Moi! Ei tarvi vastata, mut lukekaa ja vastatkaa jos tiedätte jotain tästä...
Oon miettinyt tän kaiken ahdistuksen keskella joka ei näytä loppuvan et mikä mulla oikein on. Luulen että olen ihan erilainen (outoja ajatuksia, mielestäni tosi ihmeellisiä), ja siksi minua sanotaan perheessäni itsekkääksi ja että pidän itseäni jotenkin erityisenä vaikka ennemminkin vihaan itseäni. Oikeastaan joskus minusta on hauskaa uhkailla perhettäni itsemurhalla ym. mutta olen oikeastikin hukassa.
En nauti elämästä oikeastaan. Miten voisin kun tiedän hyvän tunteen voivan päättyä minuutin päästä? En tajua tätä elämää enää... olen niin ongelmallinen ollut aina, ja herkkä. Tuntuu ettei ole toivoa ja että onneksi voi tehdä itsemurhan. En vain uskalla. Haluaisin niin olla normaali! Mulle yksinkertaiset asiat ovat vaikeita. Saatan olla ihan hermona ja masentunut (itken) ja pian taas ihan hyvällä tuulella. Mietin pakonomaisesti joka päivä mun ongelmia ja etsin itselleni ratkaisuja, vaikka ei löydy. Haluaisin normi asioiden olevan itselleni helpompia suorittaa. Tuntuu joskus että olen muita viisaampi ja tajuan asioita enemmän. Haukun itseäni, koska olen pelkuri.
En käytä lääkkeitä, mutta jos ne sekoittaa mun pään, oisin ihan eri ihminen, väärässä ja luulisin itseäni normiksi vaikka en oo, niin mielummin eläisin niin lääkkeiden lumossa, kun tässä kidutuksessa. Mua ei ees uskota ja viedä tutkimuksiin vaikka sanon et mulla voi aika varmasti olla tuo häiriö (otsikko). Haluan diagnoosin jos tähän sellainen löytyy ja lääkkeitä, ennenku elämä on ihan pilalla!
Kiitos jos viitsitte vastata asiallisesti. On tää ihmismieli jännä, kaikkea ne ajatukset voi aiheuttaa. Toivottavasti tää loppuis! Ja toivon myös kaikkea hyvää muille, mistä ikinä kärsittekin... tää on niin kauheaa välillä! :(
Oon miettinyt tän kaiken ahdistuksen keskella joka ei näytä loppuvan et mikä mulla oikein on. Luulen että olen ihan erilainen (outoja ajatuksia, mielestäni tosi ihmeellisiä), ja siksi minua sanotaan perheessäni itsekkääksi ja että pidän itseäni jotenkin erityisenä vaikka ennemminkin vihaan itseäni. Oikeastaan joskus minusta on hauskaa uhkailla perhettäni itsemurhalla ym. mutta olen oikeastikin hukassa.
En nauti elämästä oikeastaan. Miten voisin kun tiedän hyvän tunteen voivan päättyä minuutin päästä? En tajua tätä elämää enää... olen niin ongelmallinen ollut aina, ja herkkä. Tuntuu ettei ole toivoa ja että onneksi voi tehdä itsemurhan. En vain uskalla. Haluaisin niin olla normaali! Mulle yksinkertaiset asiat ovat vaikeita. Saatan olla ihan hermona ja masentunut (itken) ja pian taas ihan hyvällä tuulella. Mietin pakonomaisesti joka päivä mun ongelmia ja etsin itselleni ratkaisuja, vaikka ei löydy. Haluaisin normi asioiden olevan itselleni helpompia suorittaa. Tuntuu joskus että olen muita viisaampi ja tajuan asioita enemmän. Haukun itseäni, koska olen pelkuri.
En käytä lääkkeitä, mutta jos ne sekoittaa mun pään, oisin ihan eri ihminen, väärässä ja luulisin itseäni normiksi vaikka en oo, niin mielummin eläisin niin lääkkeiden lumossa, kun tässä kidutuksessa. Mua ei ees uskota ja viedä tutkimuksiin vaikka sanon et mulla voi aika varmasti olla tuo häiriö (otsikko). Haluan diagnoosin jos tähän sellainen löytyy ja lääkkeitä, ennenku elämä on ihan pilalla!
Kiitos jos viitsitte vastata asiallisesti. On tää ihmismieli jännä, kaikkea ne ajatukset voi aiheuttaa. Toivottavasti tää loppuis! Ja toivon myös kaikkea hyvää muille, mistä ikinä kärsittekin... tää on niin kauheaa välillä! :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Heippa! Laita tuonne keskusteluhakuun "epävakaa persoonallisuushäiriö". Löydät paljon kirjoituksia, itsekin oon monta kertaa kommentoinut. Tsemiä!
Minulla vähän sama ongelma ollut.. Nyt olen kuitenkin hyväksynyt sen että en tule nauttimaan elämästäni täysillä.. Jopa hymyily tuntuu teennäiseltä! Mistä tämmöinen tumma energia tulee?