Nuoret älkää ottako lainaa

Nuoret älkää ottako lainaa. Se on varmin keino pilata elämänsä. Edellisessä ammatissa näin näitä kohtaloita aivan riittävästi.

80-luvun lopun edellisen asuntokuplan aikana velkaa ottaneita näkee edelleen paljon. Suurin osa terveytensä ja kaiken omaisuutensa menettäneinä.
15848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Aivan! Asukaa vuokralla. Vuokrien nousu on maltillista. Viime vuodesta ei ole nousua kuin 5%. Vuosittaisella nousulla vuokran tuplaantumiseen ei mene montakaan vuotta.

Näin vuokraisäntänä minua miellyttää ihmisten velan välttely. Vuokralaiset maksavat omistamani asuntojen lainanhoitokulut, vastikkeet ja korjaukset, lisäksi he maksavat mukavan siivun vielä päälle riihikuivaa käteista. Sitten kun he ovat kertaalleen maksaneet koko asunnon hinnan minulle, he alkavat maksamaan sitä toista kertaa ja hyvässä lykyssä vielä kolmannenkin kerran. Rahat saatuani myyn asunnon pois hyvällä voitolla ja saan siis neljännekin kerran asunnon hinnan itselleni. Voitoista maksetaan veroa, mutta koroista, vastikkeista, korjauksista saa tehdä mojovat vähennykset.

Siis nuoret, välttäkää asuntovelkaa, lompakkooni mahtuu vielä lisää, jos oikein tunkee!

Äänestä

mä otin heti nuorena hirveen asuntolainan ja aloin maksaa sitä pois.
Nyt 20 vuotta aikaa menneenä asunnon arvo on noussu kolminkertaikseksi ja asuntolaina on maksettu pois.

nyt maksan vaan sähköstä ja vedestä. asunto on maksettu ja lainaa ei ole ollenkaan. olen nähnyt noi kaikki 90-luvun kauheat lama-ajat yms... älkää niistä välittäkö kun talous heittelee niin se heittelee kaikilla.

joo siis nuoret ottakaa vaan lainaa !

Äänestä

Lainaa voi (ja kannattaa) ottaa, kun/jos tietää, mitä tekee. Asuntolaina on ihan järkevä, vuokra-asuminen on todella kallista, eikä saa verovähennyksiä.

Vuokra-asuntoihin tulee täsmälleen samat remontit, kuin omistusasuntoihinkin. Omistussuhde ei vaikuta tehtäviin remontteihin, vaan vuokralainen maksaa remontit.

Sensijaan ei ole järkeä ottaa velkaa asiaan, jota ei tarvitse. Näitä on nähty, ihmisiä, jotka on velka-elviksiä - kaikki on uutta ja hienoa. Kunnes takaisinmaksun aika tulee.

Kysymys on maksukyvystä/tuloista, jos tienaa vähän, ei voi ajella uudenkarhealla autolla, käydä joka vuosi etelässä ja viettää kulutusjuhlia.
Tyypillisesti köyhä duunari haluaa samaa elintasoa, kuin varakkaampi - lopputuloksena taloudellinen kaaos.

Äänestä

Olen tässä pähkäillyt opintolainaa. En todennäköisesti tule toimeen ilman sitä, kun opinnot alkavat pian.

Mitä mieltä olette opintolainasta? Kannattaako sitä ottaa, mihin sen korko kannattaa kiinnittää jne.?

Jos kuvitellaan, että tulen ottamaan seuraavan 4 vuoden aikana yhteensä 6000 euroa opintolainaa, onko se vaarallista inflaation sattuessa samalla tavalla, kuin asuntolainan tai muiden suurempien lainojen kanssa?


Kiitos

Äänestä
  • Opintolainat on ihan pankin kusetuksia ja niistä kannattaa pysyä erossa. Sen sijaan pikavipit on hyvä sijoitus itseesi kun niissä on pienemmät korotkin. Muutaman vuoden kun opiskelet pikavippien voimalla niin olet aivan eri liigassa kuin kaverisi jossain paskaduunissa. Inflaatiota ei kannata pelätä koska se syö vain velkapääomasi pois nopeammin ja näin olet saanut ilmaista rahaa.

    Äänestä

  • No opintolaina on vissiin halpaa ja valtion takaamaa niin tottakai kannattaa ottaa. Korko kannattaa aina kiinnittää niin lyhyeen kuin voi. Inflaatio eli rahan arvon lasku niin lainasi periaatteessa pienenee inlfaation verran vuodessa.

    Asuntolaina juurikin suojaa inflaatiolta, eikä päinvastoin.

    Ja toisekseen toi 6000e on niin pieni summa kun alat ostamaan vaikka asunto niin on ihan sama onko sulla 120 000e vai 126 000 lainaa siinä vaiheessa.

    Äänestä

  • Povaat siis samaan aikaan euroalueelle syvenevää lamaa ja korkojen merkittävää nousua? Aika erikoinen ennustusyhtälö. Selitätkö hieman tarkemmin tuota ajatusta. Samalla voisit toki myös kertoa, että mitkä merkit markkinoilla viittaavat asuntojen hintojen (voimakkaaseen) laskuun Suomessa kasvukeskuksissa?

    Äänestä

  • old_profile_23682 kirjoitti:

    Povaat siis samaan aikaan euroalueelle syvenevää lamaa ja korkojen merkittävää nousua? Aika erikoinen ennustusyhtälö. Selitätkö hieman tarkemmin tuota ajatusta. Samalla voisit toki myös kertoa, että mitkä merkit markkinoilla viittaavat asuntojen hintojen (voimakkaaseen) laskuun Suomessa kasvukeskuksissa?

    Minä pähkäilin vuonna 2001 asunnon ostoa. Ei olisi kuulema kannattanut. Hirrrveä kupla oli päällä ja romahdus juuri tulossa. Nyt asunto on maksettu ja asuminen on noin tuhat euroa kuussa halvempaa kuin vuokralla. Asunnon arvo on liki kaksinkertaistunut.

    Tulikohan möhlittyä? Olisiko sittenkin pitänyt asua vuokralla? Mitähän tekisin nyt vastaavassa tilanteessa?

    Äänestä

Ja älkää ainakaan missään nimessä sortuko pikavippeihin. Mieluummin vaikka luottokortti käyttöön, jos luotolle on tarvetta. Kun luottokortti on höylätty tappiin, suosittelen säästökuuria, en uutta lainaa.

Muutamia ihan hyviä säästövinkkejä löytyy http://www.rahaopas.info/ ja velalliselle hyvät vinkit http://www.velkavankeus.info/, lähinnä tietoa Takuu Säätiöstä ja sen palveluista.

Äänestä

olen harkinnut ottavani opintolainaa..kannattaako sitä ottaa?

Äänestä

Jotkut ministeritkin tässä joskus sanoi että kun opiskelijat eivät ota tarpeeksi lainaa. Tästä voi päätellä että hallituskin tykkää kun otat niin paljon lainaa kun vaan ikinä pystyt.

Äänestä

Mun puolesta jokainen vois ottaa lainaa niin paljon kuin saa, jos siitä ei olis harmia muille ihmisille.

Mutta käytännössä nämä lainaa ottaneet maksattavat loppupeleissä lainansa muilla veronmaksajilla. Kuten 80-luvun lopun kuplataloudessa, jonka seurauksia maksetaan vieläkin.

Äänestä

Näinhän se on. Käytännössä melkein kaikki, joilla on yli 50 tuhatta lainaa tulevat maksattamaan tulevaisuudessa lainansa täysin syyttömillä veronmaksajilla.

Lievästi sanoen harmittaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laina kirjoitti:

Nuoret älkää ottako lainaa. Se on varmin keino pilata elämänsä. Edellisessä ammatissa näin näitä kohtaloita aivan riittävästi.

80-luvun lopun edellisen asuntokuplan aikana velkaa ottaneita näkee edelleen paljon. Suurin osa terveytensä ja kaiken omaisuutensa menettäneinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu