en tiedä mitä tehdä, haluttaisiin molemmat vauva (kihlattu 19, mä 17, oltu yhessä 10kk) ja tiedetään molemmat että toinen on "se oikea"... mut jokin mua pelottaa, jätkä haluis tosi kovasti jo vauvan, ja ollaan me kyl yritettykin jo pari kertaa.. ehkä mua pelottaa et kaikest tulee niin "itsestäänselvää", ku saa lapsen..samoin tuntevia??
liian nuori äidiksi?
jade
232750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
en suosittele vielä... teidän täytyy tutustua toisiinne oikeasti kunnolla ennen kuin rupeatte lapsen hankintaan! vaikka se tuntuukin että "wow,mehän on jo oltu 10 kk yhessä, tää on nyt se oikee" ei siitä kuitenkaan vielä voi olla varma. kun ajattelet,se on oikeastaan kovin lyhyt aika. toiset kun ovat kymmeniä vuosia ja vielä senkin jälkeen eroavat! itse olen ollut ukkoni kanssa vasta vähän yli kaksi vuotta ja uusia juttuja löytyy koko ajan.. meillä on nyt 5kk:n ikänen tyttö. voin sanoa että olisi lapsen teon voinut jättää myöhemmäksi.. olisi ensin pitänyt kunnolla tutustua toisiimme.. noh,mutta tyttö on aivan ihana enkä enää luopuisi hänestä mistään hinnasta! mutta hei,rakentakaa ensin kunnon parisuhde ennen kuin lapsia teette. kyllä teillä on aikaa!
1o kk on kuitenkin loppujen lopuksi hyvinkin lyhyt aika vielä tuossa iässä alkaa perhettä perustamaan. Odotelkaa rauhassa... Ainakin siihen asti, että sinäkin olet täysi-ikäinen ja olet käynyt katsomassa sitä baarielämää. Olet nähnyt mitä se voi olla.
Loppujen lopuksi se loppuelämä on hyvin pitkä aika ja yhdessä olosta kaksistaan kannattaa nauttia kun siihen on vielä mahdollisuus. Kannattaa seikkailla nyt kun ei rasitteita vielä ole. Ja jos kerran olette loppu elämänne yhdessä, niin teillähän on koko elämä aikaa niitä lapsia hommata.
Ja pieni korjaus... Mikään, ei mikään ole itsestäänselvää sen jälkeen kun lapsi syntyy. Nuori pariskunta lähtee hyvin nopeasti eri teille koska lapsi vaatii niin paljon enemmän kuin mihin osaa etukäteen edes varautua.
Noh iästäsi en nyt mitään aio sanoa, koska jokainen tietää itse onko valmis suureen vastuuseen, mutta en usko että teidän suhteenne olisi valmis lapselle. Itse olen ollut kihlattuni kanssa jo yli 3½vuotta. Ja olen sinun ikäisesi. Odota nyt ainakin, että olette olleet yli vuoden yhdessä niin tiedät haluatko todella lapsen tämän miehen kanssa. Kaikki alle 18-vuotiaat ovat yleensä jo viikon yhdessäolon jälkeen sitä mieltä, että tämän kanssa tahdon olla ikuisesti ja sitten meneekin jo poikki. Itse olen sitä mieltä, että emme mekään ehkä ole olleet tarpeeksi kauaa yhdessä, mutta koska nämä yli kolme vuotta on sujunut erittäin hyvin, joten tässä sitä nyt sitten vauvaa odotellaan.
Huomasinpa tuossa erään askarruttavan asian;kaikki alle 18v. tuntevat jo viikon seurustelun jälkeen, että kyseinen henkilö on se oikea.
Melkoista lokerointia.
Ikä on kuitenkin VAIN numero.Loppuen lopuksi se ei kerro ihmisestä tuon taivaallista.Että niin, eihän se ajokortti kenestäkään aikuista tee.Näin on.
No tiedän, että kirjoitin tapojeni vastaisesti, mutta yleensähän teinit (joihin siis minäkin kuulun) tuntevat elävänsä loppuelämänsä yhdessä, vaikka yhdessä oltaisiin oltu vain viikko. Ja olen täysin samaa mieltä kanssasi, että ikä on vain numero. Sanoin karkeasti tapojeni vastaisesti, mutta tottahan tuo on, että yleensä aina teinit kuvittelevat olevansa piiiitkän aikaa yhdessä, ja sitten ero tuleekin hyvin pian.
niinpä niin..ei voi yleistää että yleensä teinit just eroo viikon seurustelun jälkeen...onhan se toki niinkin että sellaisia on paljon..se riippuu ihan siitä seurustellaanko vakavasti vai onko "seurustelu" aloitettu tekstiviestillä tyyliin "alatko mun kaa" vaikka ei edes tunneta..itse olen vasta 14v se on vähän, tiedän..mutta seurustelen.Poikaystäväni on 17v.tunsin poikaystäväni pitkään ennen seurustelun aloittamista sitten ystävyys muuttui rakkaudeksi. Ja tässä sitä ollaan. Seurustelun päämääränä avioliitto..mä tiedän että tämä kuulostaa hullulta joidenkin mielestä , mutta näin on.Enkä ole yhtään kertaa katunut seurustelun aloittamista tai miettinyt sitä että hän ei olisi se jonka kanssa vietän loppuelämäni..meillä molemmilla on se mottona että kerran seurustellaan ja kerran mennään naimisiin..niin että on niitäkin jotka ovat tosissaan nuoresta iästä huolimatta..
sinä teiniäidin sisko...kerroppa,että mitä se 18vuotissynttäri päivä sitte muuttaa ihmisen aivoissa,arvoissa,ajatusmaailmassa jne...ku sanoit,että kaikki alle 18v ajattelee jo viikon seurustelun jälkeen,että tää on se oikee...mites se 18v sit on
fiksumpi?!?!?!ite oon 17,tunnen MONTA yli parikymppistä,jotka ovat ihan kakaroita,ja 16vuotiaita(ESIM.siskoni,ja muitakin!)jotka on oikeesti todella vastuuntuntosia,ja järkeviä...että näin...itse kuljen kai kultasta keskitietä,mutta älä yleistä...
hmm..ehkä hän tarkoitti lähinnä että teini-iässä tuntuu siltä.. niinhän se on. voihan sen kumppanin silloinkin löytää, mikäs siinä. mutta totta se on että teini-iässä tuntuu että rakastaa aina just sitä kenen kans sattuu olemaan:))
Mikään ei ole itsestään selvää!! Sanon sen sinulle koska sitten kaikki vasta muuttuukin, kun se lapsi tulee.. Mietippä nyt oletko oikeesti valmis, koska se asia SITOO koko loppuelämäksi. Siihen kerkiää myöhemminkin, jos tiedät, että olet hänen kanssaan koko lopunelämän. Itse olen käsitellyt tämän asian ja olen valmis tulemaan äidiksi vaikka olen näin nuori mutta, kun vaan tulisin raskaaksi.
Se on sitten ihanaa nähdä kun kihlattuni haluaa sitä niin paljon myös...
Antakaa aikaa toisillenne ja miettikää asia todella tarkoin. Ne ovat niin SUURIA asioita koko lopunelämän.
joo,tee vaan kakara... huomaat vuoden kuluttua että se työtön paskanpuhuja jätti teidät... sitten tulee sossu elättämään teitä... eli me maksamme teidän kolmen minuutin hekumasta 18vuotta ?? joten,mieti ennen jakamista !!
"kaikesta tulee niin itsestäänselvää kun saa lapsen..." Mitä tarkoitat tuolla? eläkäähän nyt vielä edes muutama vuosi yhdessä ennen kuin lapsia alatte hankkimaan! ei se 10kk ole vielä mitään. ette voi olla varmoja suhteenne kestävyydestä. teidän täytyy lujittaa suhdettanne ja todella tietää että toinen on OIKEASTI se oikea! ei sitä kymmenessä kuukaudessa saa selville! ja 17 vuotiaana se tuntuu että juuri se jonka kanssa on sillä hetkellä on se oikea:) ja lapsen kasvattaminen on jotain todella vaativaa ja suhdetta koittelevaa "puuhaa"! siihen ei pidä ryhtyä hetken mielijohteesta. oletko varma että tahdot istua viikonloput kotona jo nyt tuossa iässä:) pidä hauskaa ja elä nuoruuttasi,ei vielä lapsia:) kyllä te kerkeätte!
Mulla on ittelläni kymmenen kuukauden ikäiset kaksoset ja ikää sen verran, että ens kuussa tulee vasta 19 täyteen. Mut silti meidän vauvelit oli suunniteltu juttu ei mikään vahinko. Jos mä nyt saisin valita uudelleen niin odottaisin pari vuotta ennen ku rupeaisin lapsen tekoon, vaikka rakastankin pikku vesseleitäni mielettömästi, enkä kadu sitä että he ovat tässä maailmassa.
Nykyinen mieheni hankki tyttöystävänsä kanssa lapsen, kun tyttö oli 17 (täytti 18 just kuukautta ennen lapsen syntymää) ja mieheni 20. Elelivät sitten yhdessä ja hoitivat tyttövauvaa. Kumpikaan ei ollut saanut kokeilla, miltä tuntuu olla vapaa aikuinen. Tarkoitan mennä yöllä ravintoloissa, tapailla eri ihmisiä ja viettää muutoinkin huoletonta elämää. Heti, kun oltiin täysi-ikäisiä oltiinkin vauvassa kiinni. Lapsi vaatii uhrauksia. Rahat meni lapsenhoitoon, eikä ollut varaa juuri edes leffassa käyntiin, kun kummallakaan ei ollut koulutusta ja edes kohtuullisia toimeentuloja. 8 vuoden kuluttua tytön syntymästä, he huomasivat, että kummallakin oli halu mennä ja kokeilla elämää ja tavata muita ihmisiä. He olivat muuttuneet vuosien mittaan, vaikkeivat sitä uskoneetkaan nuorempina, vaikka kaikki sanoivat. Heille tuli ero, josta tytär tietenkin kärsi. Nyt aletaan taas rakentaa elämää uudelleen. Tytär asuu äitinsä luona ja isäpuolet ovat vaihtuneet tiuhaa tahtia (tytön äiti kun ei ollut hirveän monen kanssa ehtinyt ennen seurustella). Isä tapasi minut ja nyt olemme naimisissa. Mikä on jutun juju: Lapsi oli se, joka siitä erosta eniten kärsi. Jos lasta ei olisi ollut, koko kasvuprosessi (ja ero) olisi ollut helpompi.
Itse huomasin aikoinaan saman. Jutusta tuli ensin mieleeni oma tarinani, mutta me erottiin jo paljon paljon aikasempaa... Ja mies ei tietääkseni edes seurustele.
No juu, vapaa aikuinen? Mites sen määrittelet? Hyvä ystäväni on 19-vuotias äiti, joka käy kerran pari kuukaudessa tuulettumassa kavereiden tai miehensä tai molempien kanssa, jolloin mummi, kummi tai minä olemme pikkunaperon kanssa. Eikä se ole tuota menemistä vissiin enempää kaivannutkaan. Tottakai lapsi sitoo, mutta ei se sua makuuhuoneen seinään liimaa!
Itse kokisin niin, että ihminen joka ajattelee lapsen sitovan häntä 100%, tulee olemaan hyvin mökkihöperö, yksinäinen ja masentunut äitiparka. Ja kohta hän huomaa "heittäneensä elämän hukkaan" ja pahimmassa tapauksessa alkaa katua sitä, että sai lapsen.
Lapseen pitää sitoutua tosissaan, silloin on vastuu toisesta, pienestä, heiveröisestä elämästä, jota rakastaa enemmän kuin omaansa. Mutta sen ei pitäisi tehdä kenestäkään liikunta- tai kommunikointirajoitteista. Pöh.
PS. Älkää sanoko ettei luotettavaa lastenhoitajaa löydy, jolloin jää "loukkuun". Se tilanne on niin äärimmäisen epätodennäköinen että siitä tuskin kannattaa edes keskustella.
Mää taas oon vastarannankiiski.. Mutta mun mielestä oli aika sulosta lukea tekstisi. Toki määkin ensin kattelin ikääsi ja sitä kauanko ootte olleet yhdessä, mutta sehän ei kerro kaikkea.
Asutteko yhdessä? Se on aika hyvä mittari suhteelle. On erilaista asua saman katon alla jakamassa arkea kun olla eri osotteissa.
Oon itte ollu miekkoseni kanssa reilut 5 vuotta ja meille tulee nyt eka taapero. Yhdessä ollaan asuttu puolen vuoden tuntemisen jäljestä saakka. Eka yksiössä, sitten kaksiossa ja ny kolmiossa. Ekan vuoden jälkeen alko tuleen vaikeeta. oon aatellu että joka suhteessa on kahen vuoden kriisi, se tulee niillä main ja jos siitä tokenee niin menee aika hyvin.
Kuulostaa hyvältä että te molemmat haluatte lasta. Ainakin jos ero tulee niin haluatte varmaan molemmat pysyä lapsen elämässä.. Ei kukaan voi mennä takuuseen elämästään, ero voi tulla nyt tai joskus.
Vanhemmuudenpelko on normaalia, onhan se iso asia. Enemmän olisin huolissani jos et pitäisi vanhemmuutta isona asiana. Mutta kaikkea vanhemmuus ei muuta, kaveriporukassani on tapaus jossa lapsi hankittiin pelastamaan suhdetta.. no se ei toiminu.
Mutta yhtä asiaa suosittelen; jos et ole varma haluatko lasta nyt niin älä hanki sitä. Vaikket halua lasta nyt niin se ei tarkoita ettetkö sitä halua ollenkaan tai et olisi onnellinen poikakaverisi kanssa. Ikä ei auta teitä vaikka olisitte kolmekymppisiä, mutta molempien täytyy olla varmoja että homma toimii..
kyllä me ollaan asuttu yhdessä jo 3kk ja hyvin on sujunut :)oon samaa mieltä kanssasi tyttö24, että ikä ei auta ja erohan voi tulla vaikka oltaisiin oltu jo monta vuotta yhes...
3kk?? asukaahan vielä hieman pitempään.. oikeasti. ei lapsi ole mikään hetkenmielijohteen tulos.. hei haloo!!! miettikää nyt nenäänne pitemmälle!
ennen ku menet tekemään lapsen.kannattaa olla täysin varma et on valmis sitoutumaan täyspäiväsesti niin pieneen ihmiseen.kyllä se jätkäsi jaksaa oottaa et oot valmis jos sanoo et oot sille se oikea.itse olen 18 ja tyttöni on nyt 7kk ja ite olin seurustellu lapseni isän kanssa 7kk ku saatiin lapsi!en kyl kadu yhtää et tehtii lapsi vaik tunnettu noin vähän aikaa.tyttäreni on maailman ihanin asia!
tyttö 17v, 10kk yhdessä ja 3kk asuneet yhdessä... ei ole lapsen aika!!Mieti kauan teillä on vielä yhteistä elämää jäljellä jos olette yhdessä kunnes kuolema teidät erottaa...tyyliin 70v.se on aika monta kertaa enemmän ku mitä olette olleet nyt yhdessä. ei voi vielä tietää onko hän se oikea.ette ole kokeneet vielä edes arkea.teillä on rakastumisvaihe päällä - nauttikaa toisistanne! Vai eikö teille riitä toistenne seura...? Sitten kun on lapsi pitää panostaa lapseen, eikä ole enää niin aikaa toiselle.siihen moni suhde kaatuu.miksette nyt nauti yhdessäolosta kun vielä voitte.ette tunne vielä toisianne täysin, vaikka kuinka väittäisit.pari vuotta suosittelisin odottelemaan.Olette nuoria ja teillä on asioita vielä kokematta.Se on totta mitä muut on sanoneet. Koe baarielämä ennen lasta! Ymmärrän jos ei se sinua niin kiinnosta mutta lähes kaikki siellä kuitenkin jossain vaiheessa käy - käy mielummin nyt kun ei ole lasta, ettei sitten tee mieli kun on lapsi. Lapselle on parempi syntyä vakaaseen parisuhteeseen, teidän tulevaisuus ei ole vielä varmaa (vaikka se siltä tuntuukin).
baarissa on tultu jo monet kerrat käytyä niin ei ne enää niin kiinnosta...ja vaikka tekiskin mieli niin saahan sitä äitinäkin välillä käydä tuulettumasssa...ei tulis mieleenkään olla kokoaikaa neljän seinän sisällä..
muutama vuosi, olet niin nuori..... Asustelkaa ensin yhdessä muutama vuosi, ja jos sitten tuntuu siltä että lapsia voisi tulla niin siitä vaan.... Alussa kun kaikki tuntuu niiiiiin ihanalta!!
Odottakaa kaikessa rauhassa. Tutustukaa toisiinne ja nauttikaa kahdenkeskisestä ajasta!