Nyt silmät auki - AAA voikin upottaa Suomen?
Pete Aarre-Ahtio
Julkaistu: 5.8.2012 9:52
Suomi on väärässä kerhossa, rahoituksen professori Puttonen sanoo.
Suomen saavuttama korkein luottoluokitus ei olekaan iloinen asia, väittää Aalto yliopiston professori Vesa Puttonen. Brittiläisen The Guardian –lehden haastattelema professori toteaa AAA-luokituksen sokaisevan meidät.
Hyvään luottoluokitukseen tuudittautuminen johtaa tärkeiden päätösten lykkäämiseen. Esimerkiksi keskustelu eläkeiän nostosta on siirtynyt. Tähän ei meillä Puttosen mielestä olisi aikaa.
–Talouden perusteet horjuvat. Silti emme ymmärrä, että meillä on kiire, professori sanoo.
Suomen vaihtotase on miinuksella, kuten syvän 1990-luvun laman aikaan. Samaan aikaan Ruotsi porskuttaa ohi.
Taloustietäjä uskoo, että nykytilanteessa Suomea on helppo huijata. Meillä on perinteisesti pidetty sopimuksista kiinni, ja siitä ollaan oltu ylpeitä. Muut eivät kuitenkaan toimi samoin, ja silloin sääntöjen noudattaja kärsii.
Professori kutsuu Suomea mallioppilaaksi, mutta valittelee, että luokan muiden oppilaiden suoritukset ovat todella huonoja.
Guardian-lehti ihastelee Suomen vakuustaistelua, mutta Puttonen ei yhdy riemuun.
–Suomalaiset tuntevat olevansa väärässä kerhossa, ja mehän olemme, Professori summaa tilanteen.
......................................................................
.

Vastaukset 5
Vanhimmat
PA-kerhon ovet ovat aina auki halukkaille.
inhokki kävi taas ihan rekattuna ylpeästi ilmaisemassa..YÄK...
Katohan, miun peruskepulainen ihailijani se taas siellä fanittaa...
ARVASINHAN minä, suomi riepua huijataan mennen tullen, HEH HEHE lipposelle ja niinistölle,
ne vei suomen kultapossukerhoon suuruuden huluudessaan,
lipponenki luuli pääseväsä euroopan presidentiksi, hah hah,
molemat pannaan maksammaan omalla omaisuudellaan suomelle koko valtion tappiot mitä Katainen ja Urpilainen on saanu aikaan !!! myös nämä molemmat omaisuudellaan vastuuseen !!
Ja aivot narikassa siinä taas mölytään.
Miepä kyllästyin jokin aika sitten näihin peruskepulaisiin, puttosiin yms veneenkeikuttajiin jotka pitävät Suomen talouden alamaissa jauhamalla koko ajan hallituksen linjaa hajoittavaa paskaa. Kun sijoitin vähät eläkesäästöni muihin kuin suomalaisiin firmoihin, tienasin hetkessä tuhansia euroja, joilla voin sitten ostaa työkyvyttömänä leivän päälle muutakin kuin ylähuulta...