Euroopassaon täysi paniikki ja akuutti kriisi. Espanjan pankit ovat kaatumassa ja tarvitsee tukea johon Espanjan valtiolla ei ole varaa. Eduskunta kokoontuu ylimääräiseen istuntoon keskellä kesätaukoa ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin päätämään tukipaketista.
Eräään suuren puolueen puheenjohtaja astelee puhujapöntöön pitämään puolueen ryhmäpuheenvuoroa. Tilaisuus on niin tärkeä että puolueen eduskuntaryhmän johtaja ei pidä puhetta vaan nimenomaan puheenjohtaja. Painava linjapuhe on siis tulossa.
Puhenjohtaja aloittaa... lausumalla lastenloruja!
Eduskunnassa päättäjäkollegat kalpenee. Tuollaisen täydellisen tyylimokan voi vain pelatsaa se että lipsahdus jää jonkun todella painavan puheenvuoron varjoon. Mutta puhe on koknaisuudessaan tyhjää löpinää. Medialle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin televisioida kansalle ja maailmalle miten puoluejohtaja heittää koko asian täysin läskiksi. Kansa kuuntelee hölmistyneenä lastenloruja eduskunnan puhujapöntöstä. Tuoko oli se "vaihtoehto"?
Tällä kertaa eduskunnassa ei päästetä mollajaa kuin koiraa veräjästä, vaan vaaditaan oikeita vastauksia. Jonkun aikaa fraaseilla rimpuilun jälkeen Soini kertoo vaihtoehtonsa: "jonkun tarttis tutkia vaihtoehtoja".
Ja tuo olikin selkein linjaus mitä Soinilta olemme kuulleet koko vuoden aikana.
En taida olla ainoa joka toivoo Jusulaa takaisin Soinin tueksi ja vahdiksi.
Kuka äänestää tuollaista eduskunnan arvovaltaa täydellisesti mollaavaa "poliitkikkoa"?

Vastaukset 17
Vanhimmat
Asiallinen avaus vetää aina persut hiljaisiksi. Ihme, ettei ole jo sensuroitu?
Emätollo. Kirjoita selkääsi..
>Kuka äänestää tuollaista eduskunnan arvovaltaa ...>
Mitä ihmeen arvovaltaa tuolla EU-kumileimasimella enään on?
Ovat tehneet väärää politiikkaa jo vuosia.
EUVOSTOLIITON KANSANTALOUS TUTUKSI
https://docs.google.com/file/d/0B9TMDnzhBdvRa1hfMHlsTVE4RWs/edit?pli=1
"Näin ollen Euvostoliittolaiseen talouskuriin sitoutuminen on taloudellinen itsemurha"
"Maailman historiassa ei ole ainuttakaan maata joka olisi vaurastunut säästämällä"
Arvovaltaa, ennen katselin telkkarista Helge Heralan Valehtelijoiden klubi ohjelmaa ja sai nauraa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valehtelijoiden_klubi
Katselin myös erilaisia sketsiohjelmia jotka myös naurattivat, "Nasse setä on hyvin vihainen" jne.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nasse-setä
Nyt olen korvannut nuo ohjelmat eduskunnan kyselytunnilla ja täysistunnoilla ne naurattavat yhtä hyvin ovat parasta huumoriviihdettä, mitä TV nykyisin tarjoaa.
http://areena.yle.fi/tv/1405427
Täytyy myöntää, että välillä tuntee myötähäpeää joidenkin edustajien puhessa, mutta enimmäkseen saa nauraa vedet silmissä.
Vain demutollo noin tyhmä. Soini yritti estää Espanjan pankkituen/Saksan: Mölit alkoi painostamaan höpöhöpöillä Soinia, pellet, Viita, Bakman ja kokkari Vapavuori. Jykä katso luntista, että puhuuko kaikki mitä oli käsketty sanoa.. Voi pellet, voi tyhmyys!
Eipä tänäänkään EKP pystynyt tekemään mitään päätöksiä. Vaikka pääjohtaja hehkutti muutama päiväsitten kuinka euroa pelastetaan. Ei puhuminen auta! Pörssi taas reagoi tyhjiin lupauksiin....
tais mennä päinvastoin
Tollot lapioimaan lisää euroja moolokin kitaan!
"Tollot lapioimaan lisää euroja moolokin kitaan!"
Vielä ei olla lapioitu senttiäkään, vaikka Soini on väittänyt näin jo pari vuotta! Milloinkohan se lapioiminen oikein alkaa?
Soinistit eivät häikäile mitään. He luottavat siihen, että ainakin yli 10% kansasta on kusetettavissa ja sehän riittääkin pitämään Soinin miljoonatuloissa, muusta ei ole väliä.
Nyt kyllä naytäisi, että 80 prosenttia kansasta on kusetettavissa.
http://www.seppo.net/piirrokset/albums/piirrokset/ymparisto/terveys/normal_terveys_yksityistaminen_fi.jpg
Kun perussuomalainen hallitus tulee, niin ensimmäisenä heitetään kaikki mansikanpoimijat sekä kirjoitustaidottomat Ahvenanmaalle. Samaan syssyyn kaikki yön timot, romaanit ja suomenhurrit. Kun "lähetys" on koossa, mukaan laitetaan vielä vastaanottajan tukipaketti, 36.000.000.000,00 € (ilman vaihto tai palautusoikeutta). Tällä paskaläjällä ei ole "takuusta". Kökkö kammetaan kiireellä avomerelle, Antlantiin. Edes ruotsalaisille ei ilkeä moista kuprua tarjota. Ehkä Pohjolan Kreikka, Norja, nappaa syötin täkyineen. Näin me teemme ja paskan puhuminen loppuu siihen paikkaan.
Eikö ne körttihelarit sais samaan satsiin?
Soinille myönnetään ensi itsenäisyyspäivän Pyhä Kansankusettaja -arvonimi??
Soon aiwan se ja sama. Se ratkasoo, ken valtaa pitää. Ja teikäläisille lampaannussijoille & marjastajille tuloo kovvaat ajat!
Kauheaa!!!