Olen täysi-ikäinen tyttö ekän tiiä mikä syömishäiriö mulla on vai onko mulla mitään? Viime vuonna ahmiin herkkuja ku hullu (sipsipusseja, pizzaa...) ja yritin olla koko ajan välittämättä kaloreista ja kiloista. Aattelin ettei mun ihmisarvo riipu painosta ja ihmiset tykkää mun sisimmästä. Kuitenkin hirvee ahistus oli koko ajan pään sisällä. Tunsin itteni niin arvottomaksi, rumaksi ja läskiksi. Huonoksi ihmiseksi, jolla ei oo mitään annettavaa. Enää mää en ikinä alennu siihen. Musta ei tuu enää yhtään tän paskempaa. Oon myös ollu jo pitemmän aikaan masentunu ja elämä tuntu ennen niin tyhjältä. Nykyisin sillä että lasken kalorit, teen viikon ateriasuunnitelmat ja en koskaan ylitä 500kcal/päivässä. Se antaa mun elämälle jonku sisällön, päämärän jota kohti mennä ja miksi aina jaksaa uus päivä. Syömissekoiluja on ollu jo pienestä pitäen, tänä vuonna ne on kuitenkin kärjistyny. Aluksi laihutus oli aika vähäistä. Lähinnä sitä että pyrin syömään kulutusta vähemmän. Nyt kuitenkin tippunu paino kuukauden aikana reilu 5kg. Mitat 48kg/165cm. Painajaisia nään usein ruuasta ja pelkään että sorrun ahmimaan. Sitten alan kuitenki aatteleen et oonko mää muka sitte onnellinen ku oon vetäny ton jäätelöpaketin naamaan ja kykenen nykyisin aina hillitteen itteni.
Oon kokenu elämäni aikana myös paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja luulen että se on omalta osaltaan vaikuttanu muhun aika voimakkaasti. Tuntuu että en ansaitse ruokaa eikä mulla oo siihen oikeutta. Mun kuuluuki nääntyä ja kadota tältä planeetalta. Mulla ei oo mitään annettavaa muille ihmisille ku paskaa vaan niskaan. Ehkä joku joskus hoksaaki kuinka paha olla mulla on ollu/ on edelleen. Mutta nyt mulla on jotain mihin voin elämässä tarttua ja mitä kohti mennä. Auttaa jaksamaan tätä.
Oon kokenu elämäni aikana myös paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja luulen että se on omalta osaltaan vaikuttanu muhun aika voimakkaasti. Tuntuu että en ansaitse ruokaa eikä mulla oo siihen oikeutta. Mun kuuluuki nääntyä ja kadota tältä planeetalta. Mulla ei oo mitään annettavaa muille ihmisille ku paskaa vaan niskaan. Ehkä joku joskus hoksaaki kuinka paha olla mulla on ollu/ on edelleen. Mutta nyt mulla on jotain mihin voin elämässä tarttua ja mitä kohti mennä. Auttaa jaksamaan tätä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin. Syömishäiriöhän sulla on. Diagnosin teko taas on asiantuntijan asia.
Sullla on myös masennusta, arvottomuuden tunnertta, sekä ruumiillisia että psyykkisiä traumakokemuksia.
Jos vaan jaksaisit nyt hakeutua ensin vaikka lääkärin vastaanotolle. Voisit tulostaa tuon oman kirjoituksesi mukaasi jos sulla on vaikea puhua.
Kukaan ei välttämätttä "hoksaa" miten paha sulla on, ei ehkä pitkään aikaan. Ja vaikeaa kenenkään muun on auttaa. Ei sinua eikä ketään muutakaan kukaan toinen voi tuosta kuopasta nostaa!
Tarvitset asiantuntevaa apua. Ei kannata jäädä odottelemaan, että joku joskus sitten keksisi että voit todella huonosti.
Avun saanti riippuu täysin itsestä. Sun on itse sitä haluttava ja haettava. Ja muista; mitä pitemmälle annat tämän jatkua mitään tekemättä, sitä vaikeampaa, hitaampaa ja raskaampaa se mahdolllinen parantuminen on!
Rohkeutta ja sisua tarvitaaan nyt! On täysin mahdollista saada vielä hyvä oikea tasapainoinen ELÄMÄ!
Haeppa seuraa ja oikeita ystäviä,joiden kanssa"porista" ja pohtia muutakin elämässä,kuin syömistä... Alat varmaan löytää oikean "sävelen" elämääsi...