Epätietoinen vatsakipuileva kolmekymppinen

Mulla on noin vuorokauden aikana ilmestynyt outo kipuilu oikealle alavatsaan, navasta noin 5 cm alas ja siitä oikealle.. Aika pienelle alueelle. Kipu tuntuu liikkuessa ja painellessa, muttei ole sietämätöntä. Tuntuu istuessa vain paineena siinä kohdassa. Muina oireina vain ilmavaivoja, ei ripulia. Olen viikonlopun aikana patikoinut 30 kilsaa, joten luultavasti voisi olla jotain lihaskipuakin, mutten ole ennen kärsinyt mistään tällaisesta. Ajattelin seurailla tässä rauhassa tilannetta. Hmm, ehkä voi olla myös jotain gynekologistakin, sillä jotain vaaleanpunaista vuotoa on ollut.
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Umpisuoli niillä seuduin, sitä ei kyllä kauan kärsi odotella, ja yleensä kyllä äkkiä tapansa näyttääkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


E v kol kirjoitti:

Mulla on noin vuorokauden aikana ilmestynyt outo kipuilu oikealle alavatsaan, navasta noin 5 cm alas ja siitä oikealle.. Aika pienelle alueelle. Kipu tuntuu liikkuessa ja painellessa, muttei ole sietämätöntä. Tuntuu istuessa vain paineena siinä kohdassa. Muina oireina vain ilmavaivoja, ei ripulia. Olen viikonlopun aikana patikoinut 30 kilsaa, joten luultavasti voisi olla jotain lihaskipuakin, mutten ole ennen kärsinyt mistään tällaisesta. Ajattelin seurailla tässä rauhassa tilannetta. Hmm, ehkä voi olla myös jotain gynekologistakin, sillä jotain vaaleanpunaista vuotoa on ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu