Anne Eriksson, rkp-läinen, pukki kaalimaassa Ruotsissa

Ruotsin suomenkielisistä uutisista löytyy uutinen, jonka takana selviää, että Rkp on ujuttanut taas jäsenensä Ruotsiin hoitamaan suomenkielisten asioita, kuin pukki kaalimaan rivejä.

sr.se:
"Uusi sosiaalineuvos Anne Eriksson vannoo yhteistyön nimiin
Julkaistu: kl 11:00 , Sisu-uutiset
Suomen suurlähetystön uusi sosiaalineuvos on aloittanut ensimmäisen työviikkonsa Tukholmassa. Hän vannoo yhteistyön nimiin Pohjoismaiden hyvinvointimallin edistämiseksi.
"Yhteistyöllä saadaan hyvinvointia aikaan"
Puoli vuosikymmentä sitten Tukholman jättänyt Anne Eriksson tuntee tulevansa kotiin Tukholmaan.
- On tuntunut tosi hyvältä palata takaisin Tukholmaan. Tuntuu siltä, että onko tämä tottakaan, kun kävelen Tukholman kaduilla ja avaan lähetystön oven, Eriksson sanoo.
Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Anne Eriksson siirtyi elokuun alussa Suomen Tukholman suurlähetystön sosiaalineuvokseksi säästömyllerrysten keskelle. Hän ei vielä tiedä, mitkä ovat hänen uudet tehtävänsä, koska tehtäviä yhdistellään Tukholmassakin.
Hän haluaa kuitenkin jatkaa hyvinvoinnin kehittämistä.
- Olen kovin vakuuttunut Pohjoismaiden hyvinvointimallin hyvyydestä ja voimasta poistaa köyhyyttä, lisätä tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta. Luulen, että Ruotsi voi ottaa Suomesta mallia ja päinvastoin. Toivon, että kokemusten vaihto vie kehitystä eteenpäin molemmissa maissa.
Anne Eriksson palaa viiden vuoden sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaston tehtävistä Tukholmaan. Ensimmäisen suurlähetystössä vietetyn työpäivän jälkeen hän asettelee tavoitteitaan seuraavalle viidelle vuodelle.
- Toivon, että kykenisin luomaan hyvää yhteistyökenttää ja sitä kautta edistämään asioita. Yhteistyön avulla asioita voidaan viedä asioita eteenpäin, yksin sitä ei pysty tekemään kukaan. Kuinka pitkälle se sitten rittää, saa nähdä.
Kaarina Wallin
Sisuradio"

Ja kenestä onkaan kyse? No, rkp-läisestä! Folktingetin jäsenestä, joka siis sai paikan Tukholmasta Suomen suurlähetystöstä.

Anne Eriksson on rkp-läinen, ehdolla syksyn kuntavaaleissa Suomessa Rkp:n riveissä. Hän on myös Folktingetin jäsen ja ehdolla siihenkin uudelleen. Folktingetin jäsenet valitaan kuntavaaleissa, hieman hämärästi, että äänestäjät eivät edes tiedä äänestäneensä...

Eli suomenkielisten sosiaaliasioita Ruotsissa hoitaa nyt rkp-läinen. Ruotsalaisen kansanpuolueen mottohan on: "Vahva ruotsalaisuus Suomessa". Sen toiminna kivijalkana on Axel Olof Freudenthalin ajatusmaailma, jonka mukaan "suomalaiset ovat alempi rotu, suomen kieli on alempi kieli".
Muistakaapa siis ruotsinsuomalaiset, että Anne Eriksson on hymyilevä pukki teidän kaalimaassanne.


Kommenteissa kysytään:

Millä perusteilla?
Siis hänet on valitttu, vaikka ei tiedetä mitkä hänen tehtävänsä tulevat olemaan!!???
Yleensä töihin valitaan useista ehdokkaista se, jolla on parhaat edellytykset hoitaa tarkkaan määriteltyä tehtävää.

Keitä muita oli ehdolla?

Onko taas kyseessä ruotsinkieliselle(Rkp-läiselle) petattu kiintiövirka?
Merkillistä rekrytointia!

Folktingeitn sivuilta käy ilmi, että myös aiempi Suomen suurlähetystön sosiaalineuvos Timo A Tanninen oli käytetty Folktingetissä aiemmin. Miksi?

Näköjään Vähä-Ruotsin ote onkin vielä lujempi kuin luulin. Kaikki mahdolliset suomenkeilisiä koskevat virat on annettu rkp-läisille!
Ida Asplundkin (aiempi Finlandsvensk samlingin puheenjohtaja)kuulemma hoitaa Ruotsissa suomenkielisten lakiasioita.

Ja ei ihme, että perussuomalaiset ovat paha kivi tässä Rkp:n kauan hyvin sujuneessa toiminnassa.
3197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikset Ankdan kommentoi, vaan vaadit miinuksia?

Äänestä

Surut ovat omineet itselleen pohjoismaisten suhteiden hoidon. Kuvaavaa on se, että YLE:n MOLEMMAT kirjeenvaihtajat Tukholmassa ovat suruja! Suomenkielisellä puolella on Tom Kankkonen.

Asian vielä ymmärtäisi, jos vastaavasti suruja olisi vähemmän muiden maiden suhteita hoitamassa, mutta vielä mitä! Sielläkin suruilla on tukeva yliedustus.

Äänestä

Kyse ei ole vain siitä,että suruedustaja pettää ruosujen asian. Suruedustaja on usein vannoutunut svekomaani, joka pitää Ruotsia emämaanaan ja siten pettää Suomen asian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käännöststo kirjoitti:

Ruotsin suomenkielisistä uutisista löytyy uutinen, jonka takana selviää, että Rkp on ujuttanut taas jäsenensä Ruotsiin hoitamaan suomenkielisten asioita, kuin pukki kaalimaan rivejä.

sr.se:
"Uusi sosiaalineuvos Anne Eriksson vannoo yhteistyön nimiin
Julkaistu: kl 11:00 , Sisu-uutiset
Suomen suurlähetystön uusi sosiaalineuvos on aloittanut ensimmäisen työviikkonsa Tukholmassa. Hän vannoo yhteistyön nimiin Pohjoismaiden hyvinvointimallin edistämiseksi.
"Yhteistyöllä saadaan hyvinvointia aikaan"
Puoli vuosikymmentä sitten Tukholman jättänyt Anne Eriksson tuntee tulevansa kotiin Tukholmaan.
- On tuntunut tosi hyvältä palata takaisin Tukholmaan. Tuntuu siltä, että onko tämä tottakaan, kun kävelen Tukholman kaduilla ja avaan lähetystön oven, Eriksson sanoo.
Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Anne Eriksson siirtyi elokuun alussa Suomen Tukholman suurlähetystön sosiaalineuvokseksi säästömyllerrysten keskelle. Hän ei vielä tiedä, mitkä ovat hänen uudet tehtävänsä, koska tehtäviä yhdistellään Tukholmassakin.
Hän haluaa kuitenkin jatkaa hyvinvoinnin kehittämistä.
- Olen kovin vakuuttunut Pohjoismaiden hyvinvointimallin hyvyydestä ja voimasta poistaa köyhyyttä, lisätä tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta. Luulen, että Ruotsi voi ottaa Suomesta mallia ja päinvastoin. Toivon, että kokemusten vaihto vie kehitystä eteenpäin molemmissa maissa.
Anne Eriksson palaa viiden vuoden sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaston tehtävistä Tukholmaan. Ensimmäisen suurlähetystössä vietetyn työpäivän jälkeen hän asettelee tavoitteitaan seuraavalle viidelle vuodelle.
- Toivon, että kykenisin luomaan hyvää yhteistyökenttää ja sitä kautta edistämään asioita. Yhteistyön avulla asioita voidaan viedä asioita eteenpäin, yksin sitä ei pysty tekemään kukaan. Kuinka pitkälle se sitten rittää, saa nähdä.
Kaarina Wallin
Sisuradio"

Ja kenestä onkaan kyse? No, rkp-läisestä! Folktingetin jäsenestä, joka siis sai paikan Tukholmasta Suomen suurlähetystöstä.

Anne Eriksson on rkp-läinen, ehdolla syksyn kuntavaaleissa Suomessa Rkp:n riveissä. Hän on myös Folktingetin jäsen ja ehdolla siihenkin uudelleen. Folktingetin jäsenet valitaan kuntavaaleissa, hieman hämärästi, että äänestäjät eivät edes tiedä äänestäneensä...

Eli suomenkielisten sosiaaliasioita Ruotsissa hoitaa nyt rkp-läinen. Ruotsalaisen kansanpuolueen mottohan on: "Vahva ruotsalaisuus Suomessa". Sen toiminna kivijalkana on Axel Olof Freudenthalin ajatusmaailma, jonka mukaan "suomalaiset ovat alempi rotu, suomen kieli on alempi kieli".
Muistakaapa siis ruotsinsuomalaiset, että Anne Eriksson on hymyilevä pukki teidän kaalimaassanne.


Kommenteissa kysytään:

Millä perusteilla?
Siis hänet on valitttu, vaikka ei tiedetä mitkä hänen tehtävänsä tulevat olemaan!!???
Yleensä töihin valitaan useista ehdokkaista se, jolla on parhaat edellytykset hoitaa tarkkaan määriteltyä tehtävää.

Keitä muita oli ehdolla?

Onko taas kyseessä ruotsinkieliselle(Rkp-läiselle) petattu kiintiövirka?
Merkillistä rekrytointia!

Folktingeitn sivuilta käy ilmi, että myös aiempi Suomen suurlähetystön sosiaalineuvos Timo A Tanninen oli käytetty Folktingetissä aiemmin. Miksi?

Näköjään Vähä-Ruotsin ote onkin vielä lujempi kuin luulin. Kaikki mahdolliset suomenkeilisiä koskevat virat on annettu rkp-läisille!
Ida Asplundkin (aiempi Finlandsvensk samlingin puheenjohtaja)kuulemma hoitaa Ruotsissa suomenkielisten lakiasioita.

Ja ei ihme, että perussuomalaiset ovat paha kivi tässä Rkp:n kauan hyvin sujuneessa toiminnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu