Telkkarista ja lehdistöstä saa sellainen käsityksen, että elämä ilman sosiaalista mediaa on milteipä mahdotonta. Itse en kuitenkaan twiittaile, enkä facebookin kautta yhteyksiä pidä. Profiiliakaan ei fb:ssa minulla ole.
Ei ole muuten vaimolla, omilla, eikä vaimonkaan sisaruksilla. Lapset /-30 ovat naamakirjassa, mutta eivät aktiivisia siellä.
Jotenkin tuntuu, että on meneillään jokin vedätys ja fb:sta/twitteristä on tehty, tai yritetään tehdä ihmisille suurempi asia, mitä se onkaan.
Mitenkä muuta 50 ihmiset? Oletteko riippuvaisia somesta?
Kuinka moni mukana facebookissa?
27
246
Vastaukset
- Maalaisakka
Olin ipositiivisesti yllättynyt luotuani profiilin faceen, ei mennyt kuin muutama viikko niin oli jo parisen kymmentä tuttua laittanut kaveripyynnön, monet heistä vanhoja kavereita joista en ollut kuullut vuosiin, tai vuosikymmeniin.
Tämmöisen yksin asustelevan ja yksikseen töitä tekevän maalaisakan elämässä face on ihan mukava piristys, ei kuitenkaan välttämättömyys, sillä oikea live-elämä on reilusti ensisijalla.- pulteri
Nämä facebookit ja twitterit ovat niitä vedätyksiä mitä nykypäivä on pullollaan. Ihmiset saadaan uskomaan, että tässä on nyt pakko olla mukana, aivan kuten heidät saadaan päivästä toiseen lankeamaan iltapäivälehtien tyhjänpäiväisiin lööppeihin. "Naapurin kukkapenkissä oli kirva" - kommentoi twitterissä ! Voi pyhä yksinkertaisuus !!
- Maalaisakka
pulteri kirjoitti:
Nämä facebookit ja twitterit ovat niitä vedätyksiä mitä nykypäivä on pullollaan. Ihmiset saadaan uskomaan, että tässä on nyt pakko olla mukana, aivan kuten heidät saadaan päivästä toiseen lankeamaan iltapäivälehtien tyhjänpäiväisiin lööppeihin. "Naapurin kukkapenkissä oli kirva" - kommentoi twitterissä ! Voi pyhä yksinkertaisuus !!
Kovin erilaista porukkaa mahtuu kaikkeen, niin tänne, faceen, twittwriin ja elämään, ja niinhän se pitää ollakin. Joskus voi olla ihan hyvä tieto tuo kirva naapurin kukkapenkissä, silloin voi pikaisesti käydä tsekkaamassa omat puskansa ja ehtiä myrkyttämään ne jo ennen suurta invaasiota.
Olen huomannut facen negatiivisia arvostelijoita löytyvän enemmän heistä jotka eivät sitä lainkaan käytä, aivan samoin kun syvältä sohvan pohjalta usein moititaan lenkkeilijöitä ihan kajahtaneiksi.
Eilen sovin facen kautta lauantaiksi sieniretken yhden naapurikyläläisen kanssa, sekin olisi todennäköisesti jäänyt toteutumatta ilman somea. - ...
Maalaisakka kirjoitti:
Kovin erilaista porukkaa mahtuu kaikkeen, niin tänne, faceen, twittwriin ja elämään, ja niinhän se pitää ollakin. Joskus voi olla ihan hyvä tieto tuo kirva naapurin kukkapenkissä, silloin voi pikaisesti käydä tsekkaamassa omat puskansa ja ehtiä myrkyttämään ne jo ennen suurta invaasiota.
Olen huomannut facen negatiivisia arvostelijoita löytyvän enemmän heistä jotka eivät sitä lainkaan käytä, aivan samoin kun syvältä sohvan pohjalta usein moititaan lenkkeilijöitä ihan kajahtaneiksi.
Eilen sovin facen kautta lauantaiksi sieniretken yhden naapurikyläläisen kanssa, sekin olisi todennäköisesti jäänyt toteutumatta ilman somea.Jep.
Kaikki jotka näkee sun sieniretki asian netistä, tietää, et ole kotona, eikä joku kaverisikaan ole lauvantaina kotona. Helppo homma tehdä murtokeikka.
Tämä on se vaarallinen puoli, mitä ihmiset nyt vaan ei suostu tajuamaan. Kerrot kaikille tutuillesi, että hain mökille synttäreitä varten pakettiautollisen kaljaa Virosta, kahdden viikon päästä alkaa loma, sitten mökille järjestelemään syttäreitä. Mitä, joku murtautunut mökille je vienyt kaikki kaljat?
Tää on vain yks puoli vaaroista somessa, muita on älyttömän paljon.Alla vähän kirjoitin näistä ongelmista, mitä ajattelemattomalla kirjoittelulla voi itselleen aiheuttaa. Yks mainittava vielä. Juoruat jonkun kaverin kanssa jostain tutusta ja haukut sen. Joopa, tieto pääsee kiertämään, poliisille peisti sivusta, olet poliisilaitoksella kuulustelussa kunnianloukkauksesta.
Mä en ole somessa kuin anonyyminä. Aikanaan oli pakko pitää omaa homesaittia, töitten takia. Portfolio ja ansioluettelo. Lopetin sen ylläpidon ajat sitten, vaikka se periaatteessa pitäisi olla vieläkin. Ei mun asiat kuulu kaikille. Sitäpaitsi, mun cv oli googlessa etusivulla melkein ensimmäisenä. Ei hyvä, eikä löydy enää- ei itse cv-ssä ole mitään salailtavaa, mutta kun se nyt ei vaan kuulu jokaiselle, vain niille, joille se on tarkoitettu..
=DW= - siru.roger
totta mooses olen Naamakirjasa, ei se ole pelkästään nuorten ihmisten
keskustelupaikka.
ut sinne pitää tietää toisen oikea nimi, ja täällähän nmiä ei julkaista, valitettavati - siru.roger
pulteri kirjoitti:
Nämä facebookit ja twitterit ovat niitä vedätyksiä mitä nykypäivä on pullollaan. Ihmiset saadaan uskomaan, että tässä on nyt pakko olla mukana, aivan kuten heidät saadaan päivästä toiseen lankeamaan iltapäivälehtien tyhjänpäiväisiin lööppeihin. "Naapurin kukkapenkissä oli kirva" - kommentoi twitterissä ! Voi pyhä yksinkertaisuus !!
Et nähtävästi kuulu facebookiin, eikä sinulla ole kokemusta sen käytöstä, eik ystäviä siellä. Tottakai yleiet seinälle heitot ovat sitä ja tätä, etkä muuta nääkään ellet itse kuulu sinne ja jos sinulla ei ole ystäviä siellä. Sähän pystyt itse määräämään ketkä ystäväsi näkevät viestisi ja jutella reaaliajassa ihan yksityisesti.
ei pidä tuomita ellei tiedä ??
- Cloetta...
En ole riippuvainen somesta mutta olen kyllä facebookissa ollut kohta vuoden päivät ja tykkään vaihtaa kuulumisia siellä. Olen myös löytänyt sen avulla kaksi lapsuudenystävääni, jotka asustavat maailmalla.
Mieheni 57 v. ei ole kiinnostunut somesta mutta kaikki lapsemme - 20-vuotiaat ovat siellä ja pidämme myös fb:n kautta yhteyttä ja vaihdamme kuulumisiamme.
MInusta some on kätevä ja halpa tapa pitää yhteyttä ystäviin. Olen aina ollut huono puhelimen kanssa, joten tämä kirjoittaminen sopii paremmin luonteelleni. On myös mukavaa jakaa kuvia fb:ssä. Kavereita minulla on parikymmenen ja vaikka kaveripyyntöjä tulee päivittäin, en laajenna verkostoani koska minulle fb on kuitenkin ensisijaisesti ystävien verkosto.
Olen perusluonteeltani myönteinen ja luottavainen, joten en usko, että some sen kummempaa vedätystä on; se on vain sitä nykyaikaa, jota meidän keski-ikäisten on joskus vaikeaa ymmärtää. - ...
Not.
Ei ole käyttöä, mutta ei senkään vertaa kiinnostusta. Asia taas kerran laaja, jotain
Turvallisuusasiat on yks tärkeä. Ihan ensimmäiseksi, eip kiinnosta levitellä itsestään, tai mistäkään muusta ihmisestä tai asiasta mitään tietoja jenkeille. Kaikki suosituimmat some-palvelut on jenkkilästä. Periaatteessa joku CIA pääsee melko helevatan suuren ihmismassan tiedostoihin käsiksi milloin tahansa. Moniko laittaisi itsensä ja kaiken elämänsä näkyviin Venäjän tai Pohjois Korean omistamille servereille?
Vaikka jonkin asian haluaisi kertoa vain muutamille ihmisille, palvelut voidaan aina murtaa ja niihin voi tulla vikoja.
Sama asia Googlen kanssa. Hyvää hyvyyttäänköhän ne on valokuvanneet melkein koko maapallon? Ennen oli vakoilusatellitteja, nyt on Google. G-mail on saatanasta. Google kerää järjestelmällisesti tietoa, mitä tahansa. Viimeisin idea oli kai tuo ihmisten puhelinnumeron utelu. Mitä ne sillä tiedolla tekee?
Niinhän sitä perustellaan, että "markkinointi tarkoituksiin", elikkäs että saavat myytyä mainoksia. Montako mainosta googlessa on näkynyt? Ne tiedot on kauppatavaraa, niillä käydään kauppaa. Ja siis mitä joku CIA tekisi mun puhelinnumerolla, kukapa sen tietää. Mutta kun numero salainen, eikä maapallolla ole mitään puhelimen omistamispakkoa, joku niitä numeroita nyt vaan kerää.
Jatkuvasti mediassa näitä juttuja, kun joku saanut potkut töistään, kun kirjoittanut jotain työnantajansa mielestä sopimatonta somessa. Ihme skandaaleja, kun jotkut jutut yllättäen onkin jostain vuotaneet ties minne jne. Avioerojen määrä taitaa olla ääretön. Vaikka maailma on nykyään läpinäkyvä, kuinka läpinäkyvä se sitten Sun kohdalla saa olla? Hah, varmaan nuorisoa kiinnostaa, kun joskus kymmenen vuoden kuluttua, kun on päässyt uransa alkuun, jossain netissä alkaa kiertämään nuoruuden heruttelukuva. Suomessa työnantaja ei saa tutkia netistä hakijan tietoja, ei edes googlata. Moniko uskoo, että sitä lakia noudatetaan?
Some on vaarallinen asia, ei välttämättä mikään "palvelu". Ihmiset ei vaan tajua sitä.
=DW=- vunjbty
miun puolesta jenkkiläisten vakoiluorkanisaatiot saa kaikin mokomin tutkia miun sieniretkijä ja maisemakuvia
jokaisen käyttäjän tulisi ällätä laittaa nettiin vain asioita jotka saa ihan kuka tahansa ja jokainen nähdä sekä tietää, nin tänne kuin toisaallekkin - Kymmenen kaimaa
@ ...
Entäs jos työnantaja googlettaa jonkun smannimisen faceprofiilia ja luulee samaksi henkilöksi. Voi olla ihan kajahtanutta juttua ja työnhakija ei tiedä koko asiasta mitään. Profiileissahan voi olla vaikka kusiputkan kuva. Mistä tietää mikä on kenenkin profiili jos ei ole edes omaa kuvaa ja samnnimisiähän voi olla SUomi pullollaan? - siru.roger
Kymmenen kaimaa kirjoitti:
@ ...
Entäs jos työnantaja googlettaa jonkun smannimisen faceprofiilia ja luulee samaksi henkilöksi. Voi olla ihan kajahtanutta juttua ja työnhakija ei tiedä koko asiasta mitään. Profiileissahan voi olla vaikka kusiputkan kuva. Mistä tietää mikä on kenenkin profiili jos ei ole edes omaa kuvaa ja samnnimisiähän voi olla SUomi pullollaan?Voi jösses !!!! onhan siellä valokuviakin, joista tunnistaa, onko kyseessä sama henkilö.
On vaikeeta elää js ajattelee, että jos joku jotakin.....
luulot pois, ja facebookiin rohkeesti. Ei sinne ole pakko laittaa kuvaansa, mutta johan paikkakuntakin riittää karsimaan muita samannimisiä pois, eikös näin ??
En ole toistaiseksi tarvinnut tuota fb:tä.
Toisaalta on mielessä nyt viime aikoina ollut että olishan se helppo pitää yhteyttä tohon meidän nuorisoon sitä kautta.
Sais helpommin aina tietää mitä kuuluu pikkuprinssille.
Kun he kuitenkin kuuluvat sinne faceen.
Toisaalta kun en halua että erinäiset ihmiset sais mun asioistani tietää.
Pari sellaista olis kuitenkin kinuamassa kaveriksi tai mikä se nyt siellä sitten onkaan.
Miten sitten sanoa etten halua sinusta "kaveria" loukkaamatta.
Kun heillä on tapana etsiä kaikki mahdolliset tutut.
Joten pysyn poissa edelleen.- vain suku näkee mun
voithan sä hyväksyä ne vonkaavat erinäiset ihmiset kavereiksi ja rajata ne päivitystesi ulkopuolelle mukauta toiminnolla, ne vaan sit luulee että sulla on hiljaista ;)
vain suku näkee mun kirjoitti:
voithan sä hyväksyä ne vonkaavat erinäiset ihmiset kavereiksi ja rajata ne päivitystesi ulkopuolelle mukauta toiminnolla, ne vaan sit luulee että sulla on hiljaista ;)
Täytynee ottaa selkoa miten tuo sitten toimii.
Kiitti vinkistä.
Muutaman vuoden ajan olen ollut siellä kuvineni ja kaikkineni.
Alkuun kilkuttelin sinne kuulumisia mutta kavereiden valinnassa olin, ja olen tarkka.
Fb-"kavereita" on 12.
Aivan läheiseni, muutama hyvä ystävä ja jokunen matkoilla syntynyt tuttavuus.
Suppea on minun kaveripiirini.
En ole kokenut mitään tarvetta aktiiviseen kilkutteluun.
Jos minulla on asiaa niin soita, lähetän tekstiviestin tai sähköpostin.
Tarpeen tullen puhelun ja jomman kumman yhdistelmän.
Lienen erakkotyyppi koska nykyinen, suppea kaveripiirini riittää.
Minusta myös fb:n kaverikäsite on rutkasti laajempi kuin se mitä minä siihen sisällytän.- pulteri
Voi olla, että tätä sosiaalista mediaa joskus vielä kirotaan, kun tietoja vuotaa rikollisille. Kannattaa harkita mitä sinne laittaa. Eikä nämä serverit mitään hyväntekijöitä ole. Sitä voi vain arvailla, missä tietoja voidaan käyttää.
Eihän se mikään uskonto ole!
Sehän on vain väline, ei hyvä eikä paha. Sitä voi käyttää tai olla käyttämättä.
Itse hyödyin siitä pääsemällä yhteyksiin vanhojen tuttujen kanssa.Onkohan toi some ihan yleinen sanonta.. jouduin pari sekkaa miettiin..
En edelleenkään kuulu fb:hen.. sellanen himmee kuva että oisin joskus asiaan liittyvää avausta tehny, mutta aihe kyllä "kestää kulutusta".
En oo varma, oonko yhtä tuttua loukannu,kun pyyteli kaveriksi. Tarvis laittaa s-postia.
Joillakin sitte on näitä julkkuja mu...uja pilvin pimein..mitä järkee..sekö että on paljo kavereita.
Mun läheisimmät ei kuulu, jos kuulu, ei ehdi käydä kun harvakseltaan.
Eli jotenkin kiinnostaa, mutta en oo nähny aiheelliseksi liittyä.
Jos kovin julkisesti kavereineen esillä, tarvis elämässä tapahtua kaikkee hauskaa ja mielenkiintoista. Monien muidenkin mielestä.. :)facetuuppi on ihan hyvä juttu ja oon samaa mieltä ton maalaisakan kanssa että varsinkin täällä maaseudulla kaukana kaikesta siellä on ihan kiva jutustella kavereiden kanssa.
- aika luoda profiili?
- köyhä mut ei kipee
Facebook on helppo ja halpa tapa pitää yhteyttä kaukana oleviin kavereihin ja sukulaisiin, siksi siellä olen.
Käytännöllisyyssyistä liityin nelisen vuotta sitten facebookiin. Asun kaukana suvuista ja on ollut mukava tapa pitää yhteyksiä. Näen valokuvia ja viimeisimmät tapahtumat. Minulla on vain läheiset kavereina ja rajaan näkyvyyden vain heihin. En usko että minun tietoni kiinnostaisivat millään tavalla urkkijoita tai CIA:ta tai FBI:ta tai Supoa. Elän rauhaisaa elämää ja elän palkallani enkä sekaannu mihinkään laittomaan eli aika outoa olisi että niitä harvoja tietojani voisi käyttää johonkin. Taloudellisesti minua ei voi hyväksi käyttää myöskään ;(
Tulihan sinne joskus heikkona hetkenä mentyä, mutta hyvin passiivisena oltua liittymisen jälkeen. Facebookin ideasta voi kai löytää jotain hyvääkin, mutta toteutus on kyllä minun mielestä persiistä. Aivan ylimainostettu juttu, hyvin pärjäisi ilmankin.
Kun tuli puheeksi, tuli käytyä katsomassa, mitä paljon puhuttu uudistus on tuonut tullessaan. Eipä mitään merkittävää, samaa pas... Tulipahan kuitenkin laskettua kolmiot oikein mainoslinkistä. Mutta puhelinnumeroa en antanut.- Vanhanaikainen 50+
Luultavasti olen yhä fb:ssa, kun en osaa ottaa sieltä itteeni poiskaan. Useimmat tuttuni ovat siellä omilla kuvillaan ja sanovat jakavansa tietojaan vaan tuttujensa kanssa, mitä hyötyä siitäkin sitten on. Minulle riittää tavallinen sähköposti ja puhelin. FB touhu on monimutkaista, en osannut oikeen mitään tehdä, aikaakin kului tuhottomasti. Jos joku haluaa tavata niin helpompi on soittaa tai lähettää tekstiviesti. Puhelin on aina päällä, tietokone ei.
- Puhelinnetti
Eikös nykyään ole onella puhelimessakin internetyhteys ja jatkuva facetus päällä?
- anatominen stereo
Käyn aamuin illoin katsomassa mitä on meneillään. Itsestäni laitan harvemmin ns. minä-juttuja, siis raportteja omista tekemisistä. Ei minulla mitään niitä vastaan ole, kiva on toisten tekemisistä lukea, vaan olen päätellyt että pitää olla hiukan kiinnostavampaa sisältöä.
Viimeksi laitoin kuvia karjanäyttelystä tapahtuman sivuille ja kuvissa näkyvät ihmiset ilahtuivat kovasti "raportistani", tykkäsivät ja kommentoivat. Matkojen jälkeen on kiva jakaa parhaat kuvat fb.ssä. Miksi niitä edes otetaan jos ei niitä voi kellekään näyttää? Digikuvaus on mullistanut kaiken eikä pölyisiä albumeja tarvita kuin johonkin säilömiseen. matkaa ei tietenkään mainosteta etukäteen jos koti jää tyhjäksi. parhaita uutisia on lasten syntymät ja ehkä myös kuolinuutiset. Voi ottaa osaa heti ja olla tietoinen sukunsa ja ystäviensä tilanteesta. silloin voi myös olla avuksi helpommin kun on jotain tietoa. Tottakai ollaan facebookissa. Se on kätevä. Omien sisrusteni kanssa vaihdellaan kuulumisia ja valokuvia. Ihana saada realiaikaisia valokuvia. Niitähän voi lähettää vain privatisti, ei ne päädy tuntemattomille. Asumme eri puolilla suomea ja yksi sisaruksistani käy työkeikkaa ulkomailla, niin on mukava olla yhteydessä.
Koulukavereiden kanssa käytiin luokkakokouksessa ja oli kiva kun saatiin yhteys kätevästi toisiinsa. Oikein kiva nähdä mitä ystäville kuuluu.
Mitään tyhjänpäiväisyyksiä en ole itse alkanut kirjoittelemaan seinälle ja tietoni näkyy vain ystäville. On oma asia kuinka paljon haluaa itsestään paljastaa. Ja sieltä löytää muutenkin kaikkee kivaa, kuten esim. oman kotipaikkakunnan yhteiset kotisivut kiinnostaa minua. Kiva ja kätevä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Elina Valtosella täydellinen mahalasku Ylen Ykkösaamussa. Ei hallitse alkuunkaan tonttiaan.
Ulkoministerimme Elina Valtosen haastattelu Ylen Ykkösaamussa 25.1.2025 oli jotain niin kiusallista katsottavaa, ettei4713283- 1491506
- 851231
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL1191114- 2261073
Nainen, haluatko olla haluttava
Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,441011Kerro yksi positiivinen kokemus kaivatusta
Voi tunnistaa. Jos ei ole positiivista, voi kertoa negatiivisen. Ne ehkä jää mieleen paremmin.37981Olen niin pettynyt itseeni
Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi40980- 10930
- 102922