuitenkin hävinnyt omia aikojaan. Hyvä niin.
      Jos olet tehnyt tarkkaan ohjeen mukaan ja käyttänyt sitä oikeaa ilmastointiteippiä, niin sitten vain kuulut siihen reiluun kymmeneen prosenttiin, joilla se ei toimi.

    • Hape

      Tyttärelläni oli syyliä (isoja ja pieniä) jalkapohjissa.
      Ensin yritin syylälaastareilla, ei auttanut.Sitten lääkäri poltti ne, mutta ei auttanut. Tuli heti takaisin. Sitten ne jäädytettiin lääkärissä, jonka jälkeen ne tulivat myös takaisin. Sitten saimme lääkettä, jota laitetaan topsipuikolla aamuin ja illoin ja "skrapalla" raaputetaan kerron viikossa sitä syyläkohtaa.
      Ne lähtivät, eikä ole takaisin tullut.
      Aine sekoitettiin eri lääkkeistä apteekissa ja laitankin ne tähän, mitä pullon kyljessä lukee:

      acid.salic 8.0
      camph.racem 1.5
      acid.lactoc 8.0
      ricin.oleum 1.5
      collodium ad 50.0
      m.d.s

      toivottavasti tosta on jollekkin hyötyä. Kertokaa sitten kokemuksistanne

    • tyttö

      en kerkeä lukeen muitten viestejä eli en tiedä onko joku tämän jo kertonut mutta ilmastointi teippi auttaa. Vaihda parin päivän välein ja n 2 viikon päästä ne on poissa

    • syyläri

      Minulle lyötiin puudutuspiikki keskelle syylää, joka oli päkiässä ja kipeä kuin mikä. Lääkäri poltti yylän pois jollain ihme puikolla. Meni noin viikko kun se sitten putosi kuivuneena pois. Kipeä jalkapohja oli noin päivän verran sen polton jälkeen. Hyvä hoito ja nopea.

      • Epätoivoinen tyttö

        KERTOISIKO JOKU TÄSTÄ ILMASTOINTITEIPPI-MENETELMÄSTÄ VÄHÄN LISÄÄ? Eli eikö muuta tarvita kuin teippiä jalkaan ja menoksi? Itselläni on kummassakin jalassa näitä syyliä ja joidenkin olen huomannut levinneen! Ei ole kiva olla muiden ihmisten lähettyvillä ilman sukkia.. hävettää kun on kummassakin jalassa syylät. niitä ei viitsi muille esitellä. Apu olisi siis tarpeen :( Kiitos!


      • syylä 5v
        Epätoivoinen tyttö kirjoitti:

        KERTOISIKO JOKU TÄSTÄ ILMASTOINTITEIPPI-MENETELMÄSTÄ VÄHÄN LISÄÄ? Eli eikö muuta tarvita kuin teippiä jalkaan ja menoksi? Itselläni on kummassakin jalassa näitä syyliä ja joidenkin olen huomannut levinneen! Ei ole kiva olla muiden ihmisten lähettyvillä ilman sukkia.. hävettää kun on kummassakin jalassa syylät. niitä ei viitsi muille esitellä. Apu olisi siis tarpeen :( Kiitos!

        Ilmastointiteippi toimii kai kaikista parhaiten, mutta ei pysy jalkapohjassa ainakaan minulla. pidä teippin palasta noin viikon, liota vedessä ja raaputa pois, toista tarpeen mukaan.


      • Syplä lähtööp
        Epätoivoinen tyttö kirjoitti:

        KERTOISIKO JOKU TÄSTÄ ILMASTOINTITEIPPI-MENETELMÄSTÄ VÄHÄN LISÄÄ? Eli eikö muuta tarvita kuin teippiä jalkaan ja menoksi? Itselläni on kummassakin jalassa näitä syyliä ja joidenkin olen huomannut levinneen! Ei ole kiva olla muiden ihmisten lähettyvillä ilman sukkia.. hävettää kun on kummassakin jalassa syylät. niitä ei viitsi muille esitellä. Apu olisi siis tarpeen :( Kiitos!

        Hyvi toimiip. Ko sie laitat ilmastointiteipin palasen syplän pääl ni hää ei saakaa valloo eikä ilmaa ja kuoloop pois pois paris viikos.


    • Syyläpois

      Loysin hyvän lääkkeen itselleni, 2 kertaa laseroinnin jälkeen jalkapohjan kivulias syylä uusiutui. Nyt tämä todella toimi, uskomatonta 3 vuoden ongelman jälkeen, soittele, jos tarvitset apua. 0400-940355
      21

      • höh!?

        No, miksei sitä voi tässä kertoa?


    • apuatarvitsevatyttö
    • syylärit
      • Vierailija89

        Vocca:n voide syylänpoistoon on kommenttien perusteella edullinen ensimmäinen keino. Ko. tuotteesta löytyy tietoa myös täältä: http://www.jalkavoide.fi/vocca/vocca-syylanpoistoon/ . Tuotekuvauksen alla on myös linkki Raimo Suhosen kirjoitukseen syylien poistosta, jossa lisätietoa kyseisestä aiheesta.


    • qweqweqwe

      Widmer Wicaran voiteella lähti monta vuotta vaivanneet jalkasyylät. Toimi hieman viiveellä, syylät katosivat n. kuukausi voiteen käytön jälkeen. Mutta pääasia että toimi, mikään muu keino ei itselläni auttanut.

    • NN

      Levitä sen pinnalle hammastikulla WC:n puhdistusainetta. Raaputa parin päivän päästä. Toista käsittely 1-3 viikon välein. Syylä hajoaa ja nousee omia aikojaan ulos.

    • Kokenut...

      Kokeilkaa Actimelia se on siis se juotava jugurtti joka parantaa vastustus kykyä. Mulla toimi ja syylät alko pienenee ja lähti kokonaan pois :)

      • syylät jaloissa

        Actimel sisältää maitohappoja, jotka ovat vaikuttavana aineena myös tuossa Verruxin-geelissä. Että voi hyvinki toimia.


    • momomo

      Empä kyllä usko että toi pieraseminen auttaa. Tolua aion testata kun molemmissa jalkapohjissa isot laajalle levinneet syyylät.

    • hyvä keino

      Monia on konsteja syylän poistoon mutta lisätään vielä yksi ja oma tarinani mukaan. Minulla oli kymmenittäin syyliä käsissä ja jaloissakin jonkin verran. Mummini neuvo oli että laita tavallista suolaa voipaperin päälle ja hankaa syyliä suolaan niin kauan kuin vähänkin kestät. Tein niin ja syylät alkoi tuntua tosi aralle ja punoittivat. Jalkojen syyliä en koskenut. Kahden viikon kuluttua alkoi tapahtua, syylät alkoi halkeilla ja kuivua ja viikossa katosi kaikki, myös jaloista, eikä ole tullut takaisin.

    • tietäjä

      no joo mulla oli hirveesti syylii jalassa ja lisää tulee oon kyl kyllästyny mut eipä sille voi mitää toivon et se lähtisi itsestään mutta ei oo lähteny se ärsyttää joka paikassa kaikki sanoo et se näyttää karmeeltä no niin se onkii mut haluun sen pois. käytin kakki jutut semmonen jännä juttu mut kaksi viikkoo nii ne kaikki oli hävinny ja ei enää häikkää minua.

    • Hellesyylä

      En ikinä mene jalkapohjan syylien poistoon leikattavaksi.

      1. Sattuu puudutus mielettömästi.
      2. Kesällä tehtynä tulehtui pahasti ja valutti mätää.

      No, mökillä puristin mädän pois ja spriillä penslasin. Vasta tuolloin alkoi paraneminen.

    • v*ttuuntunut syyliin

      itselläni on ollut noin vuoden verran noita jalka ja käsi syyliä, kokeiltu werruxinia jo 3 tuubia, ei muuta ole käynyt kun se kova kuori lähtee ja itse syylä jää ihon sisään ja kasvaa uudestaan, sitten se jäädytyshomma ei minkäänlaista tulosta ja vielä joku muukin syylä voide jota semmosesta pienestä pullosta sutimalla levitetään syylään ei vieläkää..., en tiiä sitten minkälaisia toimenpiteitä ne ois jossain sairaalassa poistaa ja minkä hintasta puuhaa.

      • lololololol

        Mulla syylend ei toiminu ollenkaa


    • Syylä-vihaaja

      Olen juuri miettinyt polttoa tai jäädytystä, mutta toimiiko se? Lähteekö syylä sitten vai jatkuuko tuska? Auttakaa, olen saanut jo nimettömästä syylän pois lääkkeillä mutta se tuli takaisin! Sitten minulla on varpaassa yksi ja nyt olen niin kyllästynyt syyliin että menen jäädyttämään sen! Eikä vasta-lauseita!!! Vai eikö se toimi?...

      • .......

        Eikö näitä saa jo apteekista sellaisia välineitä joissa vaikuttaa nestemäinen typpi, jonkunlainen kynä?
        Sitten muodostuu rupi joka irtoaa.


    • Vihdoin syylätön!

      Hei!
      Itse olen kulkenut läpi tämän syylähelvetin ja tuntui ettei mikään auttanut.
      Ensin syyliä oli vain muutama jalassa ja pikkuhiljaa ne kipeytyivät ja estivät kävelemisen. Terveyskeskuksessa ne poltettiin ja tämä keino tuntui tepsivän, vaan ei tepsinyt. Syylät tulivat nopeasti takaisin. Kaikki ilmastointiteipit, Verruxinit, voiteet, Osterivinokkaat, jäädytykset, raaputtelut ja nyppimiset koitin, mutta ilman menestystä. Loppujen lopuksi syylät katosivat jaloista, mutta niitä alkoikin ilmestyä käsiini. Ensin muutama ja määrä kasvoi kuukausissa.. Ensin asia ei liiemmin itseäni haitannut, mutta kavereiden oudoksuvat ja ällöttyneet irvailut saivat minun kiinnittämään asiaan enemmän huomiota. Loppujen lopuksi koulutyö ja sosiaalinen kanssakäyminen jäi taka- alalle ja välttelin mm. kättelemistä ja kirjoittamista muiden silmien edessä. Onneksi vanhempani tajusivat tämän ja aloittivat taas etsimään tietoa paremmista keinoista saada nuo patit katoamaan. Kellään ei tuntunut olevan mitään ns. varmaa keinoa niiden poistoon, kunnes Tampereen Mehiläisessä asialle saatiin vihdoin päätös ja asiaan erikoistunut lääkäri leikkasi käsistäni yhteensä yli 50 syylää pois. Nyt leikkauksesta on hieman alle vuosi ja syylät ovat tipotiessään, jäljellä on vain muutama arpi ja ns. terveet kädet! :) Suosittelen ehdottomasti kääntymään tosiosaajien puoleen jos vain mahdollista, ja kun muu ei auta.
      Anteeksi pitkästä tekstistä, mutta toivon jonkun joka omaa kanssa tämän isonpienen ongelman, saavan tästä apua.

    • ...

      Yli 50 syylää käsistä pois? Huhhuh... Kieltämättä en ois itekkään sinua kahesti kätelly

    • Jokuvaan100 ja 1

      Oon kuullu että perunalla hinkkaamiinen auttaa?? Itse sitä kokeilin, hieman näytti auttavan, mutta syylä pysyi paikallaan :(

    • kiatavi

      Sain tyttäreltäni aikanaan syylät pois vasta kun kuulin osterivinokas nimisistä luontaistuote kapseleista, hänellä molemmissa käsissä yli viiskymmentä syylää ja kaikki maholliset verruksit ja teipit , jäähdytyshoidot ym. kokeiltiin. ennen kuin läks ostereilla pois kivuttomasti ja kokonaan. neljä pakettia soi kahden paketin jälkeen lähti syylät ja varuiks syötiin ne kaks pakettii, suosittelen !

    • Syyläkyylä

      Sama juttu! Ensin oli pieni tynkä ja sitten niitä tuli varpaisiin jalkopohjaan ja varpaiden väliin. Ollaan kokeiltu mm. monia syyläaineita perunajuttuu lihapala yöksi syylän päälle... niitä on monia eikä mikään tehoa!

    • Kolmas kerta toden s

      Itsellä oli suht kookas syylä isovarmaan alla, joka myös kasvoi sisäänpäin. Syylä oli jo niin kookas, että alkoi olla myös huomattavasti ulkoneva ja sen ympärillä oleva iho kuivaa. Hoito alkoi syylän pehmittämisellä eli yöksi etikassa kastettu sipulinpala teipin alle syylän päälle. Aamulla syylä sekä koko varvas oli hyvin pehmeä. Syylä ei pehmeänä ollut enää kosketusarka ja tällöin siitä sai rikottua ihon sen päältä pois. Apuvälineitä tässä toimivat sakset, neula ja pinsetit. Tämän jälkeen noin puolentoista viikon aikana käytin Wartner jäädytyskynää. Aine poltti hyvin syylä kudosta pois ja pikku hiljaa alkoi varpaaseen syntymään kunnon monttu. Koko tämän Wartner hoidon ajan säännöllisesti myös nypin mahdollisimman paljon syyläkudosta pois neulaa ja pinsettejä apuna käyttäen. Hoidon kruunasin vanhemmiltani jääneellä Syylend hapolla (vaikuttava aine muurahaishappo). Lienee aika tuhtia tavaraa, koska ohjeen mukaan laitetaan kerran viikkoon. Noh, minä tietenkin pelaan varman päälle ja laitoin viikossa tätä kahdesti. Viikon jälkeen kraaterissa varpaassani ei näkynyt enää yhtään vaaleaa syyläkudosta eikä sen koommin enää niitä mustia pilkkuja eli syylän juuriakaan. Nyt syylän kraateri on väriltään kauttaaltaan punainen ja vuotaa aika runsaasti kudosnestettä. Nyt vain odotettaan jotta alkaako siihen kasvamaan uutta tervettä ihoa vaiko sitä pirulaista.

    • syylät

      Mulla on jalkapohjassa kanssa syyläongelma ollu reilut puolivuotta. Oon yrittäny vaikka mitä ,yleensä ei oikein tapahdu mitään. Ostin noin kuukausi sitten wartaway liuoksen (Monokloorietikkahappo), ainetta pitäisi ohjeen mukaan laittaa kerran viikkoon. Ekat kaksi kertaa laitoin nii alko mustumaan se kovettunu päkiä. Tänään kuitenkin järkytyin. Otin ensin kovettuneen mustan ihon päkiän päältä pois ja pehmeelle iholle laitoin oikee kunnolla sitä ainetta. Sieltä alkoi tulemaan mustia langanpätkän näkösiä juuria pihalle vaikka kuinka paljo hyi vittu. Toivottavasti lähtee pois...

      • syylänvihaaja

        Tollasii mustii, aika lyhyitä langanpätkiä mäki neulalla mun syylästä kaivelin;( ällöö


      • NypinVerisuonia
        syylänvihaaja kirjoitti:

        Tollasii mustii, aika lyhyitä langanpätkiä mäki neulalla mun syylästä kaivelin;( ällöö

        Langan pätkiä... Hiusverisuonia jotka ruokkivat syylää


    • syylänvihaaja

      Mun syyläongelmat alko kreikan reissussa joskus kolme vuotta sitte. Aluks oli vaa yks, nytte 16... onneks kuitenki jalkapohjassa. No...oon kokeillu verruxia, repi vaa päällisen irti eikä muuten auttanu. Mun vanhemmat ei korvaansa lotkauta vaik jotku ällöt näppylät on vallannu mun jalkapohjat! Pitänee vaan kokeilla teippisysteemiä, ja toivoo et se auttaa:-)

      • Anonyymi

        Tee lastensuojelu ilmoitus, tai mene koulun lääkärille!


      • SYYLÄT ON PERSEETÄ

        Mul oli kerran ainakin 20 syylä pottuvarpaassa ja leikkasin ne saksilla pois....juurineen oli sellaisia mustia ohuita suonia siinä juurissa hyivittu oli oksennus lentää ja ai saatana ku otti kipeää...nyt enää kaks syylää käsis ja yks jalas....HUH!


    • pikaliima voitelu

      Tässä yks tapa poistaa isohko syylä jalkapohjasta .Pikalimalla poistuu syylä kolmessa viikossa kun ensiksi on ihoa ohentanut ja sen jälkeen antaa pikaliiman kuivaa aavistuksen syylää isommalta alueelta . Heti kun alkaa kovettunut liimattu iho halkeilla pieni hionta jotta iho aavistuksen ohentuu ja uusi liiman käsittely.
      Syylä ei tunnu kipeältä , mutta joka kerta kun ohentaa syylää se nousee ja lopussa irtoo kaapasulla kivuttomasti.
      Itse käytin syyend ,ei auttanut . ilmastointiteippi ei auttanut.
      Liimalla poistamisen helppous, ja kustannus 4€

    • Lähtee ihan kohta

      Mulla on nyt syylä jalkapohjassa mutta kun laitoin kerran sitä niin yhessä viikossa on pienentynyt siis laitoin apteekista ostettua wartawayta kannattaa kokeilla

    • onneton tanssitaitur

      Myös mulla on tollanen syyläongelma jalkapohjassa. Syylä on päkiäalueella ja sisäänkasvanut. Aluksi se ei haitannut yhtään mitä nyt nk.kauneusvirhe oli mutta ei se haitannut. Syylä on ollut nyt kohta n7 vuotta eikä ole siis hävinnyt. Nyt syylä on kasvanut ja on erittäin kivulias enkä pysty astumaan kunnolla jalan päkiälle. Kävelystä tulee tuskaa mutta tanssista puhumattakaan... Olis vanhojen tanssit parin kuukauden päästä mutta syylän takia en pysty vaivattomasti jalalla astumaan.
      Sitä watner jäädytyskynää on viimeisemmäksi tullut kokeiltua. Muutti syylän mustaksi ja ohut kerros ihoa lähti päältä pois mutta mitä nyt teen? Wartner ei auttanut ja vanhojen tansseihin pitäisi pystyä harjoittelemaan... Lääkäriin jäädytykseen, polttoon vai mitä pitäisi kokeilla?
      Ja jos lääkäri jäädyttää niin paraneeko jalka tanssi kuntoon? Olis todella hienoa jos joku osaisi neuvoa.

    • Syylistäeroonpäässyt

      Kokeilin kaikkia itse hoito ohjeita ja syylä ei lähtenyt. Halusin kuitenkin eroon niistä kun oli tarkotus mennä jalka hoitoon kesällä:) joten ostin kokeiluun wartnerin syyläkynän mulla se toimi. Käytin sitä muutaman hoitojakson ja huomasin joka kerta sen pienentyvän ja viilasin aina ennen uutta jaksoa kuolleen ihon pois. Lopulta iho on parantunut kokonaan kun malttoi jättää sen rauhaan hoidon jälkeen :)

    • 30euroaMopenPer

      Bevitamed syylänpoistaja ei ainakaan tehoa. Bevitamed syylänpoistajassa jäädytetään ensin metallitappi, jonka sitten pitäisi jäädyttää syylä.

      Dimetyylieetterin ja propaanipitoisen jäädytysaineen pitäisi saavuttaa - 50 C lämpötila: http://www.syylend.fi/tietoa-syylista/syylan-poisto/ , mutta Bevitamed syylänpoistaja ei tosiaakaan jäähtynyt niin kylmäksi. Suuri osa jäähdytyksestä menee tölkin jäähdyttämiseen ja se metallinen jäädytyskärki saattaa olla muutaman asteen tölkkiä kylmempi.

      Oman kokemuksen perusteella suosittelen syylien kotihoitoon muita iholle levitettäviä voiteita ja nesteitä. Jäädytyshoito on nopea, varma ja tehokas, mutta vain nestetypellä, jonka hoidon tekee ihotautilääkäri.

    • Syyläricity

      Jos hävettää olla muiden lähenmä ilman sukkia kun on muutama syylä jalassa niin näkisitte mun syylät jalkapohjissa, järkyttyisitte koska ette ole ikinä nähneet niitä niin paljon ja vielä sen kokoisia mitä ne on.

    • Tuppo

      Enoni kertoi että sai oman syylänsä pois otsastaan, laittamalla virtsaa pumpuliin. Pumpuli laastarilla tai teipillä yöksi kiinni otsaan. Pääsi syylästä eroon!? Itse en tuota käyttäisi

    • MochaSquare

      Itselläni on pieni syylä jalkapohjassa.
      Ei ole koholla mutta näkyy rosoisuutta ja siinä on niitä pieniä mustia pisteitä (suonistoa?).
      On ollut jo tosi pitkään eikä ole levinnyt onneksi. Huh! :D
      Nyt ajattelin kokeilla sellaista hoitoa että ensin hion syylää reippaasti raspilla ja sitten päälle teepuuöljyä (kotona minipullo aknen takia).
      Ja lopuksi päälle pala lasikuituteipiä koska siinä vahva liimapinta niin pysyy paikallaan. :)
      Katotaan alkaako edes pienenemään!

    • Seppopoika

      Tuo pieraisu on kyllä hyvä konsti, ainoa vaan että polttelu on valtava, mutta syylä kyllä putoaa hetkessä pois.

    • Kokemus1

      Joo kannattaa piaraista syylään aina iltaisin jos mahdollista, pieruissa on metaania joka tuhoaa syylän, noin viikossa katoaa kun joka yö pieraisee syylään.

    • Poltin syylät wikipedian "syylä" keskustelupalstalla mainitulla tavalla: Työnnetään neula niin syvälle kuin vain voi (ainaakin 5 mm) syylään, kuumennetaan neula tulitikulla punahehkuun, purraan hammasta ja otetaan neula pois kun se on jäähtynyt. Kuuma neula polttaa syylän juuret, voi tulla 2.asteen palovamman tapainen blisteri. Toistetaan tarvittaessa. Apteekista saatavalla Salisyylihapolla voi syylän merkata ja puuduttaa.

    • Kokeiltu_äsken

      Ei todennäköisesti tarvitse tai kannata ryhtyä mihinkään ihme hoitoihin, kun ratkaisu on yksinkertainen. Helpoin, joskaan ei halvin tapa lienee ostaa apteekista Verruxinia geelimuodossa, sinkkipastaa ja vaikka Micropore-teippiä. Verruxin ja sinkkipasta maksavat yhdessä varmaankin noin 15-20 euroa, Micropore-teippi muutaman euron. Tällä reseptillä isovarpaan pohjassa ollut syylä katosi vajaassa kolmessa viikossa.
      Käytännössä hoito tapahtuu siten, että pumpulipuikolla levitetään syylän ympärille puikon levyinen, ohut kerros sinkkipastaa tervettä ihoa suojaamaan. Sen jälkeen varsinaisen syylän päälle levitetään saman puikon toisella päällä Verruxinia ohuehko kerros. Lopputuloksen annetaan olla 30-60 minuuttia kiireestä riippuen, jonka jälkeen koko setin päälle laitetaan esimerkiksi Micropore-teippiä, jotta voi laittaa sukat jalkaan ja jatkaa elämää. Sukkien käyttöä ja pidempää kävelyä ajatellen kannattaa tuohon päälle laittaa vielä euron pari maksavaa, halvinta urheiluteippiä, joka tarttuu sukkiin Micropore-teippiä vähemmän. Urheiluteippi ei tosin itsenäisesti riitä ainoaksi teipiksi, koska tarttuvuus ihoon on hyvin erilainen verrattuna vaikkapa Micropore-teippiin.
      Hoito toistettiin käytännössä päivittäin, harvohkoin aamuin illoin ja toisinaan vain parin päivän välein. Syylästä irtosi aina toisinaan jonkinmoinen kerros ja vajaan kolmen viikon jälkeen ilmeisesti koko syylä. Lopputulos jää nähtäväksi (=tarviiko hoitoa jatkaa), mutta syylän sijaan jalassa on nyt matalahko valkoinen, terveen näköinen kuoppa. Mitään verelle hiomisia tai muuta ei hoidossa tarvittu toisin kuin Verruxinin ohjeissa kerrotaan. Toki syylää on hyvä ohentaa sen mitä pystyy, tässä tapauksessa siihen riitti hammasvälien puhdistamiseen tarkoitettu kertakäyttöinen, karhea, kuminen tikku, joita sattui talosta löytymään, jolla irronneen kerroksen sai tökittyä irti täysin kivuttomasti aina ennen uuden Verruxin-annoksen laittamista. Seisomatyö ei vaikuttanut hoitoon ainakaan negatiivisesti.

    • 747kt

      Mulla on varpaassa kaksi syylää. Hoito on just meneillään. Muualla kehossa ei ole syyliä. Sitä vaan, että voiko se syylä sieltä varpaasta tarttua seksin välityksellä? Ja entä kun olen ne syylät saanut pois hoidettua varpaasta, niin voiko sitten enää olla mahdollisutta, että syylä tarttuu seksin kautta?

    • VoccaToimii

      Luontaistuotekaupasta tai hyllyltä Vocca syylänpoistoon neste. Tehoaa varmasti eikä kipua kuten ne "liimat" yms.

    • 747kt

      Eli kokemusta on Voccasta, lähtee syylät jalasta? Näyttää olevan ihan nestettä pullossa. Nestettä suoraan syylään vai miten?

      • 1601

        Sain Madeiralla eräästä jalkahoitolasta oivan vinkin. Minulla oli isot kovettumasyylät (aivan kuin kraaterit) molemmissa jalkapohjissa. Kehotettiin käyttämään banaaninkuorta! Olen nyt hieman toista viikkoa hieronut banaaninkuorta- valkoista puolta - syyliin aamuin illoin. Saunassa olen sitten vielä lisäksi raspilla hieronut kovettumista irtoavaa osaa. Toisesta jalasta kovettuma ja syylä on lähes hävinnyt, toisessa vielä vähän jäljellä. Kokeilkaapa tätä!


    • Anonyymi

      Itelläni on valtava syylä kädessä ei mitkään keinot tunnu auttavan ja kaikki kaveritkin ällöksyy syylää onks jotain konstii mitä vois koittaa?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5790
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3667
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      227
      1921
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1772
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1222
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1177
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      290
      955
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      50
      948
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe