Pienten koululaisten iltapäivähoito on lakisääteistä kuntien vastuulla olevaa toimintaa. Siinä samoin kuin päivähoidossa ja koulussa on uskonnon ja omantunnon vapauden ja lasten yhdenvertaisen kohtelun ongelmia. Perusoikeuksien toteutumista on syytä valvoa ja havaittuihin epäkohtiin tarpeen puuttua.
Eka- ja tokaluokkalaisten koulupäivä on lyhyempi kuin ylemmillä luokilla ja lapset ovat sen verran pieniä, että useimmat tarvitsevat hoitoa kun vanhemmat ovat töissä. Kolme vuotta sitten tehdyn Esa Iivosen selvityksen mukaan kunnat tuottavat iltapäiväkerhoista noin puolet. Toinen puoli hankitaan ulkopuolisilta toimijoita erilaisin sopimusjärjestelyin. Palvelu on perheille maksullista.
Noin puolet ulkopuolisisista toimijoita on erilaisia 3. sektorin järjestöjä, kuten urheiluseuroja ja lapsi- ja nuorisotyötä tekeviä järjestöjä. Ovatpa Kokoomuksen Minit ja demarien Nuoret Kotkatkin paikoin iltapäiväkerhojen pitäjinä.Toisen puolen kerhoista eli kokonaismäärästä noin neljänneksen on saaanut hoitaakseen evankelisluterilaiset seurakunnat.
Koululaisten aamu- ja iltapäivähoito on säädösten mukaan uskonnollisesti tunnustuksetonta ja poliittisesti sitoutumatonta toimintaa. Näin tulisi olla myös seurakuntien hoitamissa iltapäiväkerhoissa. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan seurakuntien kerhotoimintaan on saatettu ympätä uskonnon harjoittamista, esimerkiksi johdettua rukoilua välipalan jakamisen yhteydessä.
Seurakunnilla on pitkät historialliset perinteet omasta lapsi- ja nuorisotyöstä, pyhäkoulusta erilaisiin kerhoihin. Jos samat työntekijät pitävät välillä seurakunnan omia kerhoja, joissa on uskonnollista kasvatusta, ja välillä kunnan tilaamia iltapäiväkerhoja, heillä voi olla ilmeisiä roolin vaihtoon liittyviä ongelmia, vaikka esimies ei heitä suoranaiseen lähetystyöhön iltapäiväkerhoissa olisi käskenytkään.
Kunnat ovat jakaneet eri toimioiden iltapäiväkerhoja siten, että samalla alueella saattaa toimia vain seurakunnan kerho tai kerhoja. Vanhemmalla ei ole tällöin mahdollisuutta valita muuta kuin seurakunnan kerho, sillä lapsi ei voi itse kulkea koulun jälkeen pitkiä matkoja. Kun kyse on julkisesta palvelusta, kerhojen tulisi olla suhteellisen tasalaatuisia ja toimia samojen pelisääntöjen mukaan.
Selkeä linja olisi, että kuntien ei tule antaa yleistä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ollenkaan uskonnollisten yhteisöjen ja seurakuntien hoidettavaksi, sillä se ei ole luottamusta herättävä vaihtoehto. Kuntien onkin suositeltavaa tuottaa tätä tärkeää ja kehittyvää palvelua itse tai käyttää vain yleiseen palveluun sopivia 3. sektorin järjestöjä.
Mikäli kunnat kuitenkin antavat aamu- ja iltapäivähoidon tuottamista myös uskonnollisten seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien hoidettavaksi, niitä koskevissa avustus- ja palvelusopimuksissa sekä niiden valvonnassa tulisi kiinnittää erityinen huomio siihen, että toiminta ei saa olla luonteeltaan uskonnollista.
Virallinen valvontavelvollisuus asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi on kunnalla, joka on palvelun tilaaja. Toki yleinen valvontavelvollisuus on myös lapsen vanhemmilla. Toiminnan neutraalisuudesta on syytä kysymällä varmistaa, että toimintaan ei sisälly uskonnollista ohjelmaa eikä johdettua uskonnon harjoittamista. Tämän täytyy koskea kaikkia, ei vain niitä lapsia, joiden vanhemmat ottavat asian puheeksi.
Havaituista epäkohdista on syytä paitsi keskustella henkilökunnan jäsenten ja heidän esimiehensä kanssa sekä ilmoittaa kunnan vastaaville viranomaisille, jotka ovat tämän julkisen palvelun tilaajia. Suositeltavaa on kertoa tilanteesta myös uskonnottomien oikeusturva- ja etujärjestönä toimivalle Vapaa-ajattelijain liitolle tai sen lähimmälle alueelliselle jäsenyhdistykselle. Mikäli epäkohtia ei korjata, niiden korjaamiseksi on mahdollista toimia viime kädessä myös hallinto-oikeudellisin toimin. Joskus tämän mahdollisuuden esille tulo nopeuttaa korjaavia toimia.
Julkisissa palveluissa tulee kunnioittaa kaikkien ihmisten ja varsinkin pienten, puolustuskyvyttömien lasten yhdenvertaista, tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua myös uskontojen ja vakaumusten suhteen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Opetushallituksen määräys asiasta on velvoittava:
http://www.oph.fi/download/131412_po_aamu_ja_iltapaivatoiminnan_perusteet_2011.pdf
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat
Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain1 mukaista perusopetuksen oppilaille suunnattua ohjattua toimintaa, jonka kokonaisuudesta kunta vastaa. Perusopetuslain mukaisesti Opetushallitus päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä antamalla toimintaa varten perusteet2.
Aamu- ja iltapäivätoiminta tulee järjestää näiden perusteiden mukaisesti.
…
1.1 Arvopohja ja tehtävä
Aamu- ja iltapäivätoiminta pohjautuu perusopetuksen arvoihin, joita ovat ihmisoikeudet,
tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön
elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen.
Toiminnan tulee perusopetuksen tavoin edistää yhteisöllisyyttä, vastuullisuutta
sekä yksilön oikeuksien ja vapauksien kunnioittamista.
…
1.2 Aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaavat linjaukset
...
Toiminnan järjestämiseen liittyvien ratkaisujen, toimintatapojen ja toimintaympäristön tulee tukea asetettujen tavoitteiden saavuttamista.
...
Myös eri kulttuuriryhmiin kuuluvien lasten tarpeet samoin kuin paikalliset erityispiirteet otetaan huomioon mahdollisimman hyvin.
2 Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet
Aamu- ja iltapäivätoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea kodin ja koulun
kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Toiminnan tulee lisäksi edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta.5 Tämä tavoite velvoittaa kaikkia aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisessä ja toteuttamisessa mukana olevia.
Kunta täsmentää perusopetuslaissa säädetyt ja tässä luvussa kuvattavat yleiset
tavoitteet ottaen huomioon paikalliset tarpeet, toimintaympäristön ja kunnan
omat strategiset linjaukset.
2.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen
Kotien työtä tuettaessa lähtökohtana on, että lapsen huoltajilla on ensisijainen
vastuu lapsen kasvatuksesta. Ohjaajilla on aamu- ja iltapäivätoiminnassa ammatillinen vastuu lapsen kasvatuksesta. Ohjaajien työtä ohjaavana periaatteena on kasvatuskumppanuus, jolla tarkoitetaan ammattikasvattajien sitoutumista toimimaan yhdessä huoltajien kanssa lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukena.
Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen edellyttää keskinäiseen kunnioitukseen ja tasa-arvoisuuteen perustuvaa yhteistyötä.
2.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän, ja sosiaalisen kehityksen tukeminen
On tärkeää, että jokainen lapsi kokee olevansa arvostettu ja hyväksytty.
2.3 Eettisen kasvun tukeminen
Aamu- ja iltapäivätoiminta tukee lasten eettistä kasvua ja käsitystä ihmisten
yhdenvertaisuudesta. Toiminnan eettisenä lähtökohtana ovat Perusopetuksen
opetussuunnitelman perusteissa määritelty perusopetuksen arvopohja sekä kodin ja koulun kanssa yhdessä sovitut kasvatukselliset periaatteet ja käytännöt.
Aamu- ja iltapäivätoiminnassa korostuu lapsilähtöisyys.
2.4 Osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon
edistäminen sekä sosiaalinen vahvistaminen
Aamu- ja iltapäivätoiminnassa kunnioitetaan lasten omaa kieli- ja kulttuuritaustaa sekä elämäntapaa ja -arvoja.
3 Aamu- ja iltapäivätoiminnan sisältö
Toiminnan sisällön tulee tukea toiminnalle asetettujen perusopetuksen aamuja
iltapäivätoiminnan perusteiden ja kuntakohtaisen toimintasuunnitelman mukaisten tavoitteiden saavuttamista. Toiminnan järjestäjä ja toteuttaja vastaavat toimintapaikkakohtaisesta sisällön ja sen toteutuksen suunnittelusta. Sisällön suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon näiden perusteiden määräykset,...
5 Toiminnan järjestäminen, suunnittelu ja arviointi kunnassa
Kunnalla on kokonaisvastuu perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan
5.1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen
Kunta voi järjestää toimintaa itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelun ostopalveluna muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai antamalla avustusta palvelujen tuottajalle11. Kunta voi käyttää edellä mainittuja toiminnan järjestämistapoja myös samanaikaisesti. Julkisia palvelujen tuottajia ovat kunnat, kuntayhtymät sekä seurakunnat ja seurakuntayhtymät. Yksityisiä palvelujen tuottajia ovat esimerkiksi järjestöt, yhdistykset, yhtiöt ja muut palvelujen tuottajat. Kunnan ja palveluntuottajan välille laaditaan sopimus.
5.2 Toiminnan suunnittelu ja arviointi
Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestävän kunnan tulee hyväksyä perusopetuslaissa tarkoitettua aamu- ja iltapäivätoimintaa varten toimintasuunnitelma, joka on laadittu perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet ja paikalliset olosuhteet huomioon ottaen.
5.3 Toimintasuunnitelma
Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevasta kunnan toimintasuunnitelman sisällöstä
ei ole annettu sellaisia tarkempia säännöksiä, joihin perusopetuslaki viittaa28.
Kunta päättää toimintasuunnitelman sisällöstä.
Toimintasuunnitelma sisältää mm. seuraavat asiat:
1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet
2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet