Olen huomannut, että yleensä muut ihmiset ovat äärimmäisen arkoja menemään vähänkään vieraampaan seuraan. Tarvitaan se paras kaveri mukaan, muuten nihkeillään. Tai ehkä heillä ei vaan ole tarvetta uusille tuttavuuksille, en tiedä.
Minä taas menen reippaasti mukaan vieraaseen porukkaan, siitä huolimatta, että tunnen itseni yleensä ulkopuoliseksi änkeäjäksi. Mutta minkäs teet, on pakko, kun ei ole muutakaan seuraa niin pakko se on yrittää.
Muilla näyttää kaveriporukka vaan kertyneen luonnollisesti, ilman sen kummempia ponnisteluita. Ohjelmaa tulee kuin itsestään.
Minä taas saan kynsin hampain hakea seuraa ja pohdiskella että miten ihmeessä minä tuon ja tuonkin kanssa lähentyisin. Tietty yritän samanaikaisesti olla oma itseni, kehittää itseäni ja tehdä omia juttuja olematta liian innokas. Nyt olen tavallaan "lomalla" tästä kaikesta yrittämisestä, se on aika voimia vievää. Kukaan ei ole ottanut yhteyttä, enkä jaksa olla aina se joka ottaa. Tuntuu että näin se menee luonnollisesti. Maailma näyttää rullaavaan paremmin kun en ole tuppautumassa seuraan ja jään yksin.
Niin ja olen 24-vuotias nätti nuori nainen, jolla kaikki kunnossa. Ainut vaan että olen hiljaiseksi haukuttu ja ajoittain sosiaaliset tilanteet vähän ahdistavia ja vaikeita. Silti sinnittelen. Miehen toki saisin milloin haluan, mutta olen liian valikoiva ja odotan että tulisi se tunne että haluaa oikeasti olla jonkun kanssa.
Minä taas menen reippaasti mukaan vieraaseen porukkaan, siitä huolimatta, että tunnen itseni yleensä ulkopuoliseksi änkeäjäksi. Mutta minkäs teet, on pakko, kun ei ole muutakaan seuraa niin pakko se on yrittää.
Muilla näyttää kaveriporukka vaan kertyneen luonnollisesti, ilman sen kummempia ponnisteluita. Ohjelmaa tulee kuin itsestään.
Minä taas saan kynsin hampain hakea seuraa ja pohdiskella että miten ihmeessä minä tuon ja tuonkin kanssa lähentyisin. Tietty yritän samanaikaisesti olla oma itseni, kehittää itseäni ja tehdä omia juttuja olematta liian innokas. Nyt olen tavallaan "lomalla" tästä kaikesta yrittämisestä, se on aika voimia vievää. Kukaan ei ole ottanut yhteyttä, enkä jaksa olla aina se joka ottaa. Tuntuu että näin se menee luonnollisesti. Maailma näyttää rullaavaan paremmin kun en ole tuppautumassa seuraan ja jään yksin.
Niin ja olen 24-vuotias nätti nuori nainen, jolla kaikki kunnossa. Ainut vaan että olen hiljaiseksi haukuttu ja ajoittain sosiaaliset tilanteet vähän ahdistavia ja vaikeita. Silti sinnittelen. Miehen toki saisin milloin haluan, mutta olen liian valikoiva ja odotan että tulisi se tunne että haluaa oikeasti olla jonkun kanssa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselleni ei ole tuo toisten seuraan änkeäminenkään luontevaa. Pitäisi vaan mutta useimmiten ei pysty. Mistäpäin olet?
Tule mun kanssa tänään ryyppäämään, jos asut helsingissä? :D
"...tulisi se tunne että haluaa oikeasti olla jonkun kanssa."
--> Komppaan tätä niin täysillä. Voimaa, kyllä sen vielä löydät, ehkä minäkin.
Mulla sama juttu. Rumaks oo ikinä sanottu, enkä usko että olenkaan :)
Mutta hiljainen olen (en osaa sanoa mitään ellei oo sitten asiaa oikeesti..)
Ja sen takia mulla ei kavereita olekkaan, kun en osaa olla riittävän sosiaalinen.
Yrittäny kyllä muuttua, mutta minkäs teet.. Ei se helppoo oo muuttaa tapoja monen vuoden jälkeen.
sairaalloisen ujoja ihmisiä, vain humalassa uskalletaan ja selvinpäin hävetän tekemisiä.