Olisko ketään toista, jolla on vastaava tilanne?Olen muuttanut Etelä-Suomestapohjoiseen asumaan.Olen nyt kolme vuotta asunut pienellä paikkakunnalla, mutta ystäviä ei tunnu löytyvän.
Edes mieheni sukulaisista.Työllisyystilanne on huono.Mieheni on ainoa kiintopisteenitäällä.Kaipaan todella paljon Etelä-Suomeen, mutta mies viihtyy täällä kotipaikkakunnallaan.Onko kohtalotovereita?
Edes mieheni sukulaisista.Työllisyystilanne on huono.Mieheni on ainoa kiintopisteenitäällä.Kaipaan todella paljon Etelä-Suomeen, mutta mies viihtyy täällä kotipaikkakunnallaan.Onko kohtalotovereita?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla on ollut sama kokemus ja tunsin itseni yksinäiseksi. Minä olen muuttanut muutama vuosi sitten pohjois-suomesta etelä-suomeen ja en oikein tuntenut ketään täältä,mutta nyt alkaa tilanne helpottaa ja olen tutustunut muutamiin ihmisiin ja olen saanut heistä ystäviä.
Paikkakunta jossa nyt asun,on pieni paikkakunta ja ei ole helppoa tutustua uusiin ihmisiin.Kun kaikilla tuntuu olevan ne omat kaverit ja sukulaiset joiden kanssa ollaan enemmän yhdessä,niin ei ole helppoa päästä mukaan joukkoon.Pienellä paikkakunnalla on niin vähän mahdollisuuksia.
Syksyllä alkaa kansalaisopiston piirit ja myös muita harrastuspiirejä,niin menee mukaan niin piireissä tutustuu uusiin ihmisiin.
Toivon että saat ystäviä uudella kotipaikkakunnallasi.Monesti harrastusten kautta löytää ystäviä.
Hei! Olen yksinäinen muuttajahaahuilija, alunperin Itä-Suomesta kotoisin mutta nykyään asun Länsi-Suomessa. Ensin muutin opiskeluiden perässä ja lopulta tuli kuvioihin mieheni, ja tässä sitä ollaan... Omat vanhempani asuvat kaukana, samaten siskoni ja ne harvat pari ystävää, joita ehdin lukioaikana saada. Pysyviä kontakteja ja kaverisuhteita on hankala rakentaa, kun olen arka tuputtamaan itseäni kenellekään eikä ketään varsinaisesti tunnu kiinnostavankaan mun elämä ja kuulumiset (mukaan lukien mieheni sukulaiset: voivotellaan ja pyöritellään päätä, mutta siihen se sitten jää). Olen aktiivisesti yrittänyt tehdä tälle asialle jotain, mutta tuntuu, että jonkinlainen erakkoluonne asuu sisälläni. Olen käynyt erilaisilla kursseilla, liittynyt kuntosalin jäseneksi, opiskellut avoimessa jne. mutta eipä ole niistä paikoista ja tilanteista jäänyt vierelle edes yhtä hyvän päivän tuttua. Mietin usein, että mussa on varmaan jotain "vikaa" ja masennustakin on ilmassa (olen käynyt lääkärissä ja saanut reseptin rauhoittaviin). Mietin vaan, että tässäkö tää elämä sitten oli? Lapsen kanssa leikkikentällä ollessa ei sielläkään helpolla tutustu toisiin äiteihin, kun kaikilla tuntuu jo olevan omat piirinsä ja ihmiset vaan kääntää päänsä pois :(