Usein saatamme pitää monia Jumalalta saatuja lahjoja itsestään selvyyksinä.
Emme muista aina kiittää Jumalaa saaduista lahjoistamme, vaan helpommin valitamme Jumalalle, ettemme saaneet sitä, tätä ja tuota lahjaa.
Jumala ei tällaista hyvällä kato.
Ite olen saanut sen ihan henkilökohtaisesti kokea.
En tunnistanut niitä lahjoja itessäni, jotka Jumala oli antanut minulle. Sen sijaan olisin halunnut omistaa jotain sellaisia lahjoja, joita mulla ei ollut. Vertailin itseäni muihin uskovaisiin ja kuinka he ovat menestyneet elämässä.
Haukuin Jumalaa jyrkin sanoin siitä, että hän ei ole mulle mitään lahjoja antanut ja lopulta tämä johti uskon menetykseen. Lakkasin uskomasta Jumalaan.
Kaikki eivät jääneet kuitenkaan tähän. Vaikka jouduin ulos elävästä uskosta, olin edelleen hyvin katkera siitä, kun olin huonompi ihminen kuin muut.
Sitten vähitellen rupesi tapahtumaan jotain. Minulta alettiin lahja lahjalta viemään lahjoja pois, jotta tajuaisin, että olishan minullakin niitä ollut, joskin toisenlaisia, mitä olin toivonut. Terveys alkoi reistailla. Selkä ei enää toiminut, jouduin jättäytyy raskaasta duunista, jouduin työttömäksi. Talo, auto yms vietiin.
Jouduin ankaraan velkakierteeseen. Minulta vietiin myös kyky luottaa tulevaan, eli aloin jo toivomaan kuolemaa.
Lopulta järkikin rupes reistaa. Masennuin. Huomasin, etten enää kykene niihinkään hommiin, joihin ennen kykenin. Sai unohtaa ajatusta vaativat työt ja musiikkitunneilla käyminenkin loppui, koska en enää "edistynyt".
Tämä kaikki herätti minut ajattelemaan, että jos emme jaksa kiittää Jumalaa saaduista lahjoista, vaan keskitymme vain valittelemaan sille, Jumala voi ottaa antamansa lahjat pois. Itse myöhemmin parannuksen saatuani olen saanut muutamia menetettyjä lahjoja takaisin, mutta sen sijaan fyysinen kuntoni ei ole enää ennallaan. Olen edelleen työtön, mutta jaksan olla kiitollinen Jumalalle niistäkin lahjoista, joista ei liiemmin ole hyötyä ajallisessa mielessä!
Emme muista aina kiittää Jumalaa saaduista lahjoistamme, vaan helpommin valitamme Jumalalle, ettemme saaneet sitä, tätä ja tuota lahjaa.
Jumala ei tällaista hyvällä kato.
Ite olen saanut sen ihan henkilökohtaisesti kokea.
En tunnistanut niitä lahjoja itessäni, jotka Jumala oli antanut minulle. Sen sijaan olisin halunnut omistaa jotain sellaisia lahjoja, joita mulla ei ollut. Vertailin itseäni muihin uskovaisiin ja kuinka he ovat menestyneet elämässä.
Haukuin Jumalaa jyrkin sanoin siitä, että hän ei ole mulle mitään lahjoja antanut ja lopulta tämä johti uskon menetykseen. Lakkasin uskomasta Jumalaan.
Kaikki eivät jääneet kuitenkaan tähän. Vaikka jouduin ulos elävästä uskosta, olin edelleen hyvin katkera siitä, kun olin huonompi ihminen kuin muut.
Sitten vähitellen rupesi tapahtumaan jotain. Minulta alettiin lahja lahjalta viemään lahjoja pois, jotta tajuaisin, että olishan minullakin niitä ollut, joskin toisenlaisia, mitä olin toivonut. Terveys alkoi reistailla. Selkä ei enää toiminut, jouduin jättäytyy raskaasta duunista, jouduin työttömäksi. Talo, auto yms vietiin.
Jouduin ankaraan velkakierteeseen. Minulta vietiin myös kyky luottaa tulevaan, eli aloin jo toivomaan kuolemaa.
Lopulta järkikin rupes reistaa. Masennuin. Huomasin, etten enää kykene niihinkään hommiin, joihin ennen kykenin. Sai unohtaa ajatusta vaativat työt ja musiikkitunneilla käyminenkin loppui, koska en enää "edistynyt".
Tämä kaikki herätti minut ajattelemaan, että jos emme jaksa kiittää Jumalaa saaduista lahjoista, vaan keskitymme vain valittelemaan sille, Jumala voi ottaa antamansa lahjat pois. Itse myöhemmin parannuksen saatuani olen saanut muutamia menetettyjä lahjoja takaisin, mutta sen sijaan fyysinen kuntoni ei ole enää ennallaan. Olen edelleen työtön, mutta jaksan olla kiitollinen Jumalalle niistäkin lahjoista, joista ei liiemmin ole hyötyä ajallisessa mielessä!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jumala myöskin lahjoitti vammaisuuden monelle syntymättömälle lapselle.