Palstalla esiin tullut narsismi ja sillä leimaaminen on tuonut minulle tälläisiä ajatuksia.. Korjatkaa jos olen kovasti väärässä..
Fiktiivinen hahmo LB käyttäytyy keskustelusaitilla vastoin kaikkia yleisiä sääntöjä, haukkuu nimeltä kaikki, ketkä ei sillä hetkellä miellytä, päästelee sammakoita ja muutenkin aiheuttaa häiriötä.
Tälläistä henkilöä syytetän helposti narsistiksi, mutta jos pureudutaan narsismin ytimeen ja siihen mitä se on, on esimerkki henkilömme tavattoman huono narsisti.
Narsismiinhan kuuluu taitava manipulointi, kyky miellyttää kaikkia, saada haluamansa, peitellä omat jälkensä ja vierittää syy muualle.
Tuskinpa yksikään aito narsistinen persoonallisuus olisi valmis riskeeraamaan sosiaalista statustaan, sillä että kirjoittelee tunnistettavalla nimimerkillä netissä kaikenmaailman epäsovinnaisuuksia, tälläinen on ennemminkin huonoa käytöstä..
Narsistin lähipiirissä olevat saavat helposti niskaansa narsismi syytöksiä, jos he eivät toimi narsistin tahdon mukaan, perusajatuksena on, että täytyyhän sen olla narsisti, koska se ei tee niin kuin minä sanon..
Maallikko tulkitsee huonon käytöksen helposti narsismiksi ja oikeat narsistit porskuttaa häpeämättä eteenpäin..
Varoittavia käytösmalleja ovat:
- Olen uhri, ihan sama mikä menee pieleen, joku muu on sen aiheuttanut (yleensä lähipiirissä oleva narsisti)
- Olen kiinostunut seurastasi vain kun tarvitsen jotain
- Minä avaan sinulle oven, olet velkaa minulle viikon työt
- Olen erittäin lipevä edessä, mutta nälvin aina niitä ketkä ei ole paikalla
(narsisti ei omalla nimellään hauku ketään jos on pelko, että asia joutuu henkilön omiin korviin, koska yleensä hän levittää valheita ja vielä niin, että ne olisivat jonkun muun kertomia)
- Kaikki onnistuneet asiat narsistin lähipiirissä ovat hänen tekemiään, vaikkei hän olisi ollut edes paikalla
- Vaikka olisin tehnyt mitä syy on silti sinussa (heitin lautasen seinään koska SINÄ ärsytit MINUA) ja katso nyt mitä SINÄ sait MINUT tekemään
Narsistista pohdiskelua..
5
143
Vastaukset
- von Lagerbom
Kaikkein tärkein ominaisuus josta aidon narsismin tunnistaa on empatian puute. Narsismista vouhottavat ja sitä ympärillään näkevät eivät tiedä millainen todellinen narsismi onkaan vaan käyttävät sitä sanaa kun sellainen nyt muodissa tuntuu olevan.
- =(
Niinpä " taitava manipulointi, kyky miellyttää kaikkia, saada haluamansa, peitellä omat jälkensä ja vierittää syy muualle."
Ei osaa asettua toisen asemaan eikä omia virheitään. Vaan näkee miten häntä itseään on loukattu äärettömän paljon. Vaatii toisilta ihmisiltä paljon, että heidän pitäisi seistä sanojensa ja tekojensa takana, mutta itse eivät siihen sitten kykenekkään. Tunteiden näyttäminen esim. itkeminen on heille heikkouden merkki ja anteeksi pyytämistä on turha odottaa. Osaa puhua ja kääntää asiat omaksi edukseen.
Yleensä uhriksi joutunut ei edes itse tajua sitä ennenkuin on liian myöhäistä..... - Entinen narsistin...
Tuli oltua yli 10 vuotta naispuolisen narsistin kanssa suhteessa. Viisi vuotta takaperin onneksi suhde kaatui ja pääsin eroon naisesta, mutta toista kertaa en sorru narsistin kanssa suhteeseen. Sen verta ikävä kokemus ja raskas oli suhde.
- sáatanan tunarit
Viekää tämä narsismipalstalle älkääkä sotkeko satakunta palstaa
- hupsistarallaa
Sori, en hoksannu, että satakunnassa ei ole narsisteja..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768