Olen alle 3-kymppinen mies. Vaimon kanssa ollaan pidetty yhtä 9 vuotta, josta vuosi naimisissa. Minulla vakituinen työ, vaimo tekee pätkää, oma (pankin)auto, ostettiin juuri oma asunto, velkaa riittävästi seuraavillekin sukupolville. Hyvin siis asiat hallussa.
Vaimo kovassa vauvakuumeessa, itse jotenkin arastelen ryhtyä isäksi. Ehkä se on se vapauden menetys kun pelottaa, vaikka en nytkään ole kova menemään.Kertokaa millä tavalla se "normaali" elämä tulee muuttumaan lapsen myötä, miten käy parisuhteen vai muuttuuko mikään kuitenkaan. Ja olenko ainoa, joka jännittää isäksi ryhtymistä.
Vaimo kovassa vauvakuumeessa, itse jotenkin arastelen ryhtyä isäksi. Ehkä se on se vapauden menetys kun pelottaa, vaikka en nytkään ole kova menemään.Kertokaa millä tavalla se "normaali" elämä tulee muuttumaan lapsen myötä, miten käy parisuhteen vai muuttuuko mikään kuitenkaan. Ja olenko ainoa, joka jännittää isäksi ryhtymistä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä se elämä lapsen myötä muuttuu, eikä edes kovin vähän.
Aika pitkälti nuo muutokset riippuvat kuitenkin puolisosta (ja itsestäkin tietty). Osa äideistä on sellaisia, jotka alkavat elämään vain ja ainoastaan vauvalle... tällöin parisuhde väkisinkin kärsii ja todennäköisesti kaatuu ajanmittaan. Suurin osa äideistä on onneksi niitä, jotka ymmärtävät että lapsi on yhteinen ja he tajuavat antaa vastuuta ja valtaa myös miehilleen. Kun homma toimii, niin äiti ja isä hoitavat yhdessä vauvaa ja heillä on tällöin myös voimia hoitaa välillä toisiaan.
Usein käy kyllä niinkin että isä ei sytykään lapsen hoitamisesta ja alkaa viettämään aikaa kodin ulkopuolella yhä enenevissä määrin. Ja jälleen ongelmia syntyy.
Itselläni on 1v9kk ikäinen tyttö. Muutoksia elämässäni verrattuna entiseen: äkkilähdöt jääneet, kiinnostus ryyppäämiseen vähentynyt, osa kavereista jäänyt taka-alalle (liittyen varmaan tuohon ryyppäämiseen), elämä tuntuu jotenkin loksahtaneen paikalleen... eräänlainen kaukokaipuu on kadonnut, seksielämä on vähentynyt hieman (ei dramaattisesti... saattaa johtua myös muista syistä), perinteisten juhlapyhien viettäminen on mukavampaa.
Yhteenvetona voisin sanoa että lapsen tuoma vastuu on ollut isompi ja kaikkivaltaisempi kuin osasin odottaakaan. Lapsi tulee otetuksi huomioon miltei kaikessa mitä teen. Toisaalta ne hetket joita on saanut kokea lapsen kanssa, ovat olleet odotettuakin mukavempia. Itse olen jälkikäteen ajatellen tyytyväinen, että olen isyyteen ryhtynyt. Plussia on enemmän.
Hommaa kannattaa pohtia tarkkaan. Lapsi tarjoaa uskomattoman upeita kokemuksia ja syviä tunteita, mutta toisaalta rajoittaa tietynlaista vapautta ja langettaa elinikäisen vastuun ja huolen. Siinäpä kaksiteräinen miekka.
Menin naimisiin ja vaimo halusi lasta, mutta olin löytänyt toisen. Eli vaimo tuli raskaaksi, vaikkapa rakastin toista. Nyt meillä on Vantaalla 2,7 vuotias poika. Olen sille toiselle tuottanut uskomattomasti paljon kipua ja kärsimystä. Vaimo ei tietoinen koko jutusta, mutta silti olen kaikki päivät sen toisen kanssa ja olen luvannut ensi vuonna korjata asian. Me hankitaan rakkaudestamme lapsi!
Kun tuntuu, että elämä on siinä vaiheessa että lapsia voisi tulla niin siitä vaan.
Kyllä isänkin tulee hoitaa lasta (se on se pienemmän riesan tie).
on pienikin miinus asiasta mielessä, niin ei. Ehdottomasti ei. Toisen mieliksi tai perherauhan säilyttämiseksi ei kannata lasta alkaa tekemään. Joten vaimossa jylläävä vauvakuume on yksinään huono syy alkaa isäksi.
Suuret velat niskassa ei myöskaan tilannetta ainakaan helpota.
Kerronpa tähän loppuun oman tarinani, referoituna.
Alkuun lähtö oli aivan sama kuin teillä nyt. Olin 28 vuotias ja vaimo kolme vuotta nuorempi. Ja sitä vauvahöpinää, sitä sain kuulla häitten jälkeen katkeamattoman nauhana. Milloin oli joku töistä saanut vauvan tai sitten joku ystävätär. Vaimo juoksi joka ikistä vauvaa katsomaan, jonka äidin edes jotenkin tunsi. Mutta isän rooli ei minua kiinnostanut.
No erohan siitä sitten lopulta tuli. Löysin toisen. Hieman asiallisemmin perillisiin suhtautuvan, muutaman vuoden itseäni vanhemman, ihanan naisen.
Pian löysi exäkin uuden miehen, joka vielä täytti hänen AINOAN unelmansa lapsesta, näin hän sen minulle määritteli aikoinaan. Mies vaan oli täysi alkoholisti. Ero tuli siitäkin ja kuulin muutama kuukausi sitten, oltuamme lähes 10 vuotta erossa, että exä ei ole löytänyt paikkaa maailmassa, jossa olisi onnellinen. Koko ajan puuttuu jotain. Siis siitä huolimatta että hänellä on jo se kauan kaivattu lapsi. Suhteet eivät onnistu ja elämästä puuttuu se jokin.
On olemassa ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä he haluavat. Eivätkä ole kuin hetken tyytyväisiä saatuaan mitä tahtovat. Nälkä kasvaa syödessä. Toivottavasti ette kuulu samaan ryhmään.
Ai niin, nykyisen vaimoni kanssa minulla on poika. Minua se ei ahdistanut ollenkaan tulla isäksi hänen kanssaan. Tästäkin voit jotain ymmärtää, tai olla ymmärtämättä...
Siis voi jumalauta mitä juttuja. Sä tuut tänne syyllistämään ihan pokkana sun vaimoas joka halusi muksun sun kanssa. Kyl sen täytyy olla paha ihminen. Sitten menit laittamaan seuraavan paksuks kuitenkin. aika surkuhupaisaa joidenkin elämä, ei hyvää päivää.
onhan miehellä yhtälainen oikeus valita lapsensa toinen vanhempi kuten naisellakin on.
Ihanaa että olet onnellinen nyt ja sinulla kuitenkin on lapsi. Toisessa vaimossasi sitten oli sitä jotain, mitä ekassa ei ollut. Turha sitä onkin elämäänsä pilata naisen kanssa, jota ei halua. Vastuusi kannoit hienosti. Lapsi vielä ensimmäiseen liittoosi etkä olisi koskaan pystynyt perustamaan perhettä kenenkään muun kanssa. Sitähän elatusvelvollisen elämä Suomessa on!!
Tyypillinen katkeran naisen kommentti sinulla. Ei miehen ole mikään pakko suostua lapseen, kuten ei naisenkaan ole! Koska lainsäädäntö on antanut rajattomat vapaudet naisen päättää omasta ruumiistaan, miehen on pidettävä omasta edustaan huoli ennen kuin naiselle tulee mitään päätettävää!!
Sen teki nimimerkki mies, ja ihan oikein teki.
Musta tuntu ihan samalta ennen.Olin 28v ja vaimo 26v ja sitä vauva-marinaa kesti.En ollut ajatellut koskaan olevani mitään isä-tyyppiä, mutta aikani marinaa kuunneltuani sanoin, että ok, kai se pitää lapsi saada...
Raskauden aikana en ollut kiinnostunut koko asiasta... tai silleen hmm--- ja jaa---linjalla.Vaimo hössötti asialla ihan tarpeeks.
Kunnes sitten kun tämä pieni ihminen, omaa lihaa ja verta, pienet nyrkit ja viaton katse oli siinä sylissä niin ei sitä tunnetta voi kuvailla.Siinä hetkessä olin myyty...
ja siitä alkoi meikäläisen vauvahössötys ja se pani vaimonkin ihmettelemään.Nyt en tuota 2-vuotiasta nappulaa antaisi pois ja voishan sitä vielä tytönkin haluta...
Onnea vain!
Isyyttä ja pienen lapsen kanssa (OMAN)yhdessäoloa ja hetkiä ei voita mikään!(ei etes sekstailu)
kirjoittelee täällä vajaa viisi aamuyöllä, kun muuta elämää ei enää ole.
Mahtaa olla onnea...
Sanoit että tulit myytyksi kun näit oman veren ja lihan. Mun kumppanilla on lapsi. Vaikkapa hän ei, sanojensa mukaan, rakasta sitä naista, kiitos sille lapselle, se nainen saa kaiken. Nyt hän yhtäkkiä häipyi sen kanssa 3 vkoksi lomalle ja edellisenä iltana sanoi että kovin huono olo ja seuraavan että vkon verran sairaslomaa.
Sä et kuvittele kuinka paha olo on minulla. Eli lapsensa takia hänen on valmis menemään ja olemaan sen naisen kanssa ja varmasti naiikin sitä. Nyt hän ei soita eikä vast viesteihin. Ennen sitä olin unelmansa nainen, lupasi minulle olla ehdottomasti uskollinen s.t. ettei petä minua toisen kanssa. Oltiin kaikki päivät yhdessämme, kävelimme aina käsi kätessämme, myös kahviloissa pitimme toisiamme kätestämme.
Olen aina sanonut, että se olisi lapseni joka olisi hänelle rakkain ja sylissään. Nyt hän ei ole uskaltanut minut panna raskaaksi koska täytyy vielä toista hoivata. Helmikuuhun on lupamalla luvannut lapsen tekemisen, mutta lähteekö hän sen naisen ja lpasen luota?
Ymnmärrän hyvin tunteesi. Tästä voikin vetää sen johtopäätöksen, että lasten tekemisen kanssa ja siihen suostumisen kanssa on oltava erittäin tarkkana. Elämä ei palaa koskaan enää entiselleen lapsen jälkeen. Ei hyvässä eikä pahassa!
Vanhana vitsinä puhutaan aina naisen biologisesta kellosta, ehkä siinä on kuitenkin jotain perääkin! Itselläni loppui vauvakuumeet oman esikoisen jälkeen,eikä tämä tarkoita ettenkö olisi nauttinut vauva-ajasta. Lapsi oli pienenäkin varsinainen aurinko (ja on toki sitä edelleen). Itseasiassa nautin erittäin paljon tuosta ajasta ja olin siinäkin mielessä etuoikeutettu, että saatoin olla haluamani ajan kotona). Omalla kohdallani se yksi lapsi riitti tyydyttämään hoivailun tarpeeni.
Ehkä mieheni on tullut tämän asian kanssa vähän jälkijunassa ja siksi olenkin joskus miettinyt, tuliko hän isäksi liian aikaisin(?). En tarkoita, etteikö hän hoitaisi isän tehtäväänsä hienosti ja harrastaisi lapsen kanssa jne. Kuitenkin jotenkin tuntuu, että isän roolin ottaminen ei ollut hänelle yhtä helppoa ja luontevaa, kuin äidin rooli minulle. (tässä vaiheessa, joku lisää keskusteluun lätinät biologiasta jne.). Mutta luulen, että kuitenkin kyse oli siitä, että ehkä hän olisi halunnut "turvata" muut asiat (asuntovelka, työ) ennen lasta paremmin. Onhan monella miehellä sisäsyntyinen tarve antaa perheelleen parastaan, mikä joillakin miehillä heijastuu liialliseen työn tekoon... Nähdään, että materiaalinen hyvinvointi on tärkeämpää kuin tunneilmasto kotona. Vaikka jokainen tietää ihan maalaisjärjellä tai kasvatuspsykologian perustein, että turvallisuuden tunne on lapselle tärkein. Ehkä äiti ajattelee (ja kokee) perheen tilanteen turvalliseksi lapselle, mutta isä ei koe samoin, kun voi olla stressiä (velat, työpaineet). Isällä on monesti valtava tarve kantaa vastuu koko perheen hyvinvoinnista (liikaakin). Tämä ristiriita ei ehkä tunnu vakavasti otettavalta, mutta..
Mistäkö tämän tiedän? Siitä, että meillä maailman ihanin lapsukainen joutui todistamaan vanhempiensa eron. Jälkeenpäin ajatellen se toisen vastaus vauvakysymykseen: "Oletko nyt ihan varma?", ei ollutkaan 100 prosenttisesti: "Kyllä"... Vaan olisi pitänyt nähdä myös rivien välistä, se suoranainen pelko ottaa lapsen kokoinen vastuu.
Joten sinä mies, joka yhtään emmit lapsikysymystä: Odota vielä! Vaikka rakastaisit puolisoasi miten paljon tahansa, mutta jokin asia tuntuu vain jotenkin epämääräisesti vaivaavan, niin älä tee lapsia "naisen mieliksi". Lapset ansaitsevat molemmat vanhemmat, jotka ovat 100 % valmiita vanhemmiksi.
Kannattaa miettiä esim. jos työhön liittyy sellaisia tekijöitä, jotka vievät voimavarojasi kohtuuttomasti... Ei stressiä ainakaan paranna pieni nyytti, joka voi huutaa yötäpäivää pahimmillaan. Toki on myös vauvoja, jotka nukkuvat yöt läpeensä jo pienestä pitäen... Silti kaikki pienet ihmistaimet vaativat ennen kaikkea aikaa ja panostusta molemmilta vanhemmiltaan. Sen suloisimmankin aurinkovauvan kanssa voi olla välillä tosi väsynyt (mutta silti onnellinen!).
Ei äiti voi ryhtyä isäksi tai isä äidiksi lapselle. Siihen tarvitaan molempia (enkä tarkoita, että yksinhuoltajat olisivat jotenkin toisarvoisia kasvattajia. Heillä on varmasti ollut perustellut syyt kasvattaa lapsiaan muualla kuin biologisten vanhempien muodostamassa ydinperheessä) tai ainakin siihen tulisi antaa lapselle mahdollisuus!!! Lapselta ei kysytä haluaako hän syntyä tänne vai ei. Ja kuitenkin hänen tulee elää sitä elämää mihin hän on syntynyt, kunnes hän on riittävän iso valitakseen itse elämänsä suunnan.
Joten hatun nosto kaikille niille tuleville äideille ja isille, jotka miettivät vanhemmuuden aloitusajankohtaa.
ps. omalla kohdalla äitiys oli helppoa ja luontevaa (olin halunnut omaa lasta jo yli 13 vuotta ennen äitiyttä), sekä olin myös ollut lapsenvahtina rasavilleillekin, joten tiesin mitä on edessä. Silti se ei riittänyt, kun toinen osapuoli ei ollut yhtä valmis. Joten vastaavia "turhia" eroja välttääksenne ODOTTAKAA, että molemmista OIKEASTI tuntuu siltä, että lapsi/lapsia saa tulla.
Jälkiviisaus tyhmin "viisaus"!!!
ps2. rakastaa voi vielä eron jälkeenkin, mutta silloin asiat ovat jo kehittyneet pisteeseen, josta ei tunnu olevan paluuta.
Hei!
Hyviä kommentteja olet saanut, mutta tähän vielä vähän naisnäkökulmaa: ota tosissasi se vaimon biologinen kello. Jos hän on samanikäinen kuin sinä, on jo 30 kun synnyttää, vaikka teillä tärppäisikin heti. Eikä valitettavasti lapsikaan tule aina heti, kun tilataan, vaan hoidoissa voi vierähtää monta vuottakin. Naisen hedelmällinen ikä on selvästi lyhyempi kuin miehen - vaikka eihän teillä vielä mikään hirrrveä kiire olekaan. Kuulostaa vain siltä, että elämänne on muuten sillä tavalla sitoutunutta ja mallillaan, että ei ehkä ole syytä lykätäkään lapsen tuloa?
Ja kannattaa tietysti etukäteen jutella paljon parisuhteesta ja siitä, millaista elämää toivotte sitten, kun lapsi on syntynyt. Miten seksi, parisuhde, omat harrastukset, iltamenot. Löytyykö sukulaisista ja ystävistä lapsenhoitoapua. Aikooko vaimo yhä olla myös vaimo eikä pelkästään vauvanne äiti. Ja niin edelleen. Selvittäkää asioita niin paljon kuin mahdollista ennen kuin olette siinä tilanteessa (yllätyksiltä ei varmaan voi välttyä).
Minun miestänikin hirvitti aluksi, mutta nyt viikko ennen laskettua aikaa juttelee vatsalle jo hyvin sujuvasti ja miettii vauvan kanssa tehtäviä mukavia juttuja :)
älkää mitään kiljuvia vauvoja tänne hommatko.. hullun hommaa! eläkää vapaana ja viriilinä ennemmin !!!! nim. Born to be free m-34