Josku on niin ,se on minun myönnettävä, että vain jääräpäisesti ja pakonomaisesti pidän tunteestani kiinni, kuin hukkuva. Ajatukseni on, että tämä on se ainut ja oikea rakkaus, mutta onko totuus se miksi sen koen?!
Onko parempi luovuttaa ja antaa elämän kuljettaa jättäen tien viereen jo kuluneet, menneet asiat vaikka niitä ei tosimaailmassa ole käsitellyt eikä tullakkaan käsittelemään.
Miksi ei, koska toinen on jo lähtenyt eteenpäin, tai siltä hän sen saa näyttämään teoillaan ja suhteillaan.
Kun keskittyy omaan tämän hetken onnelisuuteen, niin se kuljettaa pois siitä sekaisesta tunne mylläkästä johon ihminen upoutuu rakastuessaan tai kuvitellessaan sitä rakkaudeksi.
Johonkin minä heräsin ja sen hän sai aikaani omalla persoonallaan ja ystävällisellä käyttäymiselään, jonka minä väärin tulkitsin.
Eihän ihminen joka on jo käynyt usean suhteen kohtamisemme jälkeen voi, enään, edes ajatella minua ja kun omani ei ole selkeä -edes itselleni.
Vapautuminen rakkausikävä piinasta on helpottava tila ja siinä minä nyt seison, mutta niin yleensä tapahtuu että kun olen "vapaa" niin nurkan takaa tulee uusi hyökkäys joka vie tunteitani ja orjuuttaa ajatukseni typerälle tasolle haaveilun maailmaan - ja kai se sitten on ihmisen jokin tarve, en vain pidä siitä kokonaisvaltaisesta kaipuusta mikä siihen liittyy.
Ei elämä saa olla rakkauden hamuamista, epätoivoisia suhteita ja niistä riippuvia onnellisuustiloja.
Usein peitellään omaa surullisuuttaan ja annetaan ymmärtää sen olevan rakkaudesta toivottomaan kohteeseen kun totuus voi olla että on vain tylsää.
En tiedä tämän kirjoitukseni järjellisydestä, mutta sainhan selvitettyä itselleni "ääneen" pieni murusiani ajatusteni labyrintistä ; )
Onko parempi luovuttaa ja antaa elämän kuljettaa jättäen tien viereen jo kuluneet, menneet asiat vaikka niitä ei tosimaailmassa ole käsitellyt eikä tullakkaan käsittelemään.
Miksi ei, koska toinen on jo lähtenyt eteenpäin, tai siltä hän sen saa näyttämään teoillaan ja suhteillaan.
Kun keskittyy omaan tämän hetken onnelisuuteen, niin se kuljettaa pois siitä sekaisesta tunne mylläkästä johon ihminen upoutuu rakastuessaan tai kuvitellessaan sitä rakkaudeksi.
Johonkin minä heräsin ja sen hän sai aikaani omalla persoonallaan ja ystävällisellä käyttäymiselään, jonka minä väärin tulkitsin.
Eihän ihminen joka on jo käynyt usean suhteen kohtamisemme jälkeen voi, enään, edes ajatella minua ja kun omani ei ole selkeä -edes itselleni.
Vapautuminen rakkausikävä piinasta on helpottava tila ja siinä minä nyt seison, mutta niin yleensä tapahtuu että kun olen "vapaa" niin nurkan takaa tulee uusi hyökkäys joka vie tunteitani ja orjuuttaa ajatukseni typerälle tasolle haaveilun maailmaan - ja kai se sitten on ihmisen jokin tarve, en vain pidä siitä kokonaisvaltaisesta kaipuusta mikä siihen liittyy.
Ei elämä saa olla rakkauden hamuamista, epätoivoisia suhteita ja niistä riippuvia onnellisuustiloja.
Usein peitellään omaa surullisuuttaan ja annetaan ymmärtää sen olevan rakkaudesta toivottomaan kohteeseen kun totuus voi olla että on vain tylsää.
En tiedä tämän kirjoitukseni järjellisydestä, mutta sainhan selvitettyä itselleni "ääneen" pieni murusiani ajatusteni labyrintistä ; )
Vastaukset 6
Vanhimmat
Missä on vika kun tekstissäsi on noin kamalasti pahoja kirjoitusvirheitä? Ei ollut montaa virheetöntä lausetta :(
Ihan hyvää itsepohdiskelua aloittajalla. Ei kaikkien tarvitse osata kirjoittaa.
ajatuksen/kirjoituksen nopeus, hätiköinti ja lukihäiriö -kelpaako?
samoja vähän tullut mietittyä. Onko rakastumisen tunne aitoa vai tuleeko se täyttämään jotain tyhjiötä? Onko se väärää tunnetta silloin? Ehkä surullisuus johtuu sadan vuoden yksinäisyydestä, johon on tuomittu, vaikka ympärillä olisi sata ihmistä? Ehkä rakkaus löytyy itsestä ja tulee esiin jokaisessa kohtaamisessa. Rakkaus vois olla silloin antautumista tälle hetkelle ja sille, mitä elämä tuo. Hyvän ja pahan olemassaolevan hyväksymistä, nöyrtymistä elämän ja oman itsen edessä. Ylpeyden ja omahyväisyyden voittamistä?
Kuka sinut on tuominnut sadan vuoden yksinäisyyteen?
Rakkaus on tavallaan mysteeri, johon joko uskaltaa heittäytyä tai sitten ei. Kuka sen oikeellisuutta on kelvollinen määrittämään. Mysteerit tuppaavat pilaantumaan liiassa analysoinnissa. Rakkauden vastakohta on pelko ja ehkä välinpitämättömyys . Jos suhteessa on näitä, niin silloin ei liene kyse ainakaan rakkaudesta.
Se on varmaan luonnevika, mut noukänduu ;)