Uusi palsta sijitettujen lasten vanhemmille

Hei. Käännytäänkö Suomi24 -"keskuksen" puoleen ja pyydetään uusi palsta sijoitettujen lasten vanhemmille. Saa sitten linkittäjä omistaa jatkossakin tämän palstan. Arvelen, ettei hän ole edes kohdejoukkoon kuuluva, vaan haluaa vahtia kirjoituksia ja kiusata.

Mitä mieltä olette?
16123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Valtiontalouden tarkastusvirastolla on tutkimuksia siitä, että ainakin puolet sijaishuollossa olevista lapsista olisi psykiatrisen hoidon tarpeessa.

Äänestä
  • Sijaishuollossa harjoitettava serranismi on pelottavaa, kun se yhdistyy sulkeutuneisuuteen, pelotteluun ja alistamiseen. Serranismi on verrattavissa uskonnollisten yhteisöjen sulkeutuneeseen seksuaalisuuteen, jossa veljet ja siskot hakevat turvaa toisiltaan jo hyvin nuorella iällä seksuaalisella kanssakäymisellä. Joskus myös vanhemmat osallistuvat seksuaaliseen kanssakäymiseen. Sulkeutuneisuus ja eristäminen tarjoavat tällaiselle toiminnalle puitteet.

    Äänestä

  • serranismi hoi kirjoitti:

    Sijaishuollossa harjoitettava serranismi on pelottavaa, kun se yhdistyy sulkeutuneisuuteen, pelotteluun ja alistamiseen. Serranismi on verrattavissa uskonnollisten yhteisöjen sulkeutuneeseen seksuaalisuuteen, jossa veljet ja siskot hakevat turvaa toisiltaan jo hyvin nuorella iällä seksuaalisella kanssakäymisellä. Joskus myös vanhemmat osallistuvat seksuaaliseen kanssakäymiseen. Sulkeutuneisuus ja eristäminen tarjoavat tällaiselle toiminnalle puitteet.

    Huonolaatuinen sijaishuolto johtaa lapsia psykiatristen palveluiden pariin. Lisäksi tietyt rahanahneet sijaisvanhemmat saavat lisärahaa itselleen ja esimerkiksi yksityiskouluille hankkimalla lapsille psykiatrisia lausuntoja.

    Äänestä

  • lisää fyffee kirjoitti:

    Huonolaatuinen sijaishuolto johtaa lapsia psykiatristen palveluiden pariin. Lisäksi tietyt rahanahneet sijaisvanhemmat saavat lisärahaa itselleen ja esimerkiksi yksityiskouluille hankkimalla lapsille psykiatrisia lausuntoja.

    Sukupuu ry sijoitettujen ja huostaanotettujen vanhempien yhdistys.

    http://www.sukupuu.fi/index.php
    -----------

    Äänestä

  • Tiedoksi. kirjoitti:

    Sukupuu ry sijoitettujen ja huostaanotettujen vanhempien yhdistys.

    http://www.sukupuu.fi/index.php
    -----------

    Epäilen, että tämä linkittäjä on eräs jyväskyläläinen sijaisvanhempi ja nainen. Hänen pitää silmä kovana kytätä, ettei hänen "erinomaisesta" puljustaan vaan kirjoiteta. Kovin on Jyväskyläkeskeistä kirjoittelu. Jäit kiinni suuri sijaisvanhempi!

    Äänestä

  • female on kirjoitti:

    Epäilen, että tämä linkittäjä on eräs jyväskyläläinen sijaisvanhempi ja nainen. Hänen pitää silmä kovana kytätä, ettei hänen "erinomaisesta" puljustaan vaan kirjoiteta. Kovin on Jyväskyläkeskeistä kirjoittelu. Jäit kiinni suuri sijaisvanhempi!

    Onko kyseessä se "suuruus", josta täällä on puhuttu?
    Onko hänellä perhekoti tai vastaava laitosmuotoinen yritys vai onko hän tavissijari?

    Mutta jos hän on niin kovin "kiireinen" kuten on kerrottu, niin miten hän ehtisi palstoilla roikkua, niin kuin linkittäjä asuu täällä jatkuvasti?

    Onko jollain vielä lapsia tuon suuruuden luona vai onko lapset saatu jo turvaan hirviön käsistä?

    Minä en tiedä linkittäjästä muuta kuin, että sairas henkilö on kyseessä, jonka ajatusmaailma on aivan sekaisin.

    Äänestä

  • NixNax kirjoitti:

    Onko kyseessä se "suuruus", josta täällä on puhuttu?
    Onko hänellä perhekoti tai vastaava laitosmuotoinen yritys vai onko hän tavissijari?

    Mutta jos hän on niin kovin "kiireinen" kuten on kerrottu, niin miten hän ehtisi palstoilla roikkua, niin kuin linkittäjä asuu täällä jatkuvasti?

    Onko jollain vielä lapsia tuon suuruuden luona vai onko lapset saatu jo turvaan hirviön käsistä?

    Minä en tiedä linkittäjästä muuta kuin, että sairas henkilö on kyseessä, jonka ajatusmaailma on aivan sekaisin.

    Kyseinen sijaisvbanhempi on yleensä kiireinenniissä asioissa, jotka ovat hänelle tärkeitä. Jos Linkittäminen on tärkeää, hän tekee sitä intohimoisesti.

    Äänestä

Ainakin sekopää-linkittäjällä pitäisi kiireempää kun pitäisi kahta palstaa sabotoida sen jälkeen :D :D

Äänestä
  • Jyväskylä -palstalla on mielenkiintoinen keskustelu professori Karkulehdosta. Ko. keskusteluketjussa puhutaan nuorestaparista, joka onb alkanut seukkaamaan jo nuorena sijaishuollossa ja pyrkii nyt ilmeisesti itsekin sijaisperheeksi. Lukemaan vaan.

    Äänestä

  • jyväskylä - palsta kirjoitti:

    Jyväskylä -palstalla on mielenkiintoinen keskustelu professori Karkulehdosta. Ko. keskusteluketjussa puhutaan nuorestaparista, joka onb alkanut seukkaamaan jo nuorena sijaishuollossa ja pyrkii nyt ilmeisesti itsekin sijaisperheeksi. Lukemaan vaan.

    Olen huomannut, että linkittäjä ei jostain syystä linkitä Jyväskylä -palstalle, kuin korkeintaan yhden linkin. Joten Jyväskylä -palsta voisi olla keskustelualustamme.

    Äänestä

  • Jyväskylä -palsta kirjoitti:

    Olen huomannut, että linkittäjä ei jostain syystä linkitä Jyväskylä -palstalle, kuin korkeintaan yhden linkin. Joten Jyväskylä -palsta voisi olla keskustelualustamme.

    Pasanen, Timo:
    Lastenkodin asiakaskunta. Psykiatrinen tutkimus lastenkotilasten kehityksellisistä riski- ja suojaavista tekijöistä, oirehdinnasta sekä hoidon tarpeesta.
    Väitöskirja, Turun yliopisto, Lastenpsykiatria, 20520 Turku

    Annales Universitatis Turkuensis C 170



    Tiivistelmä
    Tutkimuksessa selvitettiin lastenkotiin sijoitettujen lasten kehitykseen vaikuttavia riski- ja suojaavia tekijöitä, lasten ja vanhempien psykiatrista tilaa, lasten kouluvaikeuksia ja neurokognitiivisia häiriöitä. Tutkimusotokseksi valittiin 8.10.1998 - 15.2.1999 välisenä aikana Pitäjänmäen lastenkotiin ja Pikku-Pellaksen lasten ja nuorten huumehoitoyksikköön sijoitetut lapset ja heidän vanhempansa. Kaikkiaan tutkimukseen valittiin 75 lasta ja 86 vanhempaa, joista kieltäytyi / jäi tavoittamatta 12 (16%) lasta ja 27 (31%) vanhempaa. Aineistokadon jälkeen tutkimukseen osallistui 63 lasta ja 59 vanhempaa. Alle viisivuotiaiden lasten tilaa selvitettiin kahdella käyttäytymistä kartoittavalla kyselykaavakkeella. Viisi vuotta täyttäneiden lasten varhaisvaiheiden kokemuksia ja psykiatrista tilaa kartoitettiin Wight-saaren/Lontoon haastattelulla, koulunkäyntiin liittyviä ongelmia puolistrukturoidulla opettajan haastattelulla ja lisäksi lapsille annettiin täytettäväksi minäkuvaa ja voimavaroja kartoittavat kyselylomakkeet. Neuropsykologinen tutkimus tehtiin 12 lapselle. Vanhempien psykiatrista tilaa selvitettiin Wight-saaren/Lontoon haastattelulla. Lasten psykiatrisen tilan vertailuaineistona toimi LAPSET-tutkimuksen haastatteluaineisto ja opettajan haastattelun vertailuaineistona Taylorin ym. (1991) aineisto.

    Runsaalla puolella tutkimukseen osallistuneista lapsista arvioitiin esiintyvän selvä psykiatrinen häiriö ja useimmissa tapauksissa se oli kestänyt jo vuosia: Keskiväestön lapsiin verrattuna tutkimukseen osallistuneilla lapsilla oli seitsemän kertaa suurempi riski oireilla vakavilla tunne-elämän häiriöillä, neljä kertaa suurempi riski oireilla vakavilla tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden häiriöillä ja kahdeksan kertaa suurempi riski oireilla vakavilla käytöshäiriöillä. Tyttöjen oirehdinnassa painottuivat sisäänpäin suuntautuvat ahdistuneisuus- ja mielialahäiriöt ja poikien oirehdinnassa ulospäin suuntautuvat tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden sekä käytöshäiriöt. Osastoille sijoitettujen lasten kehitys poikkesi perhepaikoille sijoitettujen lasten kehityksestä pitkällä aikavähillä. Heillä oli taustassaan varhaiskehityksestään lähtien selvästi enemmän kroonista stressiä ja traumatisoitumista aiheuttavia kokemuksia, jotka myös osaltaan selittävät heidän voimakkaampaa ulospäin suuntautuvaa oirehdintaansa. Lapsilla todettiin paljon tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden ongelmia, joilla oli selvä yhteys muihin kouluvaikeuksiin. Neuropsykologisissa tutkimuksissa korostui kielen kehityksen ongelmat, visuaalisen prosessoinnin ollessa ikätasoista. Vaikeista elämäntilanteistaan huolimatta lapsilla todettiin olevan voimavaroja ja positiivisia mielikuvia itsestään ja tulevaisuuden mahdollisuuksistaan.

    Vanhemmilla todettiin erittäin voimakasta psykiatrisen oirehdinnan ja traumatisoivien kokemusten kasautumista. Puolella vanhemmista arvioitiin esiintyvän selvä psykiatrinen häiriö. Naisista lähes puolella ja miehistä runsaalla puolella oli elämänsä aikana esiintynyt selviä alkoholin käytön ongelmia ja naisista neljäsosalla ja miehistä runsaalla kolmasosalla huumausaineiden käytön ongelmia. Selvä enemmistö vanhemmista oli joutunut fyysisen väkivallan kohteeksi ja heistä suurin osa oli joutunut kääntymään lääkärin puoleen väkivallan aiheuttamien vammojen vuoksi.

    Avainsanat: lastenkoti, riski- ja suojaavat tekijät, traumatisoituminen, psykiatrinen oirehdinta

    -----------------------------------------------------

    Äänestä

Pitäjänmäen lastenkoti, siis HDL:ssä MUKA tutkimuksia, HAH-HAH-HAA!
Kyllä sen paikan tutkimukset tiedetään.

Ja miksi vain 12:lle lapselle tehtiin neuropsykiatrinen tutkimus.
Jos kaikille olisi tehty laaja neuropsykologinen arvio, olisi tulos erilainen, mutta eihän nyt HDL:ssä ole tarkoituskaan "hoitaa", siellä on tarkoitus ainoastaan LEIMATA LAPSIA VANHEMPIA PSYKIATRISIKSI TAPAUKSIKSI ja sehän tietenkin psykiatrisissa tutkimuksissa onnistuu.

HDL on juuri se paikka, että jos vaikka 40-v vanhempi vahingossakaan mainitsee, että oli hänellä teiniuhmassa runsastakin alkon käyttöä (oli se ollut miten lyhyt aika tahansa), niin siitä tehdään HIRVEÄ NUMERO. Kirjaus siitä tehdään sillä tavallla, että lukijalle jää epäselväksi, MILLOIN alkon käyttöä täsmälleen on ollut ja uusi, vaihtunut sossu tulkitsee sen ilman muuta huostaanoton aikaiseksi ongelmaksi.

Ei koske minua, mutta olen kuullut tuosta muilta meidän jälkeen siellä olleilla. Minua ei onnistunut HDL leimaamaan päihteiden käyttäjäksi, ei väkivaltaiseksi, eikä hulluksi, vaikka kaikkensa kyllä yrittivät siinäkin. Tuo "tutkimus" on tehty vasta sen jälkeen, kun me siellä olimme.

Mutta oli se tehty koska tahansa, niin sen talon tutkimuksiin ei pidä kenenkään luottaa!

Äänestä
  • Hyvä kun selvensit asian. Juttu haiskahti rahalta.

    Äänestä

Ja kyllähän tuo tutkimus alkaa jo olla aika vanhakin, mitä se on 2001 vuodelta?

Äänestä

Enpähän viitti. Lue ihan ite vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi palsta? kirjoitti:

Hei. Käännytäänkö Suomi24 -"keskuksen" puoleen ja pyydetään uusi palsta sijoitettujen lasten vanhemmille. Saa sitten linkittäjä omistaa jatkossakin tämän palstan. Arvelen, ettei hän ole edes kohdejoukkoon kuuluva, vaan haluaa vahtia kirjoituksia ja kiusata.

Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu