Kirsi perhejuhlissa

Karak

Muistan olleeni Kirsin kastajaisissa vuonna 1988, eli 16 vuotta sitten. Itse olin silloin silloin kymmenvuotias pikkupoika, joka oli jo varsin tietoinen siitä mitä jalkojen välissä olevilla vehkeillä voi tehdä. Enpä silti silloin vielä voinut kuvitellakaan mitä tulisi tapahtumaan vuonna 2004.

Kirsin vanhemmat ovat vanhempieni tuttuja jo pidemmältä ajalta ja aina välillä olemme nähneet sukujuhlissa puolin ja toisin toimittaen ne ystävälliset hymyilyt ja kuulumisien vaihdot kättelyineen. Samalla olen mielenkiinnolla kuitenkin katsonut Kirsin kasvamista nuoreksi kauniiksi naiseksi, lapsenomaisen pulluuden muututtua kurveiksi oikeisiin paikkoihin. Olimme taas pakollisissa kissanristiäisissä ja Kirsiä katsellessani olin vaipunut utuisiin ajatuksiin siitä, miten luonto on saanut noinkin uskomattoman paketin tehtyä. Kirsillä on terhakan näköiset rinnat, sirot sääret ja juuri sopiva kainaloon mahtuva pituus. Tätä kokonaisuutta täydentää vielä suloinen kesämekko.

-Moi! Mitäs sulle kuuluu?

Säpsähdin Kirsin huudahdusta ja kohdistin katseeni edessä olevaan kaunottareen. Kokosin ajatukseni ja kertoilin tavalliset kuulumiset koulusta ja töistä. Kirsi kertoi juuri aloitetusta lukiosta niitä näitä ja valitteli juhlien perinteistä kuivuutta. Näissä juhlissa ei useinmiten alkoholia juotu ja meininki pysyi tavallisen rupattelun tasolla. Mietin, että pitäisiköhän tuota tyttöä vähän piristää..

-Mennääks tonne ulos, en mä ainakaan jaksa tässä enää istua?
-Joo, mennään vaan, kattelin että tuolla olis tollanen kallio, johon vois vaikka kiivetä jos ei muuta

Painelimme ulos ja näytimme varmastikin vähintäänkin koomisilta juhlavaatteissamme könyten ylös kalliota. Eipä sillä että kukaan meitä olisi huomannut, kaikki olivat niin keskittyneitä kehuskelemaan omia saavutuksiaan, käynnissä tuntui olevan perinteinen "mun lapset on parempia kuin sun"-nokituskilpailu. Vitutti että olin antanut vanhemmilleni lisäkehuskelujen aihetta valmistumalla juuri maisteriksi.

Pääsimme kallion päälle ja sen toisella puolella näytti olevan auringossa kylpevä sammalmatto. Istuimme alas ja jatkoimme rupattelua niistä näistä. Ilta-aurinko paistoi hienosti ja pakeni koko ajan alemmas puiden taakse. Ilta oli lämmin, mutta Kirsi valitteli silti että oli vähän vilpoista. Sen kummemmin ilman mitään taka-ajatuksia käskin Kirsin tulla kainalooni lämmittelemään, ettei nyt ihan heti tarvitsisi takaisin lähteä. Nostin kättäni ja katsoin tuota suloista tyttöä kysyvästi suoraan silmiin. Sekunnin näin hänen pohtivan että mitähän tässä nyt on tapahtumassa, mutta ryhdistyi ja naurahtaen tuli kainalooni. Kiedoin käteni hänen ympärillensä.

-Hih.. Mikäs tässä ollessa turvallisessa ja lämpimässä kainalossa. Saa mua vähän rutistaakin, en mä rikki mene.

Sivelin Kirsin niskaa ja hän huokaisi syvään. Ensimmäinen askel oli otettu ja ainakaan vielä ei kieltoa tullut. Käteni pyörintä hiusten seassa muuttui koko ajan röyhkeämmäksi ja lopulta nappasin kämmenelläni Kirsin niskasta kiinni, käänsin pään kohti minua ja suutelin häntä. Suudelmaan tuli varovainen vastaus, joka muuttui uskaliaammaksi edes päin mennessä. Lopulta suudelma muistutti enemmänkin saippuasarjojen hillitöntä kiihkeää kuolanvaihtoa kuin viatonta pusua.

Käteni vaeltelivat pitkin Kirsin vartaloa sipaisten välillä rintoja ja tehden kaaria selkää pitkin. Suutelin Kirsin kaulaa, näykkäisin korvaa ja ujutin samalla kättäni paidan alle. Tämä tyttö oli kyllä nyt myyty, aivan täysin.

-Mä haluun sua.. Pidä mua hyvänä, jooko? Mä en kauheen hyvin tiedä mitä pitäisi tehdä, vaikken neitsyt enää ookaan..

Nyökkäsin ja hymyilin. Riisuin Kirsin paidan ja rintaliivit pois ja suutelin noita terhakkaita rintoja ja nöpöttäviä nännejä. Ujutin samalla kättäni hameen alle, josta pian tulikin pikkuhousut vastaan. Painelin pikkuhousujen etumusta ja imin nänniä samalla. Siirryin alas päin ja nostin hameen ylös, ei nyt ihan korviin sentäs, mutta sen verran että sain esteettömän kulun Kirsin jalkoväliin. Tartuin pikkuhousujen reunaan ja valutin ne pois jalasta. Eteeni tullut näkymä oli jotain uskomattoman kaunista. Kirsillä oli tumma karvakolmio, josta oli vähän bikinirajaa siistitty, mutta joka oli silti niin luonnollisen ja rivon näköinen.

Painoin pääni Kirsin jalkoväliin ja nuolaisin ahnaasti. Sain ynähdyksen vastaukseksi ja jatkoin häpyhuulien lipsuttelua. Pian työnsin pari sormeani sisään ja suutelin klitorista. Runkkasin häntä aluksi varovaisesti ja kiihdytin tahtia. Kielen kärkeni teki vimmatusti töitä ja lopulta Kirsin lantio nousi kaarelle ja hän vikisi orgasmin kourissa. Vetäydyin pois jalkovälistä suutelemaan Kirsiä.

Hetken fiilisteltyämme riisuin housuni ja sen kummemmin kyselemättä toin kyrpäni Kirsin suun eteen. Tattini oli aivan kivikova ja terska hehkui tummanpunaisena. Kirsin silmän suurenivat kun kehoitin häntä ottamaan kyrpäni suuhun. Tottelevaisena tyttönä hän kuitenkin alkoi valmistautumaan tähän katsellen ja ihmetellen, kunes lopulta avasi suunsa ja otti terskannupin suuhunsa. Tartuin Kirsiä päästä ja painoin kyrpäni syvemmälle tuohon samettiseen suuhun, jonka huulet olivat punatut. Kieli hyväili kyrpääni ihanasti ja aloin nussimaan Kirsiä suuhun. Rietas litinä vain kuului kyrpäni painuessa yhä uudelleen sisään ja ulos. Tämä kaikki oli minulle liikaa ja laukesin Kirsin suuhun hänen niellessään kaiken mitä sinne roiskinkin.

Keräsimme tavaramme sammalpöheiköstä ja suutelimme vielä viimeisen suudelman. Sovimme, että tästä ei hiiskuta kenellekään, mutta hups, nyt taisin pettää lupaukseni..

4

23125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mr. BIG

      Pääsikö maisterinpatukkasi tutustumaan nuoreen herkkumättääseen lähemmin ?

      • Karak

        Mikäli kiinnostusta löytyy, voin kertoa seuraavasta tapaamisesta.


    • Tarkka

      Aluksi sillä oli mekko päällä, mutta muuttui paidaksi ja hameeksi kesken tarinan. Outoa!

      • Karak

        Oikeassa olet, moka sattui. Pitää koittaa varoa, ettei toistu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe