Miltä tuntuisi ?

"Kunhan et tee työtä, saat 89 000 dollaria kuussa"

Markkina-arvoltaan maailman suurimpiin yhtiöihin lukeutuva monialayritys General Electrics (GE) aikoo maksaa eroavalle varajohtajalleen 89 000 dollaria kuussa kymmenen vuoden ajan. Ehtona on, ettei hän työskentele yhdellekään kilpailevalle yhtiölle vähintään kolmeen vuoteen.

Krenicki saa yhteensä 28,3 miljoonan dollarin eropaketin, josta 14,8 miljoonaa osakeoptioina, 2,8 miljoonaa dollaria suoraan bonuksina ja loput reilut kymmenen miljoonaa dollaria vuoteen 2022 asti nautittuina 89 000 dollarin kuukausikorvauksina.
952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miltä tuntuisi, jos joku muu kuin kekkos-stalinisti kehuisi näin estottomasti kommunistikomentoa kuin Keskustan entinen kansanedustaja Rauhanpuolustajien puheenjohtaja, Urho Kaleva Kekkosen luottomies, Matti Ruokola jatkuvasti ja aina tilaisuuden tullen teki? tässä pieni näyte keskustalaiseten "isänmaallisuudesta" ja rakkaudesta maailman Johtavaan Rauhanvaltioon ja sen kommunistipuolueeseen ja kommunistikomentoon yleensäkkin.

Tuolla pilkkasit minua, oikeaa Osmium 76, minä en vaivu teidän Tolliskojen tasolle, mutta tässä on totuudenvaloa sinne syvään, mustaan tyhmyyden, typeryyden ja epärehellisyyden, siis Kepuänkyröiden ja Tolliskopopoon keskuuteen.

Matti Ruokola

Rauhanpuolustajat, KGB:n
:Iltalehti 12.4.1986:
"Länsi-Saksa uhkaa maailmanrauhaa

Lääkintöhallituksen pj. Matti Ruokola on viikon kiistelty mies. Suomen rauhanpuolustajien pj:na hän toi esille sotilaallisen uhkan Länsi-Saksasta ja viittasi yya-sopimukseen NL:n kanssa. Mikä hän on miehiään?

- Joskus kuulee sanottavan, että Saksan osalta yya-sopimus on vanhentunut. Haluan varoittaa tällaisesta.
- Länsi-Saksan toimien takia yya-sopimus on yhtä ajankohtainen kuin sen kirjoittamisen aikaan. Yksikään kirjain ei ole väljähtänyt.

DDR:n Ruokola näkee toisessa valossa kuin Liittotasavallan. Itä-Saksaan ei liity uhkatekijöitä.
- On kysymys Euroopan turvallisuudesta ja Saksan uhkakuvasta, joka on lisääntynyt.

Efta- ja Eureka-jäsenyydet huolestuttavat Ruokolaa.
- Eftassa on mukana täysivaltaisia Naton jäsenmaita. Ja Eurekalla on sotilaallisia tarkoitusperiä.

- Suomen ja NL:n suhteet eivät saa vaarantua. Vaikka maan ulkopoliittinen peruslinja onkin säilynyt, taloudellisten avausten varjolla otetuista liikkeistä länteen on syytä tuntea
huolta.

Huolia on muitakin.
-Nuoriso irvailee NL:a ja on välinpitämätöntä. Tiedotus on jenkkipainotteista. On käsittämätöntä, ettei kouluissa opeteta
venäjää.

Ja Afganistan?
-Emme tunne kaikkia tosiasioita.

Ovatko rauhanpuolustajat koskaan kritisoineet NL:a?
-Ei ole ollut aihetta. Jos NL onkin joskus lisännyt sotilaallista valmiuttaan, se on vain vastannut lännen varustautumiseen. USA:n on vetäydyttävä ensin."

Äänestä

nii..

Ookko Osmium 76 vuotias vai v 76 syntynyt

ilmeisesti et ole työtä koskaan tehnyt.
Päiväsi kuluu työmiehiä haukkuessa.

Äänestä
  • Ei kumpikaan arvauksesi pidä paikkansa minuun, oikeaan Osmium 76. Ei tuo ninimerkkivaraskaan sitä tiedä vieläkään, vaikka kertoon käyttäneensä nimimerkkiä jo "vuosikymmeniä". Pieni vihje, jokainenn vähänkin luonnontieteitä, esimerkiksi kemiaa ja fysiikkaa lukenut tietää mitä tai mitä on osmium. Se tässä huvittää, kun tuo nimimerkkivaras ei sitä tiedä vieläkään, vaikka olen antanut pari vihjettä.

    pitää varmasti paikkansa tuohon nimimerkkivarkaaseen ja voin vielä lisätä, hän ei ole opiskellut mitään edes keskitason oppiarvoon tähtäävässä oppilaitoksessa.

    Oikea Osmium 76 on tehnyt pitkän päivätyön teollisuuden palveluksessa asiantuntijatehtävissä ja aiemmin esimiehenä useissa eri tehtävissä.

    Vastasin nyt sinulle poikeukselllisesti, koulutukseni ja työni eivät liity tämän palstan aiheisiin.

    Etsi käsiisi tieto, mitä oismiun 76 on, niin ymmärrät, ehkä, miksi se on oikean Osmiumin nimimerkki.

    Äänestä

  • Osmium 76 kirjoitti:

    Ei kumpikaan arvauksesi pidä paikkansa minuun, oikeaan Osmium 76. Ei tuo ninimerkkivaraskaan sitä tiedä vieläkään, vaikka kertoon käyttäneensä nimimerkkiä jo "vuosikymmeniä". Pieni vihje, jokainenn vähänkin luonnontieteitä, esimerkiksi kemiaa ja fysiikkaa lukenut tietää mitä tai mitä on osmium. Se tässä huvittää, kun tuo nimimerkkivaras ei sitä tiedä vieläkään, vaikka olen antanut pari vihjettä.

    pitää varmasti paikkansa tuohon nimimerkkivarkaaseen ja voin vielä lisätä, hän ei ole opiskellut mitään edes keskitason oppiarvoon tähtäävässä oppilaitoksessa.

    Oikea Osmium 76 on tehnyt pitkän päivätyön teollisuuden palveluksessa asiantuntijatehtävissä ja aiemmin esimiehenä useissa eri tehtävissä.

    Vastasin nyt sinulle poikeukselllisesti, koulutukseni ja työni eivät liity tämän palstan aiheisiin.

    Etsi käsiisi tieto, mitä oismiun 76 on, niin ymmärrät, ehkä, miksi se on oikean Osmiumin nimimerkki.

    ovat sepustuksiasi lukeneet, ymmärtävät sinun olevan mielenvikainen.

    Yksi vapaalle päästetty menttaalihörhö muiden joukossa.

    Äänestä

Oikea Osmium 76 on tehnyt pitkän päivätyön teollisuuden palveluksessa asiantuntijatehtävissä ja aiemmin esimiehenä useissa eri tehtävissä"

Tuntuisi että jokin vasemmisto puolue olisi ollut työnantajana.
Tuskin nyt oikea firma ajatuksillasi palkkaisi sinua. Tai olisi palkannut.

Jotain mielenosoituksia puolueen riveissä ja semmoista.
Ne haastavimmat työtehtävät ?'
-otaksun !

Vasurit
vihreät
tai demarit työnantajana.
eli, ei huolta huomisesta.
sosiaaliturva maksaa kaiken

Taso viittaa siihen.

Äänestä
  • Jälleeen väärin! Ei teollisuus ja liike-elämä yleenskkään toimi siten kuin kepulaiset ja varsinkin kepukunnat ja ne ministeröt ja Valtion laitokset jotka ovat joutuneeet kepuänkyröiden vallan alle, kuten Maa- ja metsätalousministerilö, Kela jne.

    Entisen Teknisten Liiton jäsenistä yli puolet ilmoitti kannattavansa SDP:tä ja ylimmissä palkkaryhmissä yhdysmiesten puoluekanta oli 93% SDP.

    Missä Tyhmyyden Tynnyrissä ole kasvanut? Ekö lue muuta kuin Tolliskojen Totuudentorvea?
    SIITÄ TULIKIN MIELEENI, KUN PIDIMME KURSSIJUHLIA JA TOLLISKOMAAN PÄÄKAUPUNKIIN SEINÄJOELLE OLI PERUSTETTU TEKNILLINEN OPPILAITOS JA ENSIMMÄISET SIELTÄ VALMISTUNEET OLIVAT TUULLET TÖIHIN, JOPA IHMISTEN ILMOILLE, NIIN KYSYIN OPISKELUTOVERILTANI, ETTÄ MILTÄ SE N OPPILAITOKSEN VALMISTUNEET TUUNTUVAT.
    Tuli pitkä hiljaisuus ja sitten tämä hiljainen mies sanoi: ON SE SELLAINEN PAREMMAN PUOLEINEN AMMATTIKUOLU.
    Eihän mitenkää niissä Konttiyliopistoissa ja muissa kepulandia kouluissa ja opistoissa voi saada mitään kunnollista koulutusta.

    Äänestä

  • Osmium 76 kirjoitti:

    Jälleeen väärin! Ei teollisuus ja liike-elämä yleenskkään toimi siten kuin kepulaiset ja varsinkin kepukunnat ja ne ministeröt ja Valtion laitokset jotka ovat joutuneeet kepuänkyröiden vallan alle, kuten Maa- ja metsätalousministerilö, Kela jne.

    Entisen Teknisten Liiton jäsenistä yli puolet ilmoitti kannattavansa SDP:tä ja ylimmissä palkkaryhmissä yhdysmiesten puoluekanta oli 93% SDP.

    Missä Tyhmyyden Tynnyrissä ole kasvanut? Ekö lue muuta kuin Tolliskojen Totuudentorvea?
    SIITÄ TULIKIN MIELEENI, KUN PIDIMME KURSSIJUHLIA JA TOLLISKOMAAN PÄÄKAUPUNKIIN SEINÄJOELLE OLI PERUSTETTU TEKNILLINEN OPPILAITOS JA ENSIMMÄISET SIELTÄ VALMISTUNEET OLIVAT TUULLET TÖIHIN, JOPA IHMISTEN ILMOILLE, NIIN KYSYIN OPISKELUTOVERILTANI, ETTÄ MILTÄ SE N OPPILAITOKSEN VALMISTUNEET TUUNTUVAT.
    Tuli pitkä hiljaisuus ja sitten tämä hiljainen mies sanoi: ON SE SELLAINEN PAREMMAN PUOLEINEN AMMATTIKUOLU.
    Eihän mitenkää niissä Konttiyliopistoissa ja muissa kepulandia kouluissa ja opistoissa voi saada mitään kunnollista koulutusta.

    Pieni lisäys:Lisäki olen homo ja onneton punikki-luuseri.

    Äänestä

Joskus harhoissani olen luullut itseäni jopa Kiinan keisariksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osmium 76 kirjoitti:

"Kunhan et tee työtä, saat 89 000 dollaria kuussa"

Markkina-arvoltaan maailman suurimpiin yhtiöihin lukeutuva monialayritys General Electrics (GE) aikoo maksaa eroavalle varajohtajalleen 89 000 dollaria kuussa kymmenen vuoden ajan. Ehtona on, ettei hän työskentele yhdellekään kilpailevalle yhtiölle vähintään kolmeen vuoteen.

Krenicki saa yhteensä 28,3 miljoonan dollarin eropaketin, josta 14,8 miljoonaa osakeoptioina, 2,8 miljoonaa dollaria suoraan bonuksina ja loput reilut kymmenen miljoonaa dollaria vuoteen 2022 asti nautittuina 89 000 dollarin kuukausikorvauksina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu