Tukiverkosto olematon

Lisänä vielä, että olen parikymppinen nuori nainen ja elämä ainakin pitäisi olla vielä edessä. Mutta tätä menoa en tosiaankaan tiedä onko. :(

Hakeudu johonkin opiskelijaharrastusporukaan. Opiskelijajärjestöön tms.

Hakeudun opiskelijoiden mielenterveydepalveluihin, pyri psykologille, keskusteluapuuan , psykoterapiaan.

Ja jos menee pahaksi niin hanki sairauslomaa.

Voit myös yrittää pyrkiä ammatilliseen kuntoutukseen, jos ei oikein suju.

Onko sinulla siis minkäänlaisia kavereita tai miesystävää? Entä onko sinulla jonkinlaisia harrastuksia? Mitä vain, josta saisi kontaktia ihmismassoihin. Itse olen reilu parikymppinen mies siis ja hyvin yksinäinen myös mutta en koskaan kuitenkaan halua olla epätoivoinen.

Opiskelen kuntoutusalalla ja tässä tulee nähtyä paljon ihmisiä päivän mittaan. Kontakteja on, mutta ei mitään syvällisempää. Erakko en ole koskaan ollut ja elämäni on hyvin aktiivista. Harrastan paljon liikuntaa, sillä se on yksi oleisimmista osista tällä alalla. Nautin harrastuksestani, sillä siitä saa virtaa ja pitäähän se mielen jotenkuten tasapainossa, mutta se ei vaan tunnu riittävän.. Jotain muutakin tässä kaivataan.
Uskon masennukseni johtuvan siitä, että olen joutunut pitämään asioita pitkään sisälläni. Vanhempani, sisarukseni ja paras ystäväni ovat olleet tietoisia olotilastani ja ongelmistani. En ole heidän kanssaan halunnut siitä kuitenkaan paljoa spekuloida ja keskustelut tuntuvat aina saavan niin vaivautuneen käänteen. Tunnen itseni vain taakaksi. Minulla on aina ollut suuri tarve suojella läheisiäni ongelmiltani. En halua, että he murehtisivat asioitani.
Koulukavereita kyllä löytyy täältä (hyvä porukka onkin), mutta heille on mahdotonta puhua lamaantuneesta olotilanteestani. Olen opettajalleni asiasta kertonut. Kovin ymmärtäväinen on ollut, mutta olen huomannut hänen suhtautuvan minuun jotenkin varauksella kertomani jälkeen.
Onko miesystävää? Kumpa olisikin. En ole pahemmin kokenut rakkautta elämässäni. Minulla onkin kokoa ajan sellainen olo, että jotain puuttuu. Olen vakuuttunut, että se on rakkaus.

Eli onneksi elämässäsi on lähes kaikipuolin kaikki muu kunnossa, ettei sentään mitään ns. syvään kuoppaan ole pudottu. Se on enemmän kuin hyvä! Eli kirjoituksestasi päätellen, koet itsesi yksinäiseksi siksi koska et ole oikein sujut itsesi kanssa, jos voin sanoa noin? Sinun pitäisi siis saada ensin oma itsesi sisäisesti kuntoon ennen kuin voit jatkaa elämääsi paremmalla mielellä. Ja jos miesystävää haluaisit elämääsi, se sinun on itse päätettävä minkälainen haluat hänen olevan ja yritettävä löytää sellainen, jolle voit puhua avoimesti. Se voi ehkä olla vaikeaa tässä maailmassa, jossa enemmän tai vähemmän yritetään olla jotain "tiettyä". Minä vaikka olen yksinäinen, rakkautta ei ole ollut, työtä on tullut tehtyä ja rahaa on, kaikki siis muuten OK, minä en ole koskaan ottanut siitä mitään huolia itseeni mutta kyllä toki tiedän, että kaikki eivät ole minä. Onko sinulla sitten jonkinlainen ajatus millä voisit mahdollisesti löytää miesystävän? Kun ihmismassoissa liikut paljon, eikö sinulla olisi jonkinlainen ajatus asiasta, minkälainen vain?

Kyllä jonkinlainen ajatus piilee takaraivossa... Ongelma on vain se, että olen melko epävarma itsestäni (etenkin miesten suhteen) ja itseluottamus on melko heikkoa. Pelkään myös itse tulevani torjutuksi tai että mies pettää luottamukseni. En edes tiedä, mistä nämä ajatukset voisivat olla peräisin. Mitä olen kuullut itsestäni puhuttavan, ottajia kyllä olisi. Olen saanut kehuja niin luonteestani kuin ulkonäöstänikin ( kaunis, kuulemma). Mutta silti vähättelen itseäni ja ajattelen etteivät he voi olla tosissaan. Menen siis todella hämilleni. Joskus mietin, puhutaanko minusta selän takana negatiivista. Olen aivan liian vaatimaton itseni suhteen ja vähättelen kaikkea osaamistani ja päähäni on sinkoutunut ajatus, että muut osaavat asioita minua paremmin. Olen kai jotenkin vainoharhainen...
Olenkin ajatellut usein, etten ehkä ansaitse onnea tai ylipäänsä rakkautta. En ymmärrä, miksi ajattelen näin. :'(

Se voi olla vaikeaa olla varma itsestään jos sellainen asia itsestään puuttuu mutta et voi ajatella ettet muka ansaitsisi onnea ja rakkautta koska se ei ole totta. Kuten muut ovat sanoneet, olet luonteeltasi hyvä ja ulkonäöltäsi kaunis ja en todellakaan usko, että he ovat väärässä. Itse olen tykännyt omillani elämisestä mutta olen nyt vihdoin alkanut ajattelemaan pitäisikö alkaa etsimään kenties kumppania itselleen, jonka kanssa voisi alkaa elämään. Ja vaikka tiedän, että monen mielestä minunkin tilanteeni on omituinen, että reilu parikymppisenä tälläinen asia vasta tulee mieleen, olen silti liikkeellä positiivisin mielin. Minullakin on pienenä ollut pelokas ja huono itsetunto ja siksi varmaankin olen oppinut tulemaan omillani mutta jos aion löytää naisen, onka kanssa alkaisin elämään, olen sitä mieltä, että siihen on vain uskaltauduttava ja luottettava itseensä. Ei kai se muuten tule onnistumaan. Tilanteeni on siis minulla myös aika erikoinen mutta olen varma, että epätoivo ei ole siihen mikään ratkaisu ja toivon todella, että sinä myös pystyisit ajattelemaan niin. Sinä ansaitset onnen ja rakkauden, olen varma siitä!