Älä ota naista, joka SSRI-lääkkeitä vetää

Oppimisvaikeuksia

Raskaudenaikainen mielialalääkkeen käyttö aiheuttaa lapselle oppimisvaikeuksia, myös vaikeuksia tunne-elämässä.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/313917/Aidin masennuslaakitysta epaillaan riskiksi sikiolle

Odottavien äitien masennuslääkkeiden käyttö saattaa haitata syntyvän lapsen terveyttä. Tutkijat selvittävät parhaillaan neurologisten kehityshäiriöiden yleisyyttä lapsilla, jotka ovat sikiöaikana altistuneet SSRI-lääkkeille. – Eläinkokeet viittaavat siihen, että sikiön keskushermosto voi olla herkkä lääkkeille jo keskiraskaudesta alkaen, kertoo erikoislääkäri Heli Malm Huslabista.

Raskaana olevien naisten masennuslääkkeiden käyttö on yleistynyt tuntuvasti viime vuosina. Etenkin SSRI-lääkkeiden käyttö on lisääntynyt, sillä niillä on vähemmän haittavaikutuksia verrattuna vanhoihin masennuslääkkeisiin.

SSRI-lääkkeet lisäävät aivoissa erään mielialaan vaikuttavan välittäjäaineen, serotoniinin, pitoisuutta.

–  Välillä tuntuu, että SSRI-lääkkeitä käytetään leväperäisesti työstressin tai vähän epämukavan olon hoitoon. Ne eivät kuitenkaan ole yleislääkkeitä, toteaa Malm.

http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/86/raskaus_ja_imetys_-_haitalliset_laakkeet

14

857

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • swedfrtghyujik
    • Bailupissis
    • Varma on aina varmaa

      Ei myöskään pidä ottaa miestä, joka vetää mielialalääkkeitä tai taipuvainen vyötärölihavuuteen, käyttää alkoholia, tupakoi, ei harrasta liikuntaa, ei syö terveellisesti, omaa kohonneen syöpäriskin tai jonka suvussa on syöpää. Kaikki tälläinen voi sukusolujen kautta vaikuttaa sikiöön.

      • utdutdlutdlutdutdtu

        Miehen lääkitys tai päihteiden käyttö ei vaikuta siittiöihin, niin että syntyisi kehitysvammaisia lapsia.

        Vaurioituneet siittiöt kun ei ikinä pääse munasolulle asti.


      • Varma on aina varmaa
        utdutdlutdlutdutdtu kirjoitti:

        Miehen lääkitys tai päihteiden käyttö ei vaikuta siittiöihin, niin että syntyisi kehitysvammaisia lapsia.

        Vaurioituneet siittiöt kun ei ikinä pääse munasolulle asti.

        Niinhän sinä kuvittelet, mutta puolet perimästä tulee isältä ja siellä ne mutaatiot ja geenivirheet ovat samalla lailla siittiöissäkin. Riittää että siittiöllä on ehjä pyrstö, jolla uida. :D


      • Miehelläkin jotain..
        utdutdlutdlutdutdtu kirjoitti:

        Miehen lääkitys tai päihteiden käyttö ei vaikuta siittiöihin, niin että syntyisi kehitysvammaisia lapsia.

        Vaurioituneet siittiöt kun ei ikinä pääse munasolulle asti.

        ..."virkaa", ei hän ole täysin turhake tulevan lapsen kromosomien kannalta. :D

        Yleisimpien, varhaisvaiheessa tapahtuvien keskenmenojen tavallisin syy on viallinen siittiö- tai munasolu. Arvioiden mukaan yli puolet yksittäisistä keskenmenoista johtuu sikiön kromosomipoikkeavuudesta.


    • eliittikumppaneja

      Naisen ei myöskään kannata ottaa miestä, jolla on ollut yökastelua, puheen kehityksen viivästymistä, oppimisvaikeuksia ja vaikeuksia tunne-elämässä, lättäjalat, aknea, huono hammasluu, purentavika, töpsölinenä, heikko hiuslaatu ja omituinen kallonmuoto, koska on suuri vaara, että ne perityvät.

      • Paras A-ryhmä

        Nuokin ominaisuudet periytyy lapselle pääsääntöisesti naiselta :D


      • Paras = A-ryhmä
        Paras A-ryhmä kirjoitti:

        Nuokin ominaisuudet periytyy lapselle pääsääntöisesti naiselta :D

        Saatko laitetuksi linkin, tai viittauksen että mikä tietolähde on käytössäsi?

        Oppimisen häikkä ainakin on selviö sinun tapauksessa. Oliko tai onko äidilläsi myös ymmärryksenvaje?


    • näin se menee

      Medikalisoitunut sairausteollisuus syöttää ihmisille vieläkin SSRI lääkkeitä, vaikka serotoniiniteoria on kumottu virheellisenä jo ajat sitten!

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/laakkeet.htm

      Aina kannattaa kokeilla jotain muuta kuin lääkärin lääkettä.

    • ei lääkkeitä

      Nuo lääkkeet altistavat sikiön kehityshäiriöille..Tutkittu juttu.

      • EI myös päihteitä

        Mieluummin adoptoisin SSRI-lääkeitä syöneen äidin lapsen, kuin lapsen, jonka isä on taipuvainen vyötärölihavuuteen, käyttää alkoholia, tupakoi, ei harrasta liikuntaa ... ja jolla on töpsölinenä. :D


    • ...

      itsekään en hyväksy sitä, että lääkkeitä syötetään jokaiseen "pierasuun", mutta lääkärit ovat kai lääkefirmojen lahjottavissa? Helposti lääkkeitä tyrkytetään, mutta tokihan niistä voi kieltäytyä ja hoitaa esimerkiksi ahdistusta ja unettomuutta liikunnalla, ruokavaliolla ja jos ei muu auta, niin jäämällä töistä esim. vuorotteluvapaalle.

      En muuten ottaisi ikinä ottaisi miestä, joka SSR-lääkkeitä vetää, koska kyllä ne samalla lailla vaikuttavat miehenkin sukusoluihin.

    • näillä mennään

      Ruokavalio on parhaimmillaan lääkettä ja pahimmillaan sairauksille altistava.

      Ne, joilla on rohkeus kohdata itsensä, pääsevät hyvin eteenpäin. On myös niitä, jotka mieluummin vain kärsivät kuin tekevät paranemisen edellyttämiä fyysisiä ja/tai psyykkisiä muutoksia.

      Ihmisessä on itsessään paljon sekä parantavia että tuhoavia voimia.

      Tietyt mielenterveyssairaudet voivat johtua häiriintyneestä aivokemiasta lapsuuden kaltoin kohtelun tai muun sellaisen sijaan. Mielenterveysongelmia pitää hoitaa biokemiallisen ja fysiologisen tietämyksen avulla, ilman lääkkeitä.

      Nykyisin tiedetään, että ravintotekijöillä on keskeinen rooli mielensairauksien ehkäisyssä ja hoidossa.

      Lääkäri ja biokemian Tohtori Abram Hoffer
      Psykiatri Humphry Osmond

      Bisnes se on kuin kannattaa ja erityisesti juuri lääkebisnes. Käyttäkööt lääketehtaat mitä tahansa lipevää sanahelinää. Totuus on, että niiden valmistamien lääkkeiden tavoiteltu vaikutus on tuottaa lääkeyhtiölle liikevoittoa ja sitähän ne tahkoavat vuosi vuodelta aina enemmän ja enemmän, vaikka kansa ei tervehdy mitenkään. Haittavaikutukset eivät haittaa.

      Koululääketieteellä on paikkansa, mutta niin kauan kun ravitsemuksen ja kokonaisvaltaisen hoidon merkitystä ihmisen hyvinvoinnille ei tunnusteta, ovat koululääketieteen lääkärit melko kyvyttömiä auttamaan ihmisiä lukuisissa eri sairauksissa ja siten tuleekin hoidetuksi vain oireita, eikä potilas parane.


      "Kansainväliset ruokajätit pyrkivät vaikuttamaan ravitsemusterapeutteihin samaan tapaan kuin lääketehtaat vaikuttavat lääkäreihin. Tässä asiaa havainnollistava video, joka on kuvattu kansainvälisessä ravitsemusterapeuttien konferenssissa. Mukana konfressissa lobbaamassa ovat myös mm. McDonalds, Mars, Nestle, Pepsi, Pfizer, Abbot, Kellogg’s ja Unilever, jotka esittelevät pitkälle prosessoituja ja GMO-tuotteitaan."
      http://vimeo.com/59828051

      "Saksalaislääkäreitä jäi kiinni kun myönsivät, että lääketehdas Ratiopharm on heitä lahjonut. Eihän meillä Suomessa tällaista tapahdu? Vai tapahtuuko?"

      http://www.spiegel.de/wissenschaft/medizin/korruption-aerztekammern-haben-fast-1000-verfahren-eingeleitet-a-877205.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5307
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      31
      3533
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      42
      2885
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      28
      2107
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      59
      1861
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1656
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1185
    Aihe