Olen koko elämäni ollut sivuraiteilla. Olen koko elämäni yrittänyt hiki otsassa päästä eteenpäin, käytössäni vain vanha ruosteinen resiina. Olen aina seurannut sivusta vieressä kulkevaa päärataa, jolla normaalit, onnelliset ihmiset kiitävät ohitseni. Koko elämäni olen seurannut sivusta sitä vaivattomuutta, jolla he lipuvat elämässään eteenpäin. Koko elämäni olen ihmetellyt miten toisen mahdottomuus voi olla toisen itsestäänselvyys.
Ajattelin, että kohta pari vuotta asuntojonoissa kököteltyäni voisin laittaa nettiin kuvallisen asunnonhakuilmoituksen. Kun luin muiden nuorten hakijoiden ilmoituksia ja katselin heidän hymyileviä naamojaan, alkoi ahdistus nousemaan pintaan. Tajusin, ettei tästäkään taas kerran tule yhtikäs mitään.
Siellä nuoret parit, kaverukset, vaihto-opiskelijat, iloiset, elämänsä parasta aikaa hymy korvissaan viettävät nuoret ihmiset hakevavat asuntoja - ja tietysti myös asuntonsa saavat. Eiväthän nämä valioyksilöt joudu odottelemaan. Ei. He saavat silkalla olemuksellaan kaiken mitä ikinä haluavatkin. Oli kyse sitten asunnosta, parisuhteesta, urasta, opiskelu- tai työpaikasta, he saavat koko potin; eikä heidän tarvitse vuodattaa puoliakaan minun vuodattamastani hiestä ja tuskasta.
Ei minusta saa edes edustavaa kuvaa. Unohdin jo vuosia sitten miten hymyillään. Lisäksi naamaltani paistaa ainakin kahdeksan vuoden univelka. Nukuin terveet yöunet viimeksi joskus lapsena. Nolaisin vain itseni jos laittaisin kuvan itsestäni. Ei minulla ole myöskään mitään kehuttavaa, ei mitään upeita saavutuksia, joilla voisin erottua massasta. Ilmoitukseni kököttäisi tyhjän panttina keräten ehkä muutamat hyvät naurut.
Ei yksityisillä vuokraajilla ole aikomustakaan ryhtyä hyväntekeväisyyteen. He ovat rahan perässä niin kuin nykyihmisen kuuluukin olla. He vuokraavat mielummin vaikkapa onnellisille nuorille pareille tai menestyville sinkuille - edustaville ihmisille, jotka herättävät halun avittaa. Kukapa ei haluaisi vuokrata onnellisille rakastuneille tai opiskeluissa ja työelämässä menestyvälle sinkulle? Hyvinvoiva keskiluokka tukee vaistomaisesti omiaan. Tämä periaate toistuu maamme politiikassa ja instituutioissa. Kaiken hyvinvointi- ja tasa-arvopuheen taakse kätkeytyy kylmä, ikiaikainen totuus: elämme maailmassa, jossa ihmiset jaetaan joka ikisessä asiassa voittajiin ja häviäjiin.
Tässä on se ero minun ja normaaleiden ihmisten välillä: he ovat syntyneet onnistumaan, minä häviämään. He ovat syntyneet normaaleihin, terveisiin, keskiluokkaisiin perhisiin, joissa he ovat oppineet tuntemaan olonsa etuoikeutetuksi. Minä taas olen syntynyt köyhään ja mielisairaaseen alkoholistisukuun, ja siksi oppinut alistumaan ja pitämään itseäni pohjasakkana. Ei mikään ihme, että nolaan itseni yrittäessäni saada elämältä jotakin. Sitä kun pitäisi olla pätevä ja edustava, ei pohjasakkaa. Keskiluokka haistaa pohjasakan vaikka kuinka yrittäisi peittää sen hajun.
Niitä päteviä ja edustavia tässä vaurauden täyttämässä maassamme riittää. Tässä maassa on tuhansittain onnellisia, vihreiden nurmikoiden ympäröimiä rivi- ja omakotitaloja, jotka ovat poikineet massoittain itsevarmoja, mieleltään terveitä, etuoikeutettuja nuoria miehiä ja naisia. He ovat oppineet jo varhain, että elämä on heitä varten - odottamassa ottajaansa, siis heitä. Heille etuoikeutettu olotila on yhtä suuri itsestäänselvyys kuin hengittäminen.
Ja minun, mielipuolien kasvattaman, harmaan betonikivilähiön säälittävän rääpäleen pitäisi jotenkin pärjätä tälle etuoikeitettujen nuorten massalle. Ei tule onnistumaan. Tämä peli oli hävitty jo ennen kuin olin poistunut kohdusta. Aina löytyy vähintään sata minua parempaa ottamassa opiskelupaikat, työpaikat, asunnot, ihastukseni huomion, kaiken. Turha edes yrittää mitään.
Se, että en vuosien yrityksen jälkeen saa edes asuntoa on mielestäni melko selkeä viesti tältä upealta yhteiskunnaltamme, että olen ihmisroskaa, jonka elämäntarkoitus on tallautua minua onnekkaampien ihmisten jalkoihin. Jätän mielummin väliin. Parempi, että tapan itseni. Parempi, että jätän ruosteisen resiinani ruostumaan ja hyppään pääradalle odottelemaan seuraavaa onnellista junaa. Tuskin he edes huomaavat.
Ajattelin, että kohta pari vuotta asuntojonoissa kököteltyäni voisin laittaa nettiin kuvallisen asunnonhakuilmoituksen. Kun luin muiden nuorten hakijoiden ilmoituksia ja katselin heidän hymyileviä naamojaan, alkoi ahdistus nousemaan pintaan. Tajusin, ettei tästäkään taas kerran tule yhtikäs mitään.
Siellä nuoret parit, kaverukset, vaihto-opiskelijat, iloiset, elämänsä parasta aikaa hymy korvissaan viettävät nuoret ihmiset hakevavat asuntoja - ja tietysti myös asuntonsa saavat. Eiväthän nämä valioyksilöt joudu odottelemaan. Ei. He saavat silkalla olemuksellaan kaiken mitä ikinä haluavatkin. Oli kyse sitten asunnosta, parisuhteesta, urasta, opiskelu- tai työpaikasta, he saavat koko potin; eikä heidän tarvitse vuodattaa puoliakaan minun vuodattamastani hiestä ja tuskasta.
Ei minusta saa edes edustavaa kuvaa. Unohdin jo vuosia sitten miten hymyillään. Lisäksi naamaltani paistaa ainakin kahdeksan vuoden univelka. Nukuin terveet yöunet viimeksi joskus lapsena. Nolaisin vain itseni jos laittaisin kuvan itsestäni. Ei minulla ole myöskään mitään kehuttavaa, ei mitään upeita saavutuksia, joilla voisin erottua massasta. Ilmoitukseni kököttäisi tyhjän panttina keräten ehkä muutamat hyvät naurut.
Ei yksityisillä vuokraajilla ole aikomustakaan ryhtyä hyväntekeväisyyteen. He ovat rahan perässä niin kuin nykyihmisen kuuluukin olla. He vuokraavat mielummin vaikkapa onnellisille nuorille pareille tai menestyville sinkuille - edustaville ihmisille, jotka herättävät halun avittaa. Kukapa ei haluaisi vuokrata onnellisille rakastuneille tai opiskeluissa ja työelämässä menestyvälle sinkulle? Hyvinvoiva keskiluokka tukee vaistomaisesti omiaan. Tämä periaate toistuu maamme politiikassa ja instituutioissa. Kaiken hyvinvointi- ja tasa-arvopuheen taakse kätkeytyy kylmä, ikiaikainen totuus: elämme maailmassa, jossa ihmiset jaetaan joka ikisessä asiassa voittajiin ja häviäjiin.
Tässä on se ero minun ja normaaleiden ihmisten välillä: he ovat syntyneet onnistumaan, minä häviämään. He ovat syntyneet normaaleihin, terveisiin, keskiluokkaisiin perhisiin, joissa he ovat oppineet tuntemaan olonsa etuoikeutetuksi. Minä taas olen syntynyt köyhään ja mielisairaaseen alkoholistisukuun, ja siksi oppinut alistumaan ja pitämään itseäni pohjasakkana. Ei mikään ihme, että nolaan itseni yrittäessäni saada elämältä jotakin. Sitä kun pitäisi olla pätevä ja edustava, ei pohjasakkaa. Keskiluokka haistaa pohjasakan vaikka kuinka yrittäisi peittää sen hajun.
Niitä päteviä ja edustavia tässä vaurauden täyttämässä maassamme riittää. Tässä maassa on tuhansittain onnellisia, vihreiden nurmikoiden ympäröimiä rivi- ja omakotitaloja, jotka ovat poikineet massoittain itsevarmoja, mieleltään terveitä, etuoikeutettuja nuoria miehiä ja naisia. He ovat oppineet jo varhain, että elämä on heitä varten - odottamassa ottajaansa, siis heitä. Heille etuoikeutettu olotila on yhtä suuri itsestäänselvyys kuin hengittäminen.
Ja minun, mielipuolien kasvattaman, harmaan betonikivilähiön säälittävän rääpäleen pitäisi jotenkin pärjätä tälle etuoikeitettujen nuorten massalle. Ei tule onnistumaan. Tämä peli oli hävitty jo ennen kuin olin poistunut kohdusta. Aina löytyy vähintään sata minua parempaa ottamassa opiskelupaikat, työpaikat, asunnot, ihastukseni huomion, kaiken. Turha edes yrittää mitään.
Se, että en vuosien yrityksen jälkeen saa edes asuntoa on mielestäni melko selkeä viesti tältä upealta yhteiskunnaltamme, että olen ihmisroskaa, jonka elämäntarkoitus on tallautua minua onnekkaampien ihmisten jalkoihin. Jätän mielummin väliin. Parempi, että tapan itseni. Parempi, että jätän ruosteisen resiinani ruostumaan ja hyppään pääradalle odottelemaan seuraavaa onnellista junaa. Tuskin he edes huomaavat.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hmm...
Ainakin sinulla on aivot ja ymmärrystä... Tiedä sitten minkä verran siitä on hyötyä niin.
Olet todella järkevän kuuloinen, mitä jos kirjoittaisit kirjan tästä kurjuudesta?
Mutta eivät kaikki nuo mielestäsi kultalusikka kädessä syntyneet ole onnellisia. Monelle on tullut vain tavaksi näytää pärjäävältä ja menestyvältä. Ihminen voi löytää onnen, elämäntehtävän vaikka olis elänyt lapsuuden ja nuoruuden slummissa. Sinulla on itsetunto ja käsitys onnesta ja elämästä kutistunut juuri tuohon nykyihmisen ja mainosmaailman luomaan harhaan. Misää on sitten sanottu, että ihmisen pitää elää juuri niinkuin nuo mielestäsi "onnelliset pärjäävät" elävät. Ja kyllä sinullekin voi asunto ja tehtävä löytyä. Älä vaivu pessimismiin.
Ja pointtisi oli?
Ei maasi mikään vihrea ruohon mekka
olekkaan,astu laivaan,lentokoneeseen kavele,pyoräile tai lyki
sillä resinalla rajan yli!!!!
Minka tahansa rajan.. Tarpeeksi etelaan kun menet, ei
millaan ole enää valia syot se n minkä saat kiinni, ja luonto
murhaa sut jos et jaksa.Jos 100% maasta muuttajilta on kysytty
ja kaikkia sanoo et suomi on paska maa
niin miksi koitat todistaa muuta????
Samanlainen likaisen rantainen luonto löytyy muualtakin,
silti 93% suomesta muuttaneita ei ole valmis palaamaan
takaisin. Suomi tarjoo sulle tyotä tyota tyota ja sit sen haudan kun
naakahdat toihis. Lahde..Se on yllattavan helppoa, sit lopuksi.
Asun nyt Yaltas ja taal oon ollut kohta
3 vuotta. Ei se raha oo kaikki kaikes..
Ja mikä tarkeit oon taas onnelinen =)
Ei taalla ole nettia kun kaupungin talolla ja ruokaa saat kun hakkaat halkoja mutta ei valittamissta.
he he . :) muka kaikki muut on menestyviä, onnellisia, kauniita ynnä muuta. bullshit! . himppu kun menee mukavia turisemaan niin saa huomata että kulisseja vaan pidetään yllä. on asuntolainaa 30 vuoden maksuajalla, niin miehet kuin naiset pettää toisiaan. kimpassa pysytään vain koska on tultu väsättyä muksuja ja mikälli erotaan niin elatusmaksut vie pohjan elämän edustuskulisseilta. rahaa huijataan niin toisilta kuin sukulaisilta (vanhemmat) kaikki heti mulle nyt mentaliteetti mielessä. työpaikoilla nuollaan pomojen persettä ja puukotetaan selkään työkavereita omien potkujen saannin pelko mielessä (hitto keskittyisivät tekemään töitä eikä jatkuvaa juonimista). velalla maksetaan velkaa ja mikälli ei saada luottoa pankista niin pikavippiä. pikavippiä. siinä sulle pieni syväluotaus näistä bättre porukasta. se on vaan parempi kun hoitaa omat asiansa kohtuullisen hyvin ja pitää etäisyyttä nykypäivän suomalaiseen kanssaihmiseen. ajan kanssa kaikki hommat hoituu. no kohta kun velkakriisi syvenee niin tulee uusi varantojen jako, siinä menee monen velkaisen uusperheen omakotitalo. :) mistä seuraa avioero. :) ja viimein entisellä menestyjältä pettää keho. joten keskity vain sen ruosteisen restiinan pumppaamiseen raiteillas. kohta viereisellä raiteilla ryskyy ja kovaa. :)
Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat!!! Tasan ei mee nallekarkit...
Aloittajalle siis...