http://www.talouselama.fi/uutiset/nain mario monti kiristi euroopan keskuspankkia ja saksaa viimeinen paiva ennen euron tuhoa/a2138817
The Wall Street Journal kuvailee laajassa reportaasissaan tiistaina, mitä kaikkea Monti on viime kuukausien aikana EU:n kulisseissa tehnyt saadakseen Saksan ja Euroopan keskuspankin tuen taakseen.
Muutamia kohokohtia jutusta:
Kesäkuussa järjestetyssä EU:n huippukokouksessa Monti uhkasi, että Italia "estää kaikki sopimukset", kunnes Saksa suostuu toimiin Espanjan ja Italian korkotason hilliitsemiseksi. "Tästä ei ole apua, Mario", Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi. "Tiedän", Monti sanoi.
WSJ kirjoittaa, että Monti käytännössä "kaappasi" kokouksen vedollaan. Yhdeksän tunnin pituisen kamppailun tulos oli, että huippukokouksen loppuasiakirjaan kirjattiin Euroopan hätärahastojen tulevan Italian tueksi.
Tämä lausunto sai lisää konkretiaa, kun Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kuvaili viime viikolla, miten Euroopan keskuspankki voisi ostaa Italian ja Espanjan velkakirjoja.
Montin "kaappaus" ei mennyt aivan niin pitkälle kuin hän oli voinut. Montin alkuperäinen toive oli ollut, että Euroopan hätärahastot ja EKP tulisivat Italian avuksi ilman ehtoja. Viime viikolla EKP kuitenkin piti kiinni kannasta, että Italia ja Espanja joutuvat pyytämään apua hätärahastoilta ja alistamaan taloutensa ainakin osin ulkopuoliseen ohjaukseen osana apupakettia. (Tosin voi odottaa, että Espanja ja Italia yrittävät nyt kiemurrella tästä seuraavaksi pois.)
"Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että euron hajoamista edeltävänä iltana EKP tekee kaiken tarpeellisen sen pelastamiseksi", Monti sanoo WSJ:n mukaan. "Kysymys on: Pitääkö meidän antaa tilanteen edetä siihen pisteeseen?"

Vastaukset 5
Vanhimmat
Saksalaislehden haastattelussa Monti sanoi HS:n mukaan, että Suomen hallitus aiheuttaa vakavaa haittaa sillä, että se toistuvasti kyseenalaistaa EU:n huippukokouksissa saavutetun yhteisymmärryksen pari päivää kokousten jälkeen.
Haastattelussa Monti ei kuitenkaan tarkentanut, mitä lausuntoja tai tapauksia hän tarkoitti - ehkä siksi, että tällaisia esimerkkejä ei ole.
Der Spiegel:
Montin haastattelu viimeistelty viime viikolla.
Italian pääministerin Mario Montin Suomi-kriitikistä kertoneen saksalaisen Der Spiegel -lehden mukaan pääministeri itse hyväksyi haastattelun tekstin Suomen-matkansa jälkeen. Italian Suomen suurlähetystö ehti jo kuitata pääministerin puheet vanhentuneina.
http://yle.fi/uutiset/der_spiegel_montin_haastattelu_viimeistelty_viime_viikolla/6246416
Italian pääministerin Mario Montin haukut Suomelle saksalaislehdessä synnyttivät tiistain mittaan melkoisen sotkun.
Tässä alkuperäinen Der Spiegelin tekemä Montin haastattelu.
http://www.spiegel.de/international/europe/interview-on-the-euro-crisis-with-italian-prime-minister-mario-monti-a-848511.html
Velkaa Italian vekojenhoitoon ja ilman ehtoja?!
Montin alkuperäinen toive oli ollut, että Euroopan hätärahastot ja EKP tulisivat Italian avuksi ilman ehtoja. Viime viikolla EKP kuitenkin piti kiinni kannasta, että Italia ja Espanja joutuvat pyytämään apua hätärahastoilta ja alistamaan taloutensa ainakin osin ulkopuoliseen ohjaukseen osana apupakettia. (Tosin voi odottaa, että Espanja ja Italia yrittävät nyt kiemurrella tästä seuraavaksi pois.)
"Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että euron hajoamista edeltävänä iltana EKP tekee kaiken tarpeellisen sen pelastamiseksi", Monti sanoo WSJ:n mukaan.