Hämeenlinnan väylällä klo 16 pintaan pohjoiseen päin. Motoristi ajoi kaistojen välissä silminnähden yli satasta 80,n alueella. Molemmat kaistat täynnä.
Ei kummosta sivuttaisliikettä tarvita kun pyörä on auton kyljessä.
Eikö ole nykypäivänä jo motoristeilla itsesuojeluvaistoa. Itse säikähdin ja väläytin valoja, en siksi että harmitti kun pääsi edelle vaan ihan motoristin oman henkikullan puolesta.
Ei kummosta sivuttaisliikettä tarvita kun pyörä on auton kyljessä.
Eikö ole nykypäivänä jo motoristeilla itsesuojeluvaistoa. Itse säikähdin ja väläytin valoja, en siksi että harmitti kun pääsi edelle vaan ihan motoristin oman henkikullan puolesta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ilmeisesti juntit eivät ole koskaan käyneet pariisissa tai muussa oikeassa kaupungissa jossa kaksipyöräiset kuuluvat kaistojen väliin aina
Juuri näin, oma kokemukseni maailmalta tulee thaimaasta, jossa kaksipyöräiset ajavat poikkeuksetta jonojen välissä ja autoilijat tämän tietävät ja jättävät kaistojen väliin yhden "extra kaistan". Olen ajanut prätkää siellä useita tuhansia kilometrejä ja aina tähän paikalliseen tapaan, ei ole sattunut onnettomuuksia, ei edes läheltäpiti-tilanteita. Maissa joissa oikeasti on paljon liikennettä, kaikki ymmärtävät tämän helpottavan ruuhkaa ja autoilijat tietävät miksi autossa on taustapeilit ja seuraavat niitä. Ei vain toimi suomessa.
Ei tosiaan toimi Suomessa. Sille kun ei ole tarvetta, jonka takia se on hyvin harvinaista, ja autoilijat eivät siihen osaa varautua. Ihan turhaa täällä on asiasta rutista. Jos jokin asia toimii yhdessä paikassa hyvin niin ei se vielä sitä tarkoita, että se toimisi kaikkialla hyvin.
Enpä mä siitä omasta mielestäni rutisekkaan, totesin vain ettei toimi suomessa. Helpottaisi toimiessaan täälä (ainakin helsingissä) ruuhka-aikoina kesäisin liikennettä. Suomi vain tahtoo aina kulkea hiukan jälkijunassa näissä liikenneasioissa, vasta nyt alkaa huomata liikenteessä(puhun nyt autoilla liikkumisesta, sitäkin teen n.30tkm/v) maailmalla pitkään voimassaolleen kirjoittamattoman säännön: suuntavilkkua näyttäessään saa tilaa, 5-10 vuotta sitten se aiheutti suunnattoman kiihdytys tarpeen sille, joka nyt antaa tilaa.
Ehkäpä tämä kaksipyöräisten asia, jota tämä keskustelu koskee, jonain päivänä toimii myös suomessa, tähän sopii mielestäni hyvin erään tuttavani sanonta: ei se ole keltään pois, se on kaikille lisää. Nyt tuntuu, että joitain autoilijoita harmittaa, jos prätkä ajaa esim. liikennevaloissa jonojen välissä keulille, tyyliin"kun minä jonotan, saisi tuokin". Vaikka harvoin prätkä siitä välistä hitaimmin lähtee liikkeelle, estäen autojen normaalin liikkeellelähdön.
"Maissa joissa oikeasti on paljon liikennettä"..."Ei vain toimi suomessa" Raksuttaako?
Niin, miksei homma voisi toimia myös maissa (suomessa) jossa on vähemmän liikennettä? Kyllä täälläkin on välillä ruuhkaa (kehä 3 sisällä). Homman toimivuus ei vaadi kuin kokonaisvaltaista ajattelua ja yhteispeliä liikenteessä, valitettavasti suomen kansan liikennöivä osa ei tätä vielä suurelta osin hahmota.
No mikä on se kaistojen välissä porhaltavan motoristin anti tähän "yhteispeliin"?
Sanoinko missään kommentissani ajavani suomessa kaistojen välissä? En aja niin suomessa, koska tiedän, ettei suomessa moinen liikenteen sujuvuuden helpottamien toimi, mielestäni kerron kantani selvästi ja asiallisesti edellisissä kommenteissani, jos nm. "mitä vastineeksi" luetun tekstin ymmärtäminen on ylitsepääsemätöntä, koen olevani syytön tähän. ja valittelen asiaa kovin paljon.
ei siinä mitään jos ajetaan kaistojen välissä mutta noinkin reipas ylinopeus on todella vaarallista. Koska huomasin motoristin vasta hänen ollessa vierelläni, säikähdin niin että olin kääntää rattia vasemmalle, päin motoristia. Entä jos olisi törmännyt vaikka peiliini, tai etulokasuojaan. Ei olisi tullut kaunista jälkeä.
Jopas sinä säikähdit.Oli varmasti peloittava kokemus.
Nelostielä useasti, vaikka vastaantulija, vain autojen välistä.