Miksi pikkutomaatin kukista ei kehity tomaatteja?

Ostin keväällä kaksi kukkivaa tomaatin tainta. Kovasti oli kukkia, mutta kaikki tippuivat vain pois. Ostin sitten uuden taimen, jossa oli jo sekä tomaatin alkuja ,että kukkia. Tomaatit kypsyivät, mutta uusista kukista ei kehity tomaatteja taaskaan. Viime kesänä taimesta kehittyi samassa paikassa runsas sato! Miksi nyt en onnistu??
7611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Käykö kukissa pölyttäjiä? Jos ei, sivele kukkia jollakin kostealla pensselillä tai topsipuikolla. Hieman voi myös kasvia ravistella.

Äänestä
  • Tätäkin olen kokeillut, sillä lasitetulla parvekkeella ei pölyttäjiä ole. Olen ravistellut suihkutellut ja käyttänyt topseja, mutta ei ole ollut apua.

    Äänestä

Minun tomaatit keskittyvät tänä kesänä pituuskasvuun, ei hedelmien tekoon.

Äänestä
  • Ehkä annat liikaa typpeä, jolloin puskee vain vihreää lehteä ja vartta.

    Äänestä

  • Kannattaa varttaa eli katkaista latvat jossain vaiheessa niin pituuskasvu loppuu.

    Äänestä

Onko parvekkeellasi ollut kuuma? Tomaatit eivät kehity korkeassa lämpötilassa (luokkaa 30 astetta).

Äänestä

Vähät tomaatit poimin jo pois, alkoi tulla ruttoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LMAMI kirjoitti:

Ostin keväällä kaksi kukkivaa tomaatin tainta. Kovasti oli kukkia, mutta kaikki tippuivat vain pois. Ostin sitten uuden taimen, jossa oli jo sekä tomaatin alkuja ,että kukkia. Tomaatit kypsyivät, mutta uusista kukista ei kehity tomaatteja taaskaan. Viime kesänä taimesta kehittyi samassa paikassa runsas sato! Miksi nyt en onnistu??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu