Kommentoin yhteen ketjuun (osittain kopioinkin tekstini sieltä), jonka koin läheiseksi itselleni, mutta halusin tehdä oman aloituksen, josko kävisi niin hyvin, että juuri Hän olisi täällä sen lukemassa. Hölmöä kyllä odottaa sellaista, tiedetään... Viime aikoina hän on ollut taas niin tiiviisti mielessä, että melkein sydämestä ottaa kun toivoo häneen jossain törmäävänsä.
Olit käsittämättömän tärkeä, vai olisiko liian vahvasti sanottu, jos sanoisin, että rakas mies minulle, vaikka jäitkin tuntemattomaksi sitten loppujen lopuksi lähinnä omasta tahdostasi. Koska olit ja olet edelleen tärkeä, niin siksi tämä onkin niin kivuliasta...
Muistatko kun istuttiin kerran autossa siinä kirjaston parkkipaikalla? Oli niin ahdistunut olo, kun halusin siinä kertoa sinulle, mikä minua oikeasti vaivasi, mutta en rohjennut sanoa, että ne harhailevat ajatukseni istuivatkin siinä vieressäni koko ajan... Pelkäsin silloin, että haluaisit päästä minusta eroon saman tien kun saisit tietää, että tunnen jotain sinua kohtaan. Ajattelin, ettet enää osaisi suhtautua minuun sen jälkeen ja joutuisit hankalaan asemaan... siksi selitinkin vaan jotakin epämääräistä, että joskus tulee tällaisia sähellyspäiviä... Ehkä tajusit jo silloin tunteita olevan ja odotit, että tunnustan. En millään vain voinut silloin. Olin pelkuri ja olen sitä edelleen, myönnän.
Tiedäthän, että voit ottaa yhteyttä minuunpäin milloin vaan. Toisinpäin se ei oikein ole mahdollista sen jälkeen mitä viestitit minulle viimeksi. Se viestisi antoi ymmärtää, ettet halua olla tekemisissä, mutta elän toivossa - ethän suoraan käskenyt minua painumaan sinne missä pippuri kasvaa. Ehkä olisikin ollut helpompi, jos olisit käskenyt... Olenhan minä synttärionnittelut laittanut aina mutta sen kummemmin en ole tuon viestisi jälkeen uskaltanut ottaa yhteyttä, enkä ole käynytkään moikkaamassa sinua kun on tuntunut, etten ole tervetullut.
Jos kaipaat minua yhtään, toivon, että viestittäisit sen suoraan minulle, ehkäpä sitten uskaltaisin tulla. Olen sen verran pöljä, että minulle on sanottava melko suoraan, jos minusta tykkää. Kerroinkin sinulle joskus olleeni koulukiusattu. Noista ajoista jäi pelko, ettei seuraani oletusarvoisesti kaipaa kukaan. Siksi en enää uskalla lähestyä sinuakaan. Yksi tyly vastauksesi riitti pitämään minut loitolla. Nuoruuden kokemukset tekivät minusta aran ihmisten suhteen. Mielummin ikävöin täällä kuin menen häiritsemään. Enhän tietenkään halua jäädä tänne palstalle, ei missään nimessä. Mielummin olisin tutustunut sinuun. Meidän välillä kun oli semmoinen tietty tunnelma aina, se näkymätön lanka...
Olit käsittämättömän tärkeä, vai olisiko liian vahvasti sanottu, jos sanoisin, että rakas mies minulle, vaikka jäitkin tuntemattomaksi sitten loppujen lopuksi lähinnä omasta tahdostasi. Koska olit ja olet edelleen tärkeä, niin siksi tämä onkin niin kivuliasta...
Muistatko kun istuttiin kerran autossa siinä kirjaston parkkipaikalla? Oli niin ahdistunut olo, kun halusin siinä kertoa sinulle, mikä minua oikeasti vaivasi, mutta en rohjennut sanoa, että ne harhailevat ajatukseni istuivatkin siinä vieressäni koko ajan... Pelkäsin silloin, että haluaisit päästä minusta eroon saman tien kun saisit tietää, että tunnen jotain sinua kohtaan. Ajattelin, ettet enää osaisi suhtautua minuun sen jälkeen ja joutuisit hankalaan asemaan... siksi selitinkin vaan jotakin epämääräistä, että joskus tulee tällaisia sähellyspäiviä... Ehkä tajusit jo silloin tunteita olevan ja odotit, että tunnustan. En millään vain voinut silloin. Olin pelkuri ja olen sitä edelleen, myönnän.
Tiedäthän, että voit ottaa yhteyttä minuunpäin milloin vaan. Toisinpäin se ei oikein ole mahdollista sen jälkeen mitä viestitit minulle viimeksi. Se viestisi antoi ymmärtää, ettet halua olla tekemisissä, mutta elän toivossa - ethän suoraan käskenyt minua painumaan sinne missä pippuri kasvaa. Ehkä olisikin ollut helpompi, jos olisit käskenyt... Olenhan minä synttärionnittelut laittanut aina mutta sen kummemmin en ole tuon viestisi jälkeen uskaltanut ottaa yhteyttä, enkä ole käynytkään moikkaamassa sinua kun on tuntunut, etten ole tervetullut.
Jos kaipaat minua yhtään, toivon, että viestittäisit sen suoraan minulle, ehkäpä sitten uskaltaisin tulla. Olen sen verran pöljä, että minulle on sanottava melko suoraan, jos minusta tykkää. Kerroinkin sinulle joskus olleeni koulukiusattu. Noista ajoista jäi pelko, ettei seuraani oletusarvoisesti kaipaa kukaan. Siksi en enää uskalla lähestyä sinuakaan. Yksi tyly vastauksesi riitti pitämään minut loitolla. Nuoruuden kokemukset tekivät minusta aran ihmisten suhteen. Mielummin ikävöin täällä kuin menen häiritsemään. Enhän tietenkään halua jäädä tänne palstalle, ei missään nimessä. Mielummin olisin tutustunut sinuun. Meidän välillä kun oli semmoinen tietty tunnelma aina, se näkymätön lanka...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.