Poikaystävä ei ole ennen rakastanut ketään kuten minua, aikaisemmin hän on vain pettänyt tyttöystäviään ja ollut välinpitämätön. Nyt minun kanssani hän kuitenkin ns. muuttui ja uskalsi rakastua täysillä.
No, meillä on ollut todella raskas kesä. Riitoja on ollut paljon. Itse jaksan uskoa parempaan ja uskon, että me mennään läpi vaikka harmaan kiven. Poikaystävä kuitenkin sanoi eilen, että hän ei enää tunne mitään. Että hänestä ei enää tunnu miltään, että meidän riidat on tappanut hänen tunteensa pikkuhiljaa. Järkytyin ja kysyin, että rakastaako hän enää minua. Ei kuulemma rakasta.
Tänä aamuna hän oli yhä samaa mieltä ja sanoi, että olisi parempi erota. Mutta mä en halua, haluan auttaa. Muhun sattuu henkisesti niin paljon, että se tuntuu ihan fyysisenäkin pahana olona, mutta silti. Vittu. Mä kerran sain ton ihanuuden itselleni, niin en mä aio luovuttaa. Tollasta ihmistä ei löydy toista.
Mä tiedän, että se saattaa vaikka pettää mua, koska se ei tunne enää mitään jne. Mä en silti halua päästää irti. Tiedän että pitäis, mutta en aio. Mä haluan takasin sen saman jätkän, joka rakasti mua aidosti ja koko sydämestään. Mä aion keksiä jotain.
Osaako joku auttaa? Miten saada poikaystävän tunteet takaisin? Jos ne tunteet on jo kerran ollut, niin ei tää voi olla mahdotonta.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos toinen sanoo, ettei rakasta, se on niin. Unohda ja etsi joku joka voi rakastaa. Jos on pettänyt muita, pettää tod.näk. myös sinua. Välinpitämätön= ei välitä tunteistasi. Olet yhdentekevä ja sinut voi vaihtaa.
voi vitun huora mä tapan sut
terveisin
rakas boyfriendisi
Mun rakas boyfriend on koiran kaa pihalla, tuskinpa on konetta siellä mukana. Vittu miten elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä netti on täynnä.
toivottavasti "boyfriendis" tappaa sut ja asuu sun ruumiis kanssa jonku kuukauden tai jotain.. sulloo sut ammeeseen ja sitten sun vanhempas alkaa ihmetellä ku sua ei kuulu niin sitten sun mätänevä ruumis löytyy
kaikki vaan siksi että et ymmärtänyt sekaantunees mielisairaaseen jolle levitit haaras, saatain huora kun olet
Leimaatko sä kaikki ahdistukseen tai masennukseen sairastuneet mielisairaiksi? Noiden puheides perusteella sä oot meistä se eniten sairas.
Eikö susta tunnu pahalta sanoa noin? Vaikka oonkin sulle täysin anonyymi henkilö, niin silti jonkinlainen empatia pitäis löytyä. Netissä on helppo haukkua ja satuttaa, mutta jos näkisit mut kasvotusten niin et uskaltais ees suutas avata.
Poikaystäväni ei ole mitenkään muista poikkeava hullu, vaan hiukan rankkoja asioita läpikäynyt tavallinen kansalainen, joka harrastaa ylireagointia siinä missä moni muukin ja saattaa möläytellä asioita joita ei tarkoita, kuten moni muukin. :) Ketään saatanan psykopaattia en oo mennyt kuksauttamaan, vaikka mun seksielämähän ei sinänsä sulle kuulu.
Ja miten sä pystyt sanomaan mua huoraksi? Minkälainen kunnioitus sulla on naisia kohtaan? Ei vissiin minkäänlainen. Tai taidat vain olla katkera jokaiselle naishenkilölle, kun et ole koskaan pillua saanut.
Mikäli et enää tähän romaaniin jaksa edellisten viestiesi tasoa hivelevää vastausta kehitellä, niin erittäin hyvät jatkot sulle.
"neuvo teuvon neuvo" olet nyt sillä rajalla, että susta vois tehdä ilmoituksen ylläpitoon ja laittaa kielto päälle. Olet inhoittavan TÖRKEÄ ja sairas kirjoituksesi perusteella.
Olet varmaan joku angsti teinari joka kirjoittaa noin "rohkeasti", mutt oikeesti olet ääliö!!!!
Hei, sivusta seuranneena huomaan että sulla taisi osua nyt arkaan paikkaan tuo teuvon viesti.
Olet ilmeisesti itse ollut niin yksinkertainen että ole alistunut narsistin uhriksi joka raiskaa sut aina vaan uudestaan... ja sä raukka oot tuhlannut vuosia sellaiseen alistuneena?
Päivällä hän pyysi anteeksi käytöstään ja sanoi, ettei tarkottanut sanojaan vaan oli vain väsynyt ja vihainen. Hän sanoi, että on hyvin pahoillaan siitä, että puhui mulle tuollaista ja kertoi kyllä tietävänsä, ettei toi ole oikein. Sanoi, että rakastaa mua yhä ihan samalla tavalla kuin ennenkin.
Poikaystävällä on ollut tapana sanoa asioita joita ei tarkoita, mutta silti tosi epäröivä olo. En tiedä mitä pitäisi tehdä.
Otapa vähän tarkemmin selvää hänen taannoisista suhteistaan. Saatat saada langan päästä kiinni.
Yks kiva konsti on että jaat pimperoos sen kavereille. Katot sitte mitä se meinaa. Saattaa jättää sut mutta saattaa rakastaa sua entistä villimmin. Paas likka tussu jakoon nyt vaa!!
Ollaan nyt saatu siis asiat sovittua, harmi etten voi teitä kiittää avusta. Turha näköjään tältä keskustelupalstalta odottaa mitään järkevää. :)
No mut hellandyydeli anna poijun banna vaan mene itsekin banemaan niin hyvä tuleeeeeeee.,-