On tervettä epäillä. Usko ei ole tietoa joten sitä kuuluukin epäillä.
Jos ei epäile, niin silloin on laittanut aivot off-asentoon ja se ei ole terveen ihmisen merkki.
Jos ei epäile, niin silloin on laittanut aivot off-asentoon ja se ei ole terveen ihmisen merkki.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Näin on. Ainoastaan aivopesty nielee kaikki valheet.
Tottakai on uskon kannalta tervettä kyseenalaistaa asioita. Mitä se sellainen valmiiksi uskottu usko olisi. Kaikissa lahkoissa tms on suurena vaikuttimena valmiiksi pureskeltu usko. Eipä sitten henkilökohtaisesta uskosta voi puhua.
Heh.
Enpä ole huomannut yhdenkään uskovaisen juuri ihailevan kriitistä pohdintaa uskon suhteen. Se kritiikki ei IKINÄ kohdistu omiin uskomuksiin.
Ei niin. Jos kohdistuu, aika pian huomaa, että ihminenhän se siinä sorvaa Raamatun sanaa haluamaansa muotoon. Ja ottaa Ritolat.
Raamattu on ihmisten kirjoittama. Miksi sitä ei saisi muokata?
Jo faktoja muokataan siitä tulee valetta.
Tottakai, mutta nythän oli kyse Raamatusta.
Ihminen kuvittelee vähäisellä ja lahjoitetulla järjellään olevansa ns. järkiolento. Todellisuus on toinen ja yksinkertainen, ihminen ei ole täällä omasta halustaan. Joku halusi meidät tänne ja luonnollisesti myös hoitaa vastuunsa. Ihminen seurailee mitä tapahtuu ... Helvetti ja muut sangtiot väärinelämisestämme ovat järjen tuotetta. Todellisuudessa olemme ohjelmoituja "robotteja" :).
Uskoa ei ole kukaan tiedoksi väittänytkään.
Sen sijaan joku väittää ateismin perustuvat tietoon. Ateismi on nimenomaan täysin tyhjään perustuva uskonto.
Kristitty uskoo että Jumala on kaiken luonut ja johtaa maailmankaikkeuden toimintaa. Meillä on lisäksi varmat kirjalliset todisteet ja oma henkilökohtainen elämämme todistaa lisäksi että meillä on rukouksia kuuleva Jmala.
Ateisti uskoo kaiken tulleen sattumalta tyhjästä ja sattuman ohjaavan maailmakaikkeuden toimintaa. Tämän naurettavammaksi ei uskonto voi enää tulla, varsinkin kun uskotaan että mielikuvituksissa sattuma ja faktatieto olisi sama asia.
Tiede nimenomaan todistaa, että tyhjästä ei voi koskaan tulla mitään, tämä on fakta. Me puolestaan tiedämme sen, että kaikella mitä on olemassa, on tekijänsä.
Häntä joka voi luoda tuhjästä ihan mitä haluaa (kaikkivaltias)me suomenkieliset kristityt kutsumme Jumalaksi.
" Häntä joka voi luoda tuhjästä ihan mitä haluaa (kaikkivaltias)me suomenkieliset kristityt kutsumme Jumalaksi. "
Siis vähän niinku taikoo? Kuten saduissa hyvät ja pahat haltiattaret?
Vastaan ateistien puolesta, vaikken oikein itseäni siihen ryhmään laskekaan.
Uskoisin, että suuri osa ateisteista uskoisi, mikäli todisteita oikeasti olisi. Niitä vain ei ole. Koko maailma on tulvillaan tietoa vaikkapa siitä, miten uskonnot ovat syntyneet. Samoin, jokainen kykenee erottamaan sen, miten ilmiselvästi uskontojen sääntöviidakko on ihmisten vallankäyttöä.
Siitä huolimatta osa ihmisistä HALUAA olla uskovaisia. Suomen kaltaisissa maissa pieni vähemmistö, mutta monissa muissa maissa suuri osa. Syyt ovat ilmeiset: huonon koulutuksen ja matalan sivistystason maissa fundamentalistien opit kukoistavat. Perinteet vaikuttavat asiaan. USA on oma lukunsa: maahanhan on alunperin mennyt juuri tiukan linjan uskovaisia, jotka eivät Euroopassa pärjänneet.
Oma juttunsa on sitten lapsesta saakka alkanut aivopesu, kuten juuri lestadiolaisilla.
"Meillä on lisäksi varmat kirjalliset todisteet ja oma henkilökohtainen elämämme todistaa lisäksi että meillä on rukouksia kuuleva Jmala."
Uskovaisilla toden totta on ongelmia erotella toisistaan omia subjektiivisia näkemyksiään ja objektiivista totuutta.
"Ateismi on uskonto"
Ateismi on uskonto, jos kaljuus on hiusten väri ja terveys on sairaus.
"Tiede nimenomaan todistaa, ett tyhjstä ei voi koskaan tulla mitään, tämä on fakta."
Näin hihhulit usein väittävät, mutta kun pyytää linkin kyseiseen tutkimukseen jossa on todistettu että tyhjästä ei voi koskaan tulla mitään, jäämme odottamaan turhaan.
Näin tulee nytkin tapahtumaan.
Ateismi on elämänkatsomus. Niin kuin inhottava realisti ylempänä sanoi, ettei ole todisteita kumpaankaan suuntaan. Ateisti voi pitää luonnon ja ihmisen kehitystä sattumana tai evoluutioprosessina. Mitä sitten? Ateistin ei tarvitse uskoa menninkäisiin tai joulupukkiin eikä muihinkaan puhtaasti mielikuvituksen tuotteisiin.
"Meillä on lisäksi varmat kirjalliset todisteet ja oma henkilökohtainen elämämme todistaa lisäksi että meillä on rukouksia kuuleva Jmala."
Rukouksen vaikutuksia on tutkittu tieteellisesti kymmenissä tutkimuksissa ja sokkotesteissä.
Rukoilemisella ei ole todettu olevan mitään vaikutusta rukoilemisen kohteiden elämässä. Testejä on tehty niin että että rukoilemisen kohteena olleet ihmiset eivät oel tienneet että heidän puolestaan rukoillaan.
Vain silloin jos rukoilun kohteena oleva ihminen saa tietää että joku ihminen rukoilee hänen puolestaan, se voi ilahduttaa häntä ja parantaa mielialaa. (mikäli hän jakaa samat uskomukset rukoilijoiden kanssa.)
Mutta rukoilemisella ei ole tätä psykologista vaikutusta lukuunottamatta mitään todettua vaikutusta esim. ihmisen hyvinvointiin tai sairauksista paranemiseen.
Ei uskovaisenkaan tarvitse uskoa. Uskoi tai ei, lopputulokseen se ei vaikuta. Toki uskoa saa, ihan vapaasti.
Mitä turvallisemmat olot ja korkeampi elintaso, sitä vähemmän uskonto kiinnostaa.
Tilastoja löytyy:
http://freepathways.wordpress.com/2011/01/27/mihinuskot/