Salisyylilaastari syylään toimii

itseoppinu puoskari

Miksi pelleillään kaikenlaisilla ilmanvaihtoteipeillä selvässä asiassa. Minulla oli muinoin markka-aikana markan kokoisella alueella jalassa päkiässä syylärykelmä. Oli pitkään. Yritin eri tavoin, jopa juottimella polttaen niitä siitä kurittaa pois. Lähtivät kertakäsittelyllä salisyylilaastarilla. Samalla tavalla lähti etusormen kynnen vierestä todella hankalasta paikasta vuosien syyläriesa. Yksi pieni murunen salisyylilaastaria hautoi sen valkoiseksi. Kuivui hiiteen ja kynnen reuna on ollut aivan virheetön varmaan jo kymmenen vuotta. Eli hävisi juurineen.

Eli kunnollista tuotetta riesaan eikä mitään pelleilyä.

1

5525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikään ei auta

      Itsekin ainakin 10 vuotta taistellut yhden jalassa olevan syylän kanssa. Levinnyt se ei ole mihinkään muualle, yksi itsepäinen syylä vaan siinä jöpöttää. Ei ole auttanut Verruxinit geelinä eikä liuoksena, ei ilmastointiteippi, ei jäädyttämiset, eikä niin mitkään. Aina puuskittain olen innostunut ehkä korkeintaan 4-6kk kerrallaan taistelemaan sen poistamisessa ja into laantuu kun ei niin mitään muutosta tapahdu. Hiomalla ja raapimalla se pienenee hetkellisesti muttei poista ongelmaa.

      Salisyylilaastariakin kokeilin ehkä vuosi sitten, siihenkin into laantui vaikka syylä pehmeni ja näyttikin hetkellisesti häviävän mutta tuli taas takaisin. Säikähdin kyllä vähän aluksi, kun tuntui pehmentävän niin paljon myös ympäröivää ihoa vaikka laastarista teinkin juuri syylän kokoisen palan ja iholaastaria pitämään sitä paikallaan.

      Nyt taas uutta kokeilua laastarin kanssa, kun on vaikuttanut ainoalta hoitokeinolta joka ehkä saattaisi jopa toimia. Saa nähä kauanko tässä jaksaa joka ilta ja suihkun jälkee ruveta rääppimään...

      Kauanko sinä käytit laastaria, että syylät oli kokonaan pois?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1382
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      771
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      647
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe